Yle testasi pääministeriehdokkaiden reagointi- ja kuuntelukykyä videotentissä.
Kaksi tärkeintä arvoa elämässäni ovat...
Ahkeruus ja rehellisyys.
Minusta tuli sininen, koska...
Halusin uudistaa Suomea ja viedä tätä maata eteenpäin kohti sellaista maata, jossa jokainen voi tietää pärjäävänsä ja olevansa turvassa.
Kadun elämässäni eniten sitä, että...
Politiikassa ei ole varmaan paljonkaan sellaisia asioita, joita kannattaa myöhemmin katua. Varmaa eniten sitten joskus myöhemmin katuu sitä, että ei viettänyt vielä enemmän aikaa lapsensa ja perheensä kanssa.
Olisin paras pääministeri, koska...
Tiedän, miten Suomea pitää uudistaa, jotta tästä yhteiskunnasta saadaan turvallinen ja hyvä kaikille suomalaisille.
Toiseksi paras pääministeriehdokas olisi...
Esimerkiksi joku meidän varapuheenjohtajistamme tai vaikka ministeri Niinistö.
Kenet suurvaltajohtajan haluaisitte tavata, ja mitä haluaisitte sanoa hänelle?
Trump olisi mielenkiintoista tavata. Keskustella hänen kanssaan siitä, miten laitetaan talous ja kansainvälinen sekasorto järjestykseen.
Ryhmä Isis-taistelijoiden perheenjäseniä haluaa palata Suomeen. Mitä teette?
Estän sen, jos pystyn.
Nauroin kunnolla viimeksi, kun...
3-vuotias tyttäreni eilen yhtäkkiä selän takaa huikkasi, että isi sinusta on tullut punainen. Käännyin järkyttyneenä ympäri. Hän oli laittanut päähänsä sellaisen punaisen laatikon, jonka läpi hän katseli minua.
Katso myös: