Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Euroopan kansanpuolue EPP jäädyttää Unkarin pääministerin Fidesz-puolueen jäsenyyden – Orpo: asetimme puolueelle selkeät ehdot jäsenyydelle

Unkarilaispuoluetta ei kuitenkaan eroteta kokonaan puolueryhmittymästä.

Unkarin pääministeri Viktor Orbán saapui EPP:n puoluevaltuuston kokoukseen Brysselissä 20. maaliskuuta.
Unkarin pääministeri Viktor Orbán saapui EPP:n puoluevaltuuston kokoukseen Brysselissä 20. maaliskuuta. Kuva: Stephanie Lecocq / EPA
Petri Raivio,
Juho Takkunen
Avaa Yle-sovelluksessa

Unkarin pääministerin Viktor Orbánin Fidesz-puolueen jäsenyys Euroopan kansanpuolueessa EPP:ssä jäädytetään toistaiseksi.

EPP:n puoluevaltuusto päätti asiasta kokouksessaan Brysselissä keskiviikkona illalla.

Ratkaisun mukaan Fideszin jäsenyys Euroopan kansanpuolueessa jäädytetään, eikä sillä ole enää äänioikeutta puolueessa. Fidesz ei myöskään saa enää osallistua puolueen toimintaan.

Päätöksen sanamuoto ei kuitenkaan sulje Fidesziä ulos EPP:n ryhmästä Euroopan parlamentissa, eikä Fidesziä puolueena eroteta EPP:stä.

EPP:n ratkaisu edellyttää, että Fidesz lopettaa Jean-Claude Junckerin vastaisen kampanjoinnin Unkarissa. Se myös kehottaa Fidesziä pidättäytymään vastaavasta kampanjoinnista jatkossa.

Jäädyttäminen on voimassa toistaiseksi. EPP perustaa ryhmän, joka arvioi Fideszin toimintaa. Erottamiskysymykseen voidaan palata myöhemmin, jos Fideszin linja antaa siihen aihetta.

13 EPP:n jäsenpuoluetta, mukaan lukien Suomen Kokoomus, vaativat Fideszin sulkemista ulos EPP:stä tai sen jäsenyyden keskeyttämistä.

Orpo: Jäsenyydelle on nyt selkeät ehdot

Fideszin jäädyttäminen riittää kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpolle tässä vaiheessa, vaikka kokoomus oli yhtenä puolueena vaatimassa välitöntä eroa.

– Tulos tyydyttää meitä. Yksimielisesti Fideszin jäsenyys jäädytetään ja heille asetetaan selkeät ehdot, jotka pitää täyttää. Muuten heidät erotetaan.

Orpo korostaa Yle Uutisille antamassaan haastettelussa, että ilman kokoomuksen ja Ruotsin sisarpuolueen aloitetta, Fideszin mahdollinen sulkeminen ei olisi ollut EPP:ssä vielä esillä. Hänen mukaansa Fidesz ylitti sopivuuden rajat siinä, kun puolue ryhtyi avoimesti kampanjoimaan Euroopan unionia, sen johtoa ja EPP:n johtoa vastaan.

Fideszille kerrottiin Orpon mukaan tiukkasanaisesti jo EPP:n kokouksessa kolme kuukatta sitten Helsingissä, mitä sitoutuminen ryhmittymän arvoihin tarkoittaa.

"Tämä on välivaihe"

EPP:n europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen sanoi Ylelle Brysselissä, että hän olisi toivonut puolueelta selkeämpää ratkaisua. Kompromisseja oli kuitenkin tehtävä.

– Fideszillä on tilaisuus edelleen korjata toimintatapansa tällä välillä, kuten kampanjat, yliopistorahojen jäädytys ja muut ongelmat, Pietikäinen totesi.

Jos Fidesz ei muuta toimintaansa, Pietikäinen erottaisi puolueen EPP:stä kokonaan.

Suuren valiokunnan johtaja ja kansanedustaja Arto Satonen (kok.) puolestaan kertoi olevansa tyytyväinen päätökseen.

– Tämä osoittaa, että EPP on puolue, jossa eurooppalaisia perusarvoja kunnioitetaan eikä niistä tingitä valtapolitiikan takia, Satonen sanoi.

Satosen mukaan Fideszin pitää osoittaa puolueryhmittymälle linjansa muuttuminen ja EPP:n periaatteiden noudattaminen.

– Jos niin ei käy, tämä on välivaihe ja he eroavat puolueesta, Satonen arvioi.

Lisää aiheesta:

Unkarin Orbán: "Lähdemme EPP:stä heti, jos Fidesz erotetaan edes määräajaksi"

Suosittelemme