Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Johaug jatkoi jäätäviä esityksiään – Pärmäkoski ja Niskanen kympin sakkiin

Krista Pärmäkoski ja Kerttu Niskanen nappasivat sijoitukset kymmenen parhaan joukkoon maailmancup-hiihtojen naisten kympillä.

Krista Pärmäkoski
Krista Pärmäkosken vauhti oli suomalaisista parasta. Kuva: AOP/imago sport
STT Urheilu,
Matti Lehtisaari
Avaa Yle-sovelluksessa

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Norjalainen Therese Johaug jatkaa vakuuttavassa vireessä hiihdon maailmancupissa. Johaug oli ykkönen 10 km:n vapaan hiihtotavan matkalla Falunissa. Ruotsalainen Ebba Andersson hiihti kakkoseksi ja taipui 18,5 sekunnilla Johaugille. USA:n Jessica Diggins hiihti kolmanneksi (30,3 sekuntia kärjestä).

Krista Pärmäkoski ja Kerttu Niskanen hiihtivät kymmenen parhaan joukkoon. Pärmäkoski ylsi kuudenneksi ja jäi 45,4 sekuntia voittoa juhlineesta Johaugista. Niskanen oli 10:s ja jäi 1.01,0 minuuttia kärjestä. Eveliina Piippo hiihti 18. sijalle ja Laura Mononen 26:nneksi. Anne Kyllönen oli 38:s.

Pärmäkoski on jo väsynyt pitkästä kaudesta, mutta oli kuitenkin tyytyväinen kuudenteen sijaansa. Pärmäkoski säilytti kolmannen sijansa naisten maailmancupin kokonaistilanteessa.

Niskanen arvioi, että välillä tuntui jopa liian hyvältä ja piti laittaa käsijarrua päälle.

– Tällä radalla piti vain jyskyttää lujaa, tekniikasta viis, Niskanen sanoi.

Falunin jälkeen maailmancupissa kilpaillaan vielä Kanadassa ensi viikolla hiihdettävä kolmen kilpailun minikiertue. Suomalaiset matkustavat Tukholmasta Kanadaan maanantaina.

– Yritämme kääntää kelloa jo ensi yönä, Pärmäkoski kertoi.

Sunnuntaina neljänneksi hiihtänyt Norjan Ingvild Flugstad Östberg johtaa cupin kokonaiskilpailua. Toisena oleva Venäjän Natalia Neprjajeva jäi pois tämän päivän kisasta sairastumisen takia.

Lue lisää:

Kisaladuilla ei himmailla – kuinka kovaa loppusuoralla hiihdetään?

Suosittelemme