Sunnuntaina VaLePa jyräsi kotikentällään Sastamalassa Savo Volleyn erin 3–0, eikä tahti muuttunut miksikään lentopallon Mestaruusliigan toisessa välieräottelussa tiistaina Siilinjärvellä.
VaLePan voitto kirjattiin erin 25–19, 25–14, 25–16. Luvut kertovat oleellisen vieraiden ylivoimaisuudesta. Näin puolustava mestari VaLePa johtaa tasaiseksi ennakoitua sarjaa voitoin 2–0.
VaLePan apuvalmentaja Janne Kangaskokko näki ylivoimaisuuden syyksi enemmän oman joukkueen tason nousun kuin että Savo Volley olisi pelannut normaalia heikommin.
– Pelasimme vielä paremmin kuin kotipelissä. Vastustajalle ei jäänyt mitään saumaa päästä peliin mukaan. Itsevarmuutemme on nyt huipussaan, tekeminen on rentoa ja tehokasta, Kangaskokko sanoi.
Hakkuri Urpo Sivula teki vieraille 18 pistettä, yleispelaaja Erik Sundberg tuki 12 pisteellä. Savo Volleyn tehokkain oli Andrus Raadik 11 pisteellä.
VaLePan ylivoimaisuudesta saa hyvän kuvan tilastoista. Sen hyökkäysten onnistumisprosentti oli peräti 64, kun Savo Volleyn vastaava luku oli vain 36. Torjuntapisteet VaLePa voitti 12–5.
Kuusamo korkkasi välierät vierasvoitolla Hämeenlinnan Lentopallokerhosta
Kuusamo yllätti tiistaina naisten lentopallon Mestaruusliigan kestomenestyjän Hämeenlinnan Lentopallokerhon hakemalla ensimmäisessä välieräottelussa 3–2-vierasvoiton. Finaaliin selviää kolmella voitolla.
– Tämä oli vasta yksi ottelu. Emme ole tässä sarjassa ennakkosuosikkeja, joten hyvä alku merkitsee paljon, tammikuussa päävalmentajaa vaihtaneen Kuusamon apuvalmentaja Ismo Paananen kertoi.
Runkosarjan pistepörssin voittanut tanskalainen Trine Kjelstrup teki Kuusamolle 25 pistettä. Adeja Lambert tuki hyvin 24 pisteellä. Kuusamo voitti torjuntapisteet 15–6, ässät se hävisi 11–16.
– Pelasimme kaksi erää todella hyvin ja Hämeenlinna hermoili, teki virheitä. Tauon jälkeen he paransivat. Viides erä oli tiukka, mutta saimme riittävästi uudelleen kiinni pelistä, Paananen jatkoi.
Kuusamo ei ole ollut naisten liigassa vielä mitaleilla, runkosarjassa se oli neljäs ja Hämeenlinna toinen.
Hämeenlinna on saanut mitalin viidellä kaudella peräkkäin. Sen tehokkain pelaaja tiistaina oli Suvi Kokkonen 20 pisteellä, Mara Green teki 16 pistettä.
Lue myös: