Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Luostarinmäen käsityöläismuseoon pääsee käyskentelemään vapaasti huhtikuussa

Museossa on meneillään monivuotinen kehittämishanke, jonka aikana testataan uusia toimintamuotoja.

Puutalo Luostarivuoren käsityöläismuseossa
Kuva: Lotta Sundström / Yle
Eino Kossila
Avaa Yle-sovelluksessa

Huhtikuun ensimmäisen kahden viikon ajan turkulaiset pääsevät kulkemaan vapaasti Luostarinmäen käsityöläismuseon kujilla. Museoalue on avoinna vapaalle käyskentelylle klo 8–18.

Avoimet portit -tapahtumassa testataan toimintamuotoa, jossa käsityöläismuseota ympäröiviltä kaduilta pääsee kulkemaan museon kujille. Museorakennukset ovat kuitenkin vielä suljettuja.

Alueelle pääsee kulkemaan pääportista Vartiovuorenkadulta, Sirkkalankadun ja Tähtitorninkadun porteista sekä Vartiovuoren puiston portista.

Tapahtumalla halutaan kiinnittää huomiota alkuperäisillä paikoillaan oleviin rakennuksiin, rakennusperinteeseen ja historiaan.

Turun museokeskus toivoo turkulaisia aamu- tai iltakävelylle museoon, oikaisemaan Luostarinmäen läpi töihin tai vain katselemaan vanhoja rakennuksia.

Suosittelemme sinulle