ABU DHABI. Positiivinen, avulias, ahkera harjoittelija – näin suojattiaan kuvailee Suomen Special Olympics -tennisjoukkueen päävalmentaja Roger Nyberg.
Helsingissä Talin tennishallissa tavallisesti harjoitteleva Sanna Sepponen on ollut Abu Dhabin kesämaailmankisoissa monella tapaa uuden edessä.
– En ollut ikinä ennen tätä matkaa pelannut ulkokentällä, se on kyllä aika erilaista kuin hallissa. Täällä on myös todella kova tuuli ja hirveän kuuma, kertoo ensimmäisessä ottelussaan brasilialaisen kilpakumppanin kohdannut Sepponen.
Kehitysvammaisten urheilijoiden Special Olympicsien tennisottelut käydään jättimäisen Zayed Sport Centerin areenoilla, jotka täyttäisivät minkä tahansa suuren kansainvälisen turnauksen vaatimukset.
– Stadion on kyllä todella iso ja kannustus kovaa.
Ensimmäisessä ottelussa koetun rökäletappion jälkeen Sepponen löysi kisavireen ja toisen ottelun hän otti nimiinsä komein 6-1 lukemin. Voiton myötä Sepponen nousi luokkansa kakkostilalle ja saa kaulaansa keskiviikkona hopeisen Special Olympics -mitalin.
– Olen kyllä nyt todella innoissani ja iloinen siitä, että tulin vaikean alun jälkeen lopulta toiseksi. Mutta ei ensimmäinen 0–6-tappiokaan harmittanut, koska brasilialainen vastustaja oli vaan niin kova, sanoo Sepponen omaan positiiviseen tyyliinsä.
Monipuolinen mestari
Sanna Sepponen ei hallitse ainoastaan tennistä sekä alppihiihtoa, vaan hän on kilpaillut aiemmin myös muun muassa uinnissa. Kilpalajien ohella hän harrastaa säännöllisesti esimerkiksi salibandya.
– Lapsena harrastin myös luistelua, mutta sitten totesin sen sopivan paremmin siskolleni Jennille. Luistelun sijaan tykkään kovasti tanssia, käydä sauvakävelylenkeillä ja joskus poljen kuntopyörääkin, luettelee Sepponen.
Ison osan aktiivisesta arjesta haukkaa kuitenkin työ. Nuorempana hampurilaisravintolassa ja sittemmin eduskunnassa työskennellyt monitoiminainen on nykyään asiakaspalvelijana Alkossa. 41-vuotias Sepponen on myös tuttu kasvo tv-sarjoista Salatut elämät ja Toisenlaiset frendit.
Palkkatyön lisäksi Sepponen toimii aktiivisesti erilaisissa kehitysvammaisten asioita ajavissa kansalaisjärjestöissä. Hän käy myös kertomassa esimerkiksi kouluissa kehitysvammaisten arjesta.
– Haluan esimerkilläni näyttää, että me kehitysvammaiset ihmiset pystymme ihan mihin vaan kuten muutkin. Ketään ei saa syrjiä.
Perhe tukena
Siinä missä Sanna Sepponen alkaa useammalle vuosikymmenelle ulottuvalla kisakokemuksellaan olla jo enemmän kuin tuttu näky Special Olympicsien palkintokorokkeilla, kuuluu aivan yhtä vankasti katsomon vakiokalustoon Sepposten koko muu perhe.
Abu Dhabin kilpailu ei tee poikkeusta, vaan tutut kannustushuudot raikuvat niin Sannalle kuin muille suomalaisurheilijoille Zayedin urheilukeskuksen lehtereiltä.
Sepposten perheessä on aina liikuttu paljon, eikä esikoistyttären kehitysvamman ole annettu rajoittaa menoa lainkaan.
– Kun Sanna syntyi ja lääkäri kertoi meille hänen downin syndroomasta, oli ensimmäinen ajatuksemme, että mitenkäs tässä nyt käy, kun me olimme tuumineet hänestä tulevan meidän vanhempien tapaan kovan laskettelijan, muistelee Sanna Sepposen äiti Sari Sepponen.
Lääkäri kuitenkin kertoi nähneensä Keski-Euroopassa paljon kehitysvammaisia alppihiihtäjiä, ja tämä vakuutti vanhemmat. He rohkenivat laittaa pienen down-tytön hiihtokouluun.
– Olemme aina liikkuneet koko perhe paljon yhdessä, mutta opetuspuolessa olemme kyllä turvautuneet tiukasti ammattilaisten apuun. Onneksi olemme löytäneet Sannalle vuosien varrella monia ihania sekä ammattitaitoisia valmentajia, kuten esimerkiksi Rogerin tähän tennikseen. Meidän tehtävä on siis lähinnä kannustaa, kuskata ja kustantaa, kuten vanhempien kuuluukin.
Myöskään Sannan sisko Jenni Sepponen ei ole koskaan ajatellut yhden perheenjäsenen kehitysvamman olevan este yhdessä tekemiselle.
– Meillä on aina toimittu tiiminä, ja Sanna on liikkunut meidän kanssa mitä ikinä olemmekaan tehneet. On hiihdetty, uitu, luisteltu. Yhdessä tekeminen ja kannustava ilmapiiri on lähtenyt kotoa, ja se on varmasti yksi iso syy Sannan menestykseen myös näissä kaikissa kilpailuissa.
Mahdollisuuksia kaikille
Sari Sepposelle on kertynyt kokemusta kehitysvammaisen äitinä olosta jo yli neljänkymmenen vuoden ajan. Vaikka oman tyttären kohdalla asiat ovat hyvin, ja jälleen on aika nauttia urheilumenestyksestä, hän myöntää, ettei mikään ole tullut ilmaiseksi.
– Kyllä näihin vuosiin on mahtunut myös paljon kovaa työtä sekä taistelua. Välillä asiat ovat menneet hyvin, mutta usein on ollut esimerkiksi vaikeaa löytää opettajia ja valmentajia, jotka ymmärtäisivät aidosti kehitysvammaisten erityistarpeita, hän toteaa.
– Olemme nähneet monen kehitysvammaisen sohvautuvan eli jämähtävän kotiin, kun koulun tai työn lisäksi heille ei ole ollut tarjolla mitään mielekästä tekemistä. Urheilu on tärkeää ihan kaikille, mutta erityisesti kehitysvammaisille, sillä ilman harrastuksia moni jää vapaa-ajalla aivan yksin ja eristyy yhteiskunnasta, Sari Sepponen jatkaa.
Myös Sanna Sepponen on itse samoilla linjoilla. Hän toivoisi urheiluseurojen olevan rohkeasti avarakatseisia ja ottavan myös kehitysvammaisia avoimin mielin mukaan toimintaansa.
– Urheillessa unohtuu työ, siinä saa laittaa itsensä likoon ja se antaa energiaa. Minä itse liikun joka päivä ja siihen pitäisi olla mahdollisuus kaikilla muillakin, oli sitten kehitysvammainen taikka ei, toteaa Sanna Sepponen napakasti ja kiiruhtaa samalla takaisin stadionille kannustamaan joukkuetovereitaan kohti tulevia kultakamppailuita.
Lue myös: