He ovat nuoria. He tekevät ahnaasti töitä ja pistävät rahan poikimaan sijoittamalla. He haluavat kerätä omaisuuden, jonka turvin voivat jättäytyä ansiotöistä pois jo paljon ennen virallista vanhuuseläkeikää.
He ovat firettäjiä. Nimi tulee Yhdysvalloista: FIRE eli Financial indepence, retire early. Taloudellinen itsenäisyys, eläkkeelle aikaisin.
Nordean tuoreen kyselyn mukaan yli puolet 18–25-vuotiaista sijoittajista tavoittelee eläköitymistä 35–40-vuotiaina.
Lähihoitajan töistä äskettäin kiinteistövälittäjäksi kouluttautunut 28-vuotias Antti Möttönen laskeskelee säästöjään ja osakesalkkunsa arvoa. Silti hän ei pidä itseään varsinaisesti firettäjänä.
Kokkolalaismies ei kerro summia, mutta veikkaa, että taloudellinen vapaus voisi parhaimmillaan koittaa jo 40-vuotiaana.
– Tiukkaa tekee, mutta ei se aivan mahdotontakaan ole. Jos kaikki menee hyvin, ei se monta vuotta neljäkymmenen päälle ainakaan mene, Möttönen uskoo.
Vaikka firettäjiä ei Suomessa ole vielä paljon, ilmiöstä on ehditty jo huolestua: veropohja kaventuu, yhteiskunta horjuu (Kauppalehti). Kuka tekee palkkatyöt, kun mukavuudenhaluinen nuoriso haluaa keski-ikäisinä vain laiskotella?
Dosentti Tuija Koivunen Tampereen yliopiston Työelämän tutkimuskeskuksesta näkee firetyksen taustalla mukavuudenhalua suuremman asian.
Nuorten usko työelämään ja yhteiskuntaan horjuu. Koivusen mukaan nuorille on maalailtu liiankin selväksi uhkakuva, ettei yhteiskunnalla ole mahdollista kustantaa heille kohtuullista eläkettä.
Selväksi on tehty myös se, että heitä odottaa sirpaleinen työura, joka koostuu monista ammateista, monta kertaa kouluttautumisesta ja monenlaisista työsuhteista.
– En ihmettele yhtään, jos nuoret ottavat tällä tavalla työelämän ongelmien ratkaisun omiin käsiinsä. Ilmiö on hieno osoitus nuorten kekseliäisyydestä. He käyttävät työtä vain välineenä saadakseen mitä haluavat, Koivunen miettii.
Moni työ on nykyään yhä intensiivisempää. Koivunen näkee firetyksen myös vastareaktiona.
– Jos oma lähipiiri on perinpohjaisesti omaistautunut työlleen, nuoret voivat kokea, että tuota en ainakaan halua. Elämässä pitää olla muutakin kuin työ.
Mistä on luovuttava?
Antti Möttönen ei siis ole tyylipuhdas firettäjä, koska saa nipistettyä palkastaan tällä hetkellä sivuun vain 10–20 prosenttia. Tehokkaimmilla firetyksestä innostuneilla säästöaste yltää vähintään puoleen tai jopa 70 prosenttiin nettopalkasta.
– Olen ollut vasta kolme kuukautta kiinteistövälittäjänä eli tavallaan yrittäjänä asiamiessopimuksella. Vasta-alkajana ansiot heittelevät, joten nyt en voi nipistää säännöllistä summaa sivuun. Viikon tili voi olla nolla tai mukava summa, Möttönen kertoo.
Sijoitusjohtaja Sirpa Ruotanen OP Private Keski-Pohjanmaasta kannattaa säästämistä ja sijoittamista, mutta 50–70 prosenttia palkasta kuulostaa hänen mielestään liian tiukalta.
– Siinä on pakko luopua asioista. Elämää jää kokematta ja ehkä perhekin sen takia perustamatta, Ruotanen miettii.
Antti Möttönen on perheellinen. Omakotitalosta on velkaa vielä vuosia. Vaimo on 8,5 kuukauden ikäisen pojan kanssa tällä hetkellä kotona.
Mies on lapsesta asti oppinut säästäväiseksi, eikä koe, että joutuisi säästämisen takia luopumaan mistään itselle tärkeästä. Sijoittamisen hän aloitti rahastoilla 18-vuotiaana, ja varsinaiset ensimmäiset osakkeensa hän osti parikymppisenä.
Tavoitteelliseksi homma muuttui muutama vuosi sitten.
– Kyse on priorisoinnista. En osta kaikkea, mitä tekee mieli. En aja uudella autolla, puhelimeni ei ole viimeistä mallia. Harrastan kalastusta, johon saisi upotettua helposti paljon rahaa, mutta pärjään vanhoilla välineilläni, Möttönen luettelee.
Paljonko vapaus maksaa?
Sijoitusjohtaja Sirpa Ruotanen siteeraa Kuluttajatutkimuksen laatimaa säällisen elämän viitebudjettia, jonka mukaan yksin elävä aikuinen tarvitsee Suomessa kuukausittain 1400 euroa voidakseen elää kohtuullista, perustarpeet tyydyttävää elämää.
– Bruttona tarvittaisiin vuodessa noin 24 000 euroa. Oletetaan, että tulot tulisivat sijoituksista ja niistä maksettaisiin 30 prosentin pääomavero. Osakemarkkinoilla voi pitkällä aikavälillä ottaa 7–8 prosenttia, joten tarvittaisiin yli 300 000 euron salkku, Ruotanen laskeskelee.
Antti Möttösen osakesalkku on laihemmassa kunnossa.
– Saa ottaa nollaa pois perästä ja etunumeroakin vaihtaa. Tykkään enemmän sijoittaa asuntoihin, koska ne tuottavat kassavirtaa.
Nuukana Markka-Möttösenä kaveripiirissään tunnettu nuorimies sijoittaa myös esimerkiksi kultaan ja hopeaan.
– Muutama vuosi sitten päätin, että haluan taloudellisen vapauden, joka turvaa sen, etten joudu tekemään työtä, josta en nauti. Enkä työskennellä palkan takia paikassa, jonka työilmapiirissä en viihdy, Möttönen kertoo.
Raha antaa vapauden valita, mitä tekee ja milloin. Työntekoa Möttönen ei aio lopettaa, mutta ei moiti heitä, joille se on tärkein tavoite.
– Jos joku haluaa häipyä loppuelämäkseen Bahamalle, se on ihan fine. Monen mielestä se tuntuu olevan jotenkin väärin, mutta jos olet itse tehnyt kovan duunin unelmasi eteen, niin anna palaa.
Työhön sitoutuminen muuttumassa?
Dosentti Tuija Koivunen Tampereen yliopiston Työelämän tutkimuskeskuksesta peukuttaa Möttösen tavoitetta.
– Kuulostaa hyvältä reaktiolta siinä mielessä, että ei olla valmiita hinnalla millä hyvänsä roikkumaan huonoilla työpaikoilla.
Firetys kertoo hänen mukaansa ajattelutavan muutoksesta.
– Perinteinen työhön sitoutumisen kysymys on usein ollut, että jatkaisitko töitä, jos voittaisit Loton päävoiton. Valtaosa suomalaista on yleensä vastannut, että kyllä mutta osa-aikaisena. Firettäjät eivät jatka, koska elämässä on muita arvoja ja asioita, joita ruvetaan tekemään, Koivunen kertoo.
Hän näkee sitoutumisen murenemisessa myös hyvää.
– Varsinkin miehille eläköityminen on usein kriisi, koska oma arvo, osaaminen ja sosiaaliset suhteet ovat liittyneet niin vahvasti työhön. Tämä voi olla terve vastareaktio niin hurjalle työhön sitoutumiselle.
Voit keskustella aiheesta torstaina kello 21:een saakka.