Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Onko tässä uusi suomalainen hevitähti? Battle Beast -yhtyeen Noora Louhimo elää nyt lapsuuden unelmaansa

Battle Beast -yhtyeen Noora Louhimo on nöyränä menestyksen edessä
Anu Vilkman
Avaa Yle-sovelluksessa

Laulaja Noora Louhimo, 30, elää elämänsä jännittävimpiä hetkiä. Hänen yhtyeensä Battle Beast julkaisee perjantaina uuden levyn, ja samana päivänä alkaa Helsingin jäähallista koko loppuvuoden kestävä kiertue.

Ympäri Eurooppaa ja Amerikkaa vievää kiertuetta on valmisteltu huolella. Saattaa nimittäin olla niin, että tästä tulee yhtyeelle se povattu todellinen kansainvälinen läpimurto.

Louhimo itse uskoo, että iso menestys on nyt aivan käden ulottuvilla.

– Ja hyvä niin, tähän ollaan koko ajan pyritty. Keikkapaikat suurenee, ja liput myy hyvin. Se tarkoittaa, että jotain on tehty oikein, iloitsi Louhimo Puoli seitsemän -ohjelman haastattelussa.

Vaikka kiertue jännittää, päällimmäisenä tunteena on silti kiitollisuus.

– Olen hyvin nöyrästi kiitollinen. Olen lapsena haaveillut siitä, että pääsisinpä bändin kanssa kiertämään maailmalle. Nyt elän sitä unelmaa.

Uskomatonta onnea ja raakaa työtä

Louhimon tie Battle Beastin laulajaksi on kuin elokuvasta. Hän oli ladannut Youtubeen videon, jolla hän lauloi Janis Joplinin kappaletta.

Bändi löysi hänet sieltä vuonna 2012 ja pyysi suoraan Euroopan-kiertueelle laulajaksi. Louhimo ei ollut koskaan laulanut heviä, mutta suostui heti.

Tai no, ainakin melkein heti.

– Sanoin puhelimeen, että harkitsen tarjousta päivän. Mutta heti kun puhelu päättyi, soitin kaikki kaverit ja porukat läpi, että olen lähdössä rundille! Mä vaan yritin esittää coolia.

Niin laulaja singahti suoraan Tampereen paikallisista baareista suoraan isoille lavoille. Mutta vaikka alku oli kuin elokuvasta, jatko on vaatinut paljon määrätietoista työtä.

– Olen sellainen ihminen, että jos hyviä mahdollisuuksia tarjotaan, niihin myös tartutaan. Minut on myös kasvatettu niin, että pitää tehdä paljon töitä, että pääsee tavoitteisiinsa.

Ei mikään tapettiin sulautuja

Louhimo on pienestä asti ollut esiintyjä ja oman tiensä kulkija.

– Koulussa en edes yrittänyt sulautua joukkoon. Olimme mun veljen kanssa vähän outoja, menimme kouluunkin pukeutuneina identtisesti flanellipaitoihin ja lippiksiin. Halusimme aiheuttaa pahennusta kouluyhteisössä.

Lavalle mennessä paras kaveri eli veli ei ole mukana. Mutta silloin Louhimo hakee turvakseen lavahahmonsa, joka on kuin hän itse, mutta vielä vähän rohkeampi.

– Alter ego auttaa esiintymään.

Katso Noora Louhimon koko haastattelu Puoli seitsemän -ohjelmassa Yle Areenasta. Louhimo piti ohjelman juontajille muun muassa "sing like a beast" -hevikoulun.

Suosittelemme