Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Vihreät on eronnut kahdesti ydinvoiman vuoksi hallituksesta. Onko ydinvoima kynnyskysymys?
Olemassa olevia ydinvoimaloita voidaa käyttää. Ne ovat yksi osa vihreiden ilmastopakettia, Pekka Haavisto sanoo.
Hiilestä ja turpeesta pitää luopua samalla aikataululla, maakaasusta ja polttoöljystä siirtymäkaudella, Pekka Haavisto sanoo. Silti Haavisto ei vastaa, ovatko nämä kynnyskysymyksiä hallitukseen. Valtionyhtiöiden, kuten Finnairin pitäisi Haaviston mukaan olla etulinjassa ilmastonmuutoksen torjunnassa ja ottaa ympäristökysymykset vakavammin.
Haaviston tenttiä ja puhetta analysoivat politiikan tutkija Johanna Vuorelma ja puhetaidon kouluttaja Antti Mustakallio sekä Ylen Heikki Valkama.
Mikä oli tentin kohokohta? Missä kohdassa tentti sähköistyi?
Antti Mustakallio: Koko tentti oli mielestäni tasaisen vahvaa suoritusta Haavistolta - hän sai varsin rauhasti ja miellyttävään tyylinsä hahmottelemaan suuntaviivoja. Mutta oliko tässä tentissä sähköä?
Johanna Vuorelma: Tämä oli ensimmäinen näistä puheenjohtajatenteistä, joissa ei ollut selkeää kohokohtaa tai sähköistymistä. Se johtui varmaan osittain siitä, että toimittajat eivät vaatineet vastauksia yhtä sinnikkäästi kuin aiemmin puheenjohtajien kohdalla. Esimerkiksi opiskelijoiden asema perustulomallissa jäi täysin epäselväksi. Tasainen tahti, joka jätti kysymyksiä.
Mikä oli outo hetki?
Johanna Vuorelma: Oudointa tentissä oli, että puolue on siirtynyt niin sovittelevaan suuntaan – kauaksi on tultu puolueen radikaalista juurista. Kynnyskysymyksiä ei ole, kompromissihalua löytyy runsaasti. Kunnianhimoiset tavoitteet, joista kuitenkin voidaan joustaa lähes loputtomiin?
Antti Mustakallio: Varsinaisia outoja hetkiä ei juuri ollut. Mutta jään miettimään sitä, oliko Haaviston vihreillä yhtään kynnyskysymyksiä hallitukseen menoon. Ville Niinistön vihreillä niitä kaiketi oli. Ja samalla Haavisto on kuitenkin sitä mieltä, ettei sillä niin kovasti väliä ole, kuka puoluetta johtaa.
Toistuiko jokin ydinsanoma?
Johanna Vuorelma: Illan ydinsanoma oli "it's the education, stupid". Koulutuksen tärkeyteen liittyvä ydinsanoma korostui erityisesti puheessa, mutta se oli koko illan kantava teema. Vihreiden profiloituminen koulutuspuolueena jatkuu.
Antti Mustakallio: Haavisto kyllä onnistui tuomaan moneen kysymykseen ympäristönäkökulman, joten johdonmukaisella vihreällä linjalla liikuttiin. Ehkä kuitenkin - kriittisesti katsottuna - monissa kohdissa toistui linjausten jääminen ilmaan, esim. valtionyhtiöiden kohdalla Haavisto painotti "vastuuta" ja ympäristöasioiden ottamista "vakavasti". Näin voivat kuitenkin sanoa kaiketi kaikki puoluejohtajat.
Meniköhän se ihan näin? Tuliko puheeksi jokin erikoinen tai totuudenvastainen väite?
Johanna Vuorelma: Yllättävää oli, miten Haavisto piti valtiovarainministeriön virkamiespuheenvuoron arviota "optimistisena". Tämä väite jäi perustelematta. Mitä Haavisto tarkoitti?
Antti Mustakallio: On hyvä, että Haavistolla on toiveikkuutta työllisyyden nostamisessa 75 %:iin, joka sitten mahdollistaisi rahanjakolupaukset. Mutta kaiketi tähän pääsemiseen vaaditaan keinoja. Onko perustulomallista todellakin tähän?
Yllättävä veto?
Johanna Vuorelma: Yllättävä veto oli, että Haavisto aloitti vastaamisen yhteen ydinkysymyksistä, ydinvoimakantaan, vitsailemalla ja naurattamalla yleisöä. Ydinvoima on kuitenkin ollut puolueelle kynnyskysymys jo pitkään ja jakaa edelleen puolueen väkeä, joten siihen olisi odottanut analyyttista ja tarkkaan pohdittua vastausta, joka heijastaa kysymyksen vakavuutta puolueen piirissä.
Antti Mustakallio: Haaviston vastauksissa ei varsinaisesti ollut yllättävää. Linjaukset voidaan lukea vihreiden vaaliohjelmasta. Ydinvoimasta olisin toivonut lisäkeskustelua - valitettavasti aikaa ei sille nyt niin paljon ollut.
Miten tentattava esiintyi?
Antti Mustakallio: Haavisto on esiintyjänä ja keskustelijana hyvin miellyttävän oloinen. Hän on rauhallinen ja vakaa ja perushyväntuulisen oloinen. Olen arvostellut toimittajia terävimmän kriittisen terän puuttumisesta ja luonnollisestikin Haavisto käyttää tämän tilanteen hyväkseen. Hän sai tilaa ja rauhan esittää puolueensa linjauksia.
Johanna Vuorelma: Haavisto esiintyi itsevarmasti ja leppoisasti. Hän nauratti yleisöä ja vaikutti rentoutuneelta. Tähän vaikutti varmasti se, että toimittajat näyttivät päästävän Haaviston varsin helpolla verrattuna vaikkapa eiliseen Sipilä-tenttiin. Välillä vastaukset jäivät leijumaan ilmaan eivätkä ikinä konretisoituneet.
Puheenjohtaja Pekka Haavisto sai pitää myös valmistellun puheen. Miten puhe onnistui?
Johanna Vuorelma: Haaviston puhe oli taidokkaasti laadittu kokonaisuus, jossa kärkiteemat nousivat selkeästi esiin: ilmasto, koulutus ja äänestämisen tärkeys. Teemat olivat vihreiden keskeisiä teemoja, joten puheen olisi voinut varmasti pitää ilman, että sen olisi lukenut suoraan paperista.
Antti Mustakallio: Pidin tästä puheesta. Vaikka kriittiset kuulijat voivat olla kyllästyneet jokaisen puheenjohtajan omakohtaisiin tarinoihin vaalikentiltä ja muualta, tässä ne tulivat kuitenkin hyvin luontevasti. Erittäinkin hyvänä pidän sitä, että Haavisto malttoi keskittyä kahteen isoon teemaan: ympäristöön (ilmastoon) ja koulutukseen. Tässä sanat kohdistettiin selvästi nuoremmalle äänestäjäkunnalle, koska nuorten kysymykset olivat ikään kuin koko ajan puheen taustalla. Minusta oli myös hyvä veto panostaa äänestäjien motivoimiseen äänestämään. Siinä oli rohkeasti käytetty hyväksi ns. alkutoistoa (anafora), jossa "Puuttuva ääni" toistettiin monta kertaa. Lopuksi vielä esitettiin suora kehotus äänestää. Vielä kun Haavisto olisi ollut rippusen enemmän irti muistiinpanoistaan.
Jokainen puheenjohtaja ja puolue saa oman päivänsä seuraavan kahden viikon aikana
Puheenjohtajien vaalitenttipäivät arvottiin joulukuussa suorassa Aamu-tv:n lähetyksessä kaikkien eduskuntapuolueiden kesken. Tentit jatkuvat huomisesta aina torstaihin saakka ja taas ensi viikon maanantaina.
Maanantai 25.3. Antti Rinne, SDP
Tiistai 26.3. Petteri Orpo, Kokoomus
Keskiviikko 27.3. Li Andersson, Vasemmistoliitto
Torstai 28.3. Jussi Halla-aho, Perussuomalaiset
Maanantai 1.4. Sampo Terho, Siniset
Juha Sipilan (kesk) Anna-Maja Henrikssonin (rkp) ja Sari Essayahin (kd) tentit on nähtävissä Yle Areenassa.
Lue lisää: