"Sitä vain mietti, että ei tämä voi olla totta, miksi näin kävi mulle ja miten tästä mennään eteenpäin. Ja mitä kaikkea pitää nyt järjestää ja tehdä."
Näin kuvailee seinäjokelainen Sanna-Liisi Kaski sokkitilaansa muutama vuosi sitten. Hänen miehensä Timo Kaski sairastui harvinaiseen Arnold-Chiarin oireyhtymään vuonna 2014.
Tämä tapahtui samaan aikaan, kun Sanna-Liisi ja Timo saivat järkyttävän viestin pohjoisesta – Timo Kasken vanhemmat olivat kuolleet äkillisesti traagisessa auto-onnettomuudessa.
– Siitä lähti menetysten, sairastelun ja pelon kierre, Sanna-Liisi Kaski kuvaa.
Kasket kuulivat tuolloin ensimmäistä kertaa henkisestä ensiavusta. Sitä oli tarjolla Seinäjoen keskussairaalassa.
Sanna-Liisille tuo kohtaaminen ei kuitenkaan jäänyt ainoaksi.
Apuna kriisin ensimmäisissä tunneissa
Akuuttia kriisiapua on tarjolla tänä päivänä jo melko hyvin ja kellon ympäri. Kuntien sosiaalipäivystys, kirkko ja järjestöt ovat valmiudessa järjestämään kriisiapua hyvinkin nopeasti.
Terveydenhuollossa ja sairaaloissa kriisiapua on tarjolla yleensä jo ensihoidosta alkaen, ja hoitohenkilökunta ohjaa asiakkaita ja potilaita psyykkisen ensiavun saamisessa.
Nopean konkreettisen avun saaminen vaihtelee kuitenkin suuresti. Seinäjoen keskussairaalassa on kehitetty henkisen ensiavun malli, joka on Suomessa poikkeuksellinen.
Sairaalassa päivystää aina yksi kriisiapukoulutuksen saanut henkisen ensiavun päivystäjä, joka kuuluu sairaalan henkilökuntaan. Hän tulee sairaalaan vaikka kotisohvalta keskellä yötä.
Tätä voisi kutsua matalan kynnyksen akuutiksi kriisiavuksi. Hea-päivystäjän tehtävä on kannatella asiakasta tai potilasta kriisin yli, auttaa käytännön asioissa ja huolehtia, että ihminen selviää lähitunneista ja seuraavasta päivästä kriisissä.
Päivystäjä on linkki hoitohenkilökunnan ja asiakkaan välillä.
Hea-päivystäjät ovat myös sairaalan työntekijöiden tukena esimerkiksi traumaattisten hoitotilanteiden jälkikäsittelyssä.
Asiakas kohdataan ihmisenä, ei potilaana
Kun Timo Kasken sairaus paheni ja hän joutui teholle, Sanna-Liisi Kaski muisti, että hänen puhelimessaan oli edelleen henkisen ensiavun yhteystiedot. Hän päätti soittaa päivystäjälle, koska kuolema kävi usein mielessä.
Päivystäjä oli sama henkilö, jonka kanssa Kaski tapasi ensimmäisellä kerralla. Asia oli siis jo ennestään päivystäjällekin tuttu.
Seinäjoen keskussairaalan henkisen ensiavun yksi lähtökohta on, että asiakas tai potilas kohdataan ihmisenä, joka on kohdannut kriisin. Hänelle ei siis kirjata erikseen esimerkiksi sairaskertomusta.
– Koin sen itse tärkeänä, että läsnä ei ollut henkilö, joka kirjasi vain koko ajan ylös tapahtuneita asioita. Hän osasi pitää keskustelun kasassa ja välillä vain kuunteli, Kaski kuvailee.
Akuuttiin kriisiapuun päätettiin satsata
Ajatus henkisen ensiavun päivystysringistä syntyi Seinäjoen keskussairaalassa 1990-luvun alussa. Tuolloin huomattiin, ettei esimerkiksi ensiavun hoitohenkilökunnalla ole aikaa kohdata potilaiden omaisia, jotka voivat olla potilaan lisäksi sokkivaiheessa.
Kriisiapua ei ollut myöskään juuri saatavilla.
Henkisen ensiavun laajamittainen koulutus aloitettiin 1993. Varsinainen työ alkoi Seinäjoella 1995 ja on jatkunut sairaalassa nyt lähes 25 vuoden ajan.
Tänä päivänä keskussairaalan päivystyksessä on myös oma hea-huone, jossa päivystäjä tapaa omaisia ja potilaita.
– Aika monessa sairaalassa tätä työtä tekevät esimerkiksi sairaalateologit ja psykologit. Sairaanhoitajat ottavat varmasti läheiset huomioon sen verran, mitä omalta työltään ehtivät. Tämä työ ei siis jää muuallakaan missään nimessä tekemättä, malli on vain eri, muistuttaa henkisen ensiavun johtaja ja traumaterapeutti Mirja Fältmars Seinäjoen keskussairaalasta.
"Kannustan jatkamaan sitä ehdottomasti"
Seinäjoen henkisen ensiavun mallia kokeiltiin jonkin aikaa Porissa Satakunnan keskussairaalassa (nyk. Satasairaala). Porissa on edelleen päivystävä hea-työntekijä, mutta hänet hälytetään ainoastaan työntekijöiden avuksi henkisesti traumaattisen hoitotilanteen jälkeen.
– Toimintamalli muuttui, ja meillä on tällä hetkellä psykiatrinen sairaanhoitaja kahdessa vuorossa kello 8 ja 22 välisenä aikana. Sairaanhoitaja voi auttaa asiakkaita myös kriisitilanteissa, kertoo ylilääkäri Janne Kekki Satasairaalasta.
Psykiatrisen sairaanhoitajan päivystys on käytössä Kekin mukaan muun muassa myös Lahdessa.
Kekki luottaa myös ensihoitoon henkisen ensiavun antamisessa. Hea-koulutuksissa käyvät hänen mukaansa työntekijät kenttäjohtajista lähtien, jotta he osaisivat tunnistaa kriisiavun tarpeen jo esimerkiksi paikan päällä onnettomuustilanteessa.
– Seinäjoen malli kuulostaa edelleen todella hyvältä ja kannustan jatkamaan sitä ehdottomasti, jos vain resurssit sen sallivat, Kekki lisää.
Vaihtelua sairaanhoitopiireittäin
THL:n mielenterveysyksikön tutkimusprofessori Timo Partonen ei ole kuullut muualla järjestettävän henkistä ensiapua samassa mittakaavassa kuin Seinäjoella.
– Järjestely on varmasti parhaimmasta päästä koko Suomessa. Kuulostaa erittäin hyvältä, että henkilökunta on sitoutunut tähän ja myös halunnut järjestelyä ylläpitää, Partonen toteaa.
Henkisen ensiavun järjestäminen ja toteuttaminen vaihtelee sairaanhoitopiireittäin. Ilman hoitoa ei siis sairaalassakaan kukaan jää, ja tarvittaessa apua on saatavilla. Seinäjoen malli on kuitenkin Partosenkin mielestä poikkeuksellinen.
Sairaanhoitopiirin johdon tukemaa toimintaa
Henkisen ensiavun johtaja Mirja Fältmars luottaa, että henkisen ensiavun tarjoaminen säilyy tulevaisuudessakin osana Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin palvelua.
Tähän uskoo myös johtavan ylilääkärin sijainen ja operatiivisen toiminta-alueen johtaja Matti Viitanen Seinäjoen keskussairaalasta. Toimintamalli maksaa ja siihen satsataan resursseja sairaanhoitopiirin budjetista.
– Välillä tämän mallin kustannuksista on hiukan keskusteltu, mutta ne keskustelut on saatu vaiennettua varsin nopeasti. Tämä on äärimmäisen tärkeää ja näin päästään tukemaan ihmistä välittömästi. Tämä helpottaa myös kriisiryhmien työtä jatkossa, Viitanen toteaa.
"En olisi jaksanut kertoa omaa tarinaani aina uudestaan"
Sanna-Liisi Kasken mies Timo kuoli kesällä 2017. Tuolloin Kaski koki, että tarve henkiselle ensiavulle oli entistä suurempi. Tälläkin kertaa päivystäjä oli sama ihminen, joka oli kulkenut taustalla ja tiesi Kasken menneisyydessä olevista tapahtumista jo valmiiksi.
Kaski uskoo, että hän olisi hakenut kriiseissään apua muualta, mikäli sitä ei olisi ollut sairaalassa itsessään tarjolla. Hän arvelee kuitenkin, että avun saaminen olisi voinut kestää kauankin.
– Olisin ehkä mennyt 1-2 kertaa johonkin ajanvarauksella, ja seuraavalla kerralla siellä olisi ollut jo paikalla eri henkilö. Itse en olisi ainakaan jaksanut kertoa omaa tarinaani aina uudestaan. Lapsetkin kävivät varmasti mieluummin saman henkilön luona ja samassa sairaalaympäristössä. Sinne oli myös helpompi mennä, koska sairaalaympäristössä jouduimme viettämään aikaa muutenkin.