Yhteiskunnallisesti valveutuneessa kuplassani on erityisen tärkeää, että vaaleissa ei äänestä henkilöä. Sen sijaan pitää äänestää ”strategisesti” – eli ymmärtää vaalijärjestelmämme sisäinen luonne ja matematiikka, jossa oma äänesi saattaakin edesauttaa jotakuta vallan muuta henkilöä kuin tarkoitit tai vaaliliiton kautta jopa toista puoluetta. Eli kaikkein junteinta on äänestää henkilöä.
Tuo älyllinen hienohelmaisuus naurattaa kovasti. Tosiasiassa on aivan sama, kuka nykypuolueista saa vallan. Suomalainen konsensus ja monipuoluepolitiikka tuottavat vuodesta toiseen hallituksia, joilla ei ole kykyä tai ymmärrystä muuttaa kuin limsaveron kokoisia näpertelyasioita. Pohjimmainen ongelma on, että järjestelmämme ja sen toimijat ovat niin nauliintuneita vanhaan teolliseen maailmanjärjestykseen, että ne eivät osaa kuvitella mitään muuta.
Saamme lukea kapitalistin vuodatuksia julkisen sektorin tehottomuudesta, vaikka se sama julkinen sektori on tehnyt mahdolliseksi sen, että Suomessa ylipäänsä on kapitalisteja.
Juuri siksi saamme lukea vasemmistolta maalailua siitä, kuinka paha globaali kapitalisti on tuhoamassa maailmaa ja Suomea, vaikka sama paha globaali kapitalisti on puolittanut maailman absoluuttisen köyhyyden. Siksi saamme lukea kapitalistin vuodatuksia julkisen sektorin tehottomuudesta, vaikka se sama julkinen sektori on tehnyt mahdolliseksi sen, että Suomessa ylipäänsä on kapitalisteja. Lähteäksemme nyt vaikka siitä että Suomessa on teollisuudelle halpaa perussähköä siksi, että Urho Kekkonen rahoitti Kansaneläkelaitoksen rahoilla koskien patoamisen.
Olemme keskellä isoa murrosta, jossa pitäisi määritellä täysin uudestaan sellaisia asioita kuin talouskasvu, raha ja työ. On itsestäänselvää, että poliittinen järjestelmä ei sellaisia muutoksia tuota, kun edes sen ulkopuolelta tulevilla kriitikoilla, näillä heikkipursiaisilla, ei tunnu olevan muuta tarjottavaa kuin vanhan järjestelmän justeerausta ja nokkelaa twitter-sanailua. On totta, että esimerkiksi työmarkkinatoimijoiden kohtuuttoman vahva asema päätöksenteossamme kaipaa ravistelua, mutta sekin on kosmeettista puuhailua niin kauan kuin kiskomme yhteiskunnallisia näkemyksiämme historiasta.
Puolueet ja niiden kannattajat ovat takertuneet asioihin, joita ei saa muuttaa. Niitä ovat muun muassa nämä ajatukset: Talouskasvu on tärkeintä. Pitää olla hyvinvointivaltio, joka rahoitetaan veroilla. Ilmastonmuutoksen torjunta pitää rahoittaa.
Puolueille ei jää muuta tehtävää kuin toisten olemukselle irvailu ja toisten vihan olettaminen.
Äkkiseltään tietysti järkevän kuuloista, mutta näistä kiinnipitäminen tarkoittaa, että poliitikkojen aika menee talouden kasvattamisen miettimiseen. Puolueilla ei ole eroja, koska muita päämääriä politiikalla ei ole. Sitten valtiovarainministeriön virkamiehet päättävät mihin rahat käytetään, eli samaan mihin ennenkin. Siksi puolueille ei jää muuta tehtävää kuin toisten olemukselle irvailu ja toisten vihan olettaminen. Kenelläkään ei ole näkemyksiä siitä, miten Suomessa voitaisiin hyvin heikosta talouskasvusta huolimatta (tai sen ansiosta!) tai miten ilmastonmuutoksen kulut voisivat olla investointeja.
Voi olla, että perussuomalaisten nousu ja digitaalinen maailmanaika ovat nostaneet identiteettipolitiikan uudelle tasolle, mutta siellä se on ollut estämässä muutoksia jo vuosikymmeniä sen jälkeen, kun kamppailu tuotantovälineiden omistuksesta jäi historiaan. Se näkyy siinä, että ihan fiksuillakin ihmisillä on vaikeuksia suostua ymmärtämään sitä, että joku toisin ajatteleva voi myös tavoitella yhteistä hyvää ja parempaa yhteiskuntaa. Juhana Vartiainen joutui viime viikolla toistamaan tämän ilmeisen tosiasian kriitikoilleen – että häntä ei kiinnosta sote-yritysten etu, vaan hän uskoo, että niiden avulla voimme hoitaa sosiaali- ja terveyspolitiikan tehokkaammin ja paremmin.
Kaikkien yhteiskunnallisten liikkeiden sisällä käydään kriittistä keskustelua omien keinojen ja päämäärienkin ajanmukaisuudesta – kyllä, feministeilläkin. Siis paljon enemmän kuin vastustajien tai Siivosen mielikuvat väittävät. Uudet ajatukset piilotetaan kuitenkin taustamuistioihin (siirryt toiseen palveluun), ja julkisuudessa selkäytimestä tulee jotain aivan muuta. Sisäistä keskustelua ei uskalleta näyttää ulospäin, koska höpsösti pelätään, että silloin vaikutetaan epäyhtenäisiltä. Siksi siihen pitää kannustaa.
Äänestän ehdottomasti henkilöä, joka julkiseen keskusteluun päästessään puhuisi aivan uusilla sanoilla ja näkökulmilla.
Yksi keino on äänestää heitä, joita ei strategisesti kannata äänestää. Rakastan ihmisiä, jotka edes yrittävät heiluttaa koko sitä kehikkoa, jonka rakenteilla ja sanoilla me nyt yhteiskuntaa ja sen uudistamista kuvaamme. Siksi äänestän ehdottomasti henkilöä, joka julkiseen keskusteluun päästessään puhuisi aivan uusilla sanoilla ja näkökulmilla. Kannattaa tehdä samoin: äänestää haihattelijoita ja höpsöttelijöitä. Se on vastuullista.
Paljon parempi ratkaisu on tietysti jättää äänestämättä tai ainakin käyttää asian miettimiseen mahdollisimman vähän aikaa. Tulevaisuudentutkija, setä Ilkka Halava tiivisti tämän Facebook-päivityksessään tällä viikolla, jonka pontimena oli kaatunut sote-uudistus.
Halava kirjoitti: ”Meidän sukupolvemme ovat luoneet hyvää tahtoen demokratiaversion, joka jäädyttää tehokkaasti nykyisyyttä juuri silloin, kun uudistuksille on kova tarve. – – – Teille milleniaaleille: jos julkinen hallinto tukehtuu hitauteensa, älä silti luovuta. Organisoi uudistava toiminta muualle. Luo tapahtumia, kansanliikkeitä, perusta yrityksiä ja osuuskuntia. – – – Jos eduskunta ei tunnu kykenevän rakentavaan dialogiin, hyviin valintoihin ja asioiden aitoon edistämiseen, älä jää sitä suremaan. Jatka matkaa ja rakenna maata siellä, missä olosuhteet ovat suotuisammat. Mene edeltä, lainsäätäjä raahautuu kyllä perässä.”
Riku Siivonen
Kirjoittaja on toimittaja ja käsikirjoittaja.
Katso myös
Ylen vaalikone (siirryt toiseen palveluun)
Yle Kioskin vaalibotti (siirryt toiseen palveluun)
Aiheesta voi keskustella 18.3. klo 16.00 asti.