Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

SDP:n Antti Rinne myönsi Ylen vaalitentissä, ettei hän tiedä puolueensa vaaliohjelman lopullista hintalappua – lue liveanalyysi täältä

Puheenjohtaja Antti Rinne sanoi Ylen vaalitentissä, että puolueen vaaliohjelman toteuttaminen maksaisi 1–3 miljardia euroa.

Hannu Tikkala,
Heikki Valkama
Avaa Yle-sovelluksessa

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne myönsi Ylen vaalitentissä, ettei hän tiedä tarkkaan, mitä puolueen vaaliohjelman toteuttaminen maksaisi.

– Se ei ole yksi miljardia, se ei ole kolme miljardia, vaan se on jotakin siitä väliltä, Rinne sanoi Ylen tentissä.

Demareiden vaaliohjelma on yli sata sivua pitkä. Siellä luvataan rahaa muun muassa oppivelvollisuuden pidentämiseen, vanhustenhuoltoon ja eläkkeiden korottamiseen.

Rinne perusteli suurta hintahaarukkaa sillä, ettei kaikkia lupauksia ole tarkoitus toteuttaa heti. Puolue lupaa toteuttaa osan asioista pitkällä aikavälillä.

Rinteen esiintymistä analysoivat maanantaina politiikan tutkija Johanna Vuorelma Tampereen yliopistosta, retoriikan asiantuntija Antti Mustakallio ja Ylen politiikan toimittaja Hannu Tikkala. Analyysi on alla kootusti.

Mikä oli tentin kohokohta?

Johanna Vuorelma: Tentissä ei ollut varsinaista kohokohtaa. Vahvimmin siitä nousivat esiin linjaukset kolmikantaiseen sopimiseen, "vappusatasen" epävarmuus ajankohdan ja suhdanteiden osalta, vaaliohjelman linjaus kestävän kehityksen alvista sekä auto- ja metsäpoliittiset kannat.

Antti Mustakallio: Ehkä näihin vaaleihin jossain määrin liittymättömänä asiana yllätyin siitä, että Antti Rinne myönsi erehtyneensä vastustaessaan yhteisöveron alentamista. Jos (ja ilmeisesti) Rinne viittasi vuoden 2013 alentamiseen, kyseisellä alentamisella oli merkittävä rooli siinä, että Rinteestä tuli puheenjohtaja ja Jutta Urpilaisen täytyi väistyä. Nyt hän olisikin tässä asiassa samoilla linjoilla tuolloin Urpilaisen liian oikeistolaiseksi moititun ratkaisun kanssa.

Mikä oli tentin outo hetki?

Johanna Vuorelma: Tentin outo hetki oli, kun Rinne kaivoi puolueen vaaliohjelman esiin täsmentäessään SDP:n linjausta kestävän kehityksen alvista. Suuressa vaalikeskustelussa Rinne viittasi brasilialaiseen lihaan tässä yhteydessä, mutta nyt kertoi, ettei SDP koskisikaan lihan tai maidon veroon korottamalla, pelkästään alentaisi alvia kestävän kehityksen mukaista kulutusta tukemaan. Kysymys lienee edelleen epäselvä myös Rinteelle – hän ei uskaltanut esittää linjausta ulkomuistista vaan halusi varmistaa sen suoraan vaaliohjelmasta.

Antti Mustakallio: Kun tuli puhetta Rinteen lupaamasta eläkelisästä ("vappusatasesta"), toimittajat yrittivät kaivaa asiaan konkretiaa. Mikä aikataulu? Kuinka paljon ja koska? Ja vaikka Rinne yritti asiaa selittää, kokonaisuus säilyi koko keskustelun ajan epäselvänä, ja toimittaja Heikelin vaatimukset selvyydestä kävivät aika ponnekkaiksi. Mutta ilmeisesti asiaan vaikuttavat mahdollinen talouskasvu. Konkreettiseen lupaukseen tuli monenlaisia mutkia matkaan.

Toistuiko Rinteellä jokin ydinsanoma?

Johanna Vuorelma: Rinteen ydinsanoma tentissä oli, ettei SDP ole "keppipuolue" eli puolue, joka puuttuu liikaa kansalaisten elämään verotuksen tai kieltojen kautta. Pyrkimyksenä oli painottaa vapauksia kulutuksen suhteen, puolue ei "tule kotiin" kieltämään mitään vaan antaa kansalaisten jatkaa elämäntapaansa rauhassa. Politiikka näkyy vasta kaupassa uusia hankintoja tehtäessä.

Antti Mustakallio: Läpi tentin Rinne osoitti varsin lujaa luottamusta SDP:n vaaliohjelman kokonaisuuteen - jopa lukemalla sitä ääneen! Ne lupaukset joita puolue antaa, voidaan kyllä rahoittaa harmaan talouden torjunnan ja verouudistuksen kautta. Tätä varmuutta toimittajat yrittivät hivenen horjuttaa, mutta Rinteen ns. pokka ei pettänyt.

Kenelle sanoma oli suunnattu?

Johanna Vuorelma: Horisontissa näkyi koko ajan "tavallinen kuluttaja" tai "tavallinen kansalainen", joka ei halua muuttaa liikaa elämäntapojaan tai jolle nykyisen hallituksen politiikka on ollut liian uudistuskeskeistä. Sanomassa toistui tietynlainen rauhoittelu, puolueohjelman kunnianhimoiset tavoitteet eivät näkyneet radikaaleina muutosehdotuksina.

Antti Mustakallio: Tentissä toimittajien kysymykset ohjasivat tentin suuntaa, mutta puheessa Rinne sai vapaammin määritellä, ketä hän haluaa puhutella. Oli vaikea nähdä, että hän olisi valinnut jonkun tietyn äänestäjäsegmentin (vrt. Haavisto puhutteli selvästikin erityisesti nuorempia äänestäjiä). Sanoma oli suunnattu niille, jotka ovat pettyneet Sipilän hallituksen linjauksiin ja jotka kokevat, että viimeisten vuosien aikana yleinen yhteiskunnallinen luottamus (esim. vanhusten hoivaan) on heikentynyt. Rinne halusi paaluttaa näille tyytymättömille, että SDP on uskottava vaihtoehto ja he ovat sitoutuneet konkreettisiin tekoihin luottamuksen palauttamiseksi.

Oliko tentissä jotakin isoa tai pientä, joka saattoi monelta jäädä huomaamatta?

Johanna Vuorelma: Yksi huomio liittyi klassiseen kysymykseen siitä, mikä on puolue ja mikä on eri tasojen merkitys sitä määriteltäessä: puolueen johto, puolueen ehdokkaat, paikallisyhdistykset, puolueen jäsenet? SDP:n kohdalla on selvää tasapainottelua näiden välillä. Esimerkiksi puolueohjelmassa esitetään kunnianhimoisia ilmastotavoitteita, mutta ne eivät näy ehdokkaiden vaalikonevastauksissa. Ehkä selvimmin kysymys puolueen olemuksesta kiteytyi siinä, kun Rinne luki ääneen vaaliohjelmaa: hän tiesi, että linjauksissa pitää tasapainotella varovasti ja tarkkaan. Varsinkin ilmastoasioissa puolueen sisällä vedetään eri suuntiin.

Antti Mustakallio: Antti Rinne on käynyt läpi ankaria jaksoja terveyteensä liittyen. Se varmasti kohdistaa monien äänestäjien huomiota hänen yleiseen olemukseensa. Tänään pieni flunssa tuntui vaivaavan. Tällaisillakin pikkuasioilla voi olla joillekin merkitystä, kun he arvioivat johtajan yleistä olemusta. Toisaalta Rinne esiintyi tentissä jämerän oloisesti ja varsin hyvällä itseluottamuksella.

Puheenjohtaja Antti Rinne sai pitää myös valmistellun puheen. Miten puhe onnistui?

Johanna Vuorelma: Puheesta jäi parhaiten mieleen SDP:n kehystäminen tulevaisuuspuolueena aina lähtien puheen alusta, kun "tulevaisuus koputtaa meitä selkään". Tulevaisuus oli puheen keskeinen teema.

Teknisesti puhe oli kiireisen oloinen ja suoraan paperista luettu, mikä oli yllättävää ottaen huomioon puolueen korkean kannatuksen. Toisaalta ehkä juuri se selittää hermostuneen tunnelman: kannatuslukemien pitäminen korkeina aina vaaleihin saakka vaatii onnistumista keskeisissä esiintymisissä.

Antti Mustakallio: Odotin että Antti Rinne olisi ollut puhetta pitäessään vähän rennompi, kuten gallup-johtajalle hyvin sopisi. Nyt erityisesti puheen alku oli hieman hermostuneen oloinen ja puhetahti nopeahko. Toisaalta pieni kertomus keskustelusta lapsen kanssa ilmastonmuutokseen liittyen oli mukava kevennys ja johdatti hyvin aiheeseen. Teemoja Rinteen puheessa oli aika paljon - niitä olisi hyvin voinut karsia, niin olisivat jääneet paremmin mieleen. Keskeiseksi nousi lopun puhe luottamuksesta ja sen palauttamisesta. Rinteen moneen kertaan toistama aloitus "se vaatii", alleviivasi sitä, että luottamuksen palauttaminen vaatii konkreettisia tekoja. "Koulutus, koulutus, koulutus" oli yhtäältä kuviona hieman kulunut, mutta toisaalta myös aina toimiva! Joissakin kohdissa hyviä vastakkainasetteluja: ei näin vaan näin -tyyliin. Minusta ajan "alittamisessa" ei ole mitään hävettävää. Suomessa pitäisi ylipäänsä pitää nykyistä lyhyempiä puheita! Mutta asiaa karsisin ja keskittyisin joihinkin oleellisiin teemoihin. ** **

Jokainen puheenjohtaja ja puolue saa oman päivänsä seuraavan kahden viikon aikana

Puheenjohtajien vaalitenttipäivät arvottiin joulukuussa suorassa Aamu-tv:n lähetyksessä kaikkien eduskuntapuolueiden kesken. Tentit jatkuvat huomisesta aina torstaihin saakka ja taas ensi viikon maanantaina.

Tiistai 26.3. Petteri Orpo, kokoomus
Keskiviikko 27.3. Li Andersson, vasemmistoliitto
Torstai 28.3. Jussi Halla-aho, perussuomalaiset
Maanantai 1.4. Sampo Terho, siniset

Pekka Haaviston (vihr.), Juha Sipilan (kesk.), Anna-Maja Henrikssonin (rkp) ja Sari Essayahin (kd.) tentit on nähtävissä Yle Areenassa.

Lue lisää:

Antti Rinteen viimeinen taisto pääministeriksi – tällainen puolue on vasemmalle kallistuva SDP

Erilainen pääministeritentti: Antti Rinne haluaisi tavata Putinin, koska tämä on arvoituksellinen johtaja

Ylen vaalikone

Yle Areenan vaalisivu

Suosittelemme