Teknologiajätti Apple julkaisi maanantaina pitkään odotetun televisiopalvelunsa.
Lyhyesti: Apple TV Plus on suoratoistopalvelu, joka näyttää elokuvia ja tv-sarjoja.
"Pitkään odotettu" ei tässä yhteydessä kuitenkaan tarkoita sitä, että maailma olisi tähän asti kärsinyt kroonisesta elokuvien ja tv-sarjojen puutteesta. Päin vastoin, Apple astuu erittäin kilpailtuun markkinaan.
Apple TV Plus on pitkään odotettu lähinnä siksi, että Applen johtajat ovat puhuneet vuosien ajan siitä, että yhtiö aikoo uudistaa television. Entinen toimitusjohtaja Steve Jobs visioi television tulevaisuutta jo vuosituhannen vaihteessa – ja jatkoi idean työstämistä lähes kuolemaansa asti.
Nykyinen johtaja Tim Cook on jatkanut samoilla linjoilla. Hänen mukaansa televisio on käyttöliittymänä hirveä ja jämähtänyt 1970-luvulle.
Tähän asti Applen avaukset television parissa ovat kuitenkin rajoittuneet ruudun kylkeen kiinnitettäviin mediatoistimiin. On korkea aika, että yhtiö esittelee ison visionsa.
Sitä Applelta odottavat myös sijoittajat, jotka kantavat huolta iPhone-puhelinten entistä pienemmistä myyntimääristä.
Apple haluaa olla televisiosi
Apple TV Plus on kuukausimaksullinen tilauspalvelu, jonka sisällöistä päävastuu näyttää olevan Applella itsellään.
Apple käyttää Wall Street Journalin mukaan omien sisältöjensä tuottamiseen seuraavan vuoden aikana yli miljardi dollaria.
Julkistustilaisuudessa yhtiön lukuisista uusista tv-sarjoista kertoivat niin Steven Spielberg, Oprah Winfrey, Jennifer Aniston kuin Reese Witherspoonkin.
- Spielbergiltä on luvassa antologiasarja Amazing Stories.
- Talk show -emäntä Winfrey on solminut Applen kanssa sopimuksen, joka pitää sisällään mm. dokumentteja seksuaalisesta häirinnästä sekä mielenterveydestä.
- Aniston ja Witherspoon esiintyvät Morning Show -draamasarjassa, joka kertoo erään tv-studion tapahtumista.
Apple astuu pelikentälle, jossa sisältöihin kaadetaan valtavia summia rahaa. Esimerkiksi Amazonin odotetaan käyttävän tänä vuonna yksinoikeussisältöihinsä noin kuusi miljardia dollaria. Netflix puolestaan käyttää peräti 15 miljardia dollaria.
Applen miljardibudjetti on siis suuri, mutta kilpailijoilla reilusti suurempi.
Applen kirjasto on pieni
Kilpailijoihin verrattuna Applen palvelussa on eräs ongelma – tai mahdollisuus.
Siinä missä Amazonin ja Netflixin ohjelmakirjastoissa on tuhansia elokuvia ja televisiosarjojen jaksoja, Apple ei ole haalinut katalogiinsa muiden tv-sisältöjä.
Apple haluaa mieluummin myydä tilaajilleen noita ulkopuolisten yhtiöiden sisältöjä lisämaksusta. Apple aikoo myydä esimerkiksi HBO:n, Starzin ja Showtimen katalogeja.
The Verge -uutispalvelun mukaan myös Amazon ja Hulu saattavat olla Applen tarjoomassa mukana. Netflix sen sijaan on ilmoittanut, että yhtiön materiaalia ei nähdä osana Applen tv-tarjoomaa.
Päätös on helppo ymmärtää. Markkinajohtaja ei halua luopua asemastaan ja päätyä osaksi jonkun muun palvelua.
Mitä se maksaa?
Tässä vaiheessa on täysin avoinna se, paljonko Applen syksyllä avattava palvelu tulee maksamaan. Kovin suuri tilaushinta ei voi olla, jos yhtiön oma tv-ohjelmien kirjasto on suppea ja tilaajien odotetaan hankkivan lisätilauksia.
Etukäteisarvailujen mukaan Apple saattaisi tarjoilla perussisältöä jopa ilmaiseksi voidakseen rahastaa käyttäjiä ulkopuolisten palveluiden käytöstä.
Applen omien ohjelmistojen luettelo kasvaa sellaista vauhtia, että ilmaiseksi jakaminen olisi todella kallis markkinointikampanja.
Miten sitä katsellaan?
Apple TV Plus -palvelua voidaan käyttää Applen omilla älylaitteilla, tietokoneilla ja mediatoistimilla. Tämän lisäksi palvelua voidaan käyttää Samsungin älytelevisioilla.
Yhtiö lupaa julkaista myöhemmin sovellukset myös LG:n ja Sonyn älytelevisioille, Amazonin ja Rokun mediatoistimille sekä muutamille muille laitteille.
Yhtiö ei ole maininnut sanallakaan Googlen Android-laitteita, mutta täysin mahdotonta Android-tukikaan ei olisi – esimerkiksi Apple Music -palvelusta on saatavilla myös Android-versio.
Pitkä lista striimaajia
Videostriimauksen, eli suoratoiston, markkinoilla on tungosta. Applella on vastassaan Netflix, Amazon, HBO ja pitkä lista kaapeliyhtiöitä sekä viihdejättejä.
Suomessa kaikilla teleoperaattoreilla on oma viihde- tai TV-palvelunsa.
Monet pyrkivät vahvistamaan kilpailuasemiaan luomalla omia sisältöjä – vaikka tausta olisikin teknologiapuolella.
Ja lisää kilpailua on luvassa, kuten artikkelin lopussa listan jälkipäästä voit lukea.
Apple lähtee kisaan pitkältä takamatkalta. Sillä tukenaan lähes pohjaton kassa, vahva brändi ja paikka satojen miljoonien kuluttajien taskussa. Se saattaa riittää, vaikka Applen palvelu ei nykytiedon valossa vielä näytäkään Steve Jobsin kaavailemalta television vallankumoukselta.
Applen voima nähtiin jo musiikin suoratoistopalveluissa. Alle neljässä vuodessa yhtiö onnistui myymään musiikkitilauksen 60 miljoonalle kännykänkäyttäjälle.
Tämä on suututtanut kilpailijat – ennen kaikkea ruotsalaisen Spotifyn, jonka etumatka hupenee.
Kisassa mukana:
Netflix
- Netflixillä 139 miljoonaa tilaajaa noin 190 maassa. Tänä vuonna yhtiö käyttää sisältöihinsä yli 15 miljardia dollaria.
- Yhtiön tunnettuja sarjoja ovat mm. House of Cards, Orange is the New Black sekä Narcos.
- Vuonna 1997 perustettu Netflix oli alun perin postitse toimiva dvd-vuokraamo.
Amazon Prime Video
- Teknologiayhtiö Amazonin Prime-asiakkuusjärjestelmässä on yli sata miljoonaa tilaajaa yli 200 maassa. Videopalvelu on tämän kokonaisuuden keskeinen osa.
- Reuters kertoi viime vuonna palvelun tavoittavan noin 26 miljoonaa katsojaa yksin Yhdysvalloissa.
- Yhtiö on ostanut mm oikeudet Taru Sormusten Herrasta -televisiosarjaan. Tänä vuonna Amazon aikoo käyttää sisältöihin noin kuusi miljardia dollaria.
HBO:
- Home Box Office on Yhdysvaltain vanhin yhä toiminnassa oleva maksullinen kaapelitelevisioverkko.
- Tunnetaan mm. Sopranos ja Game of Thrones -sarjoista.
- Toimii myös striimauspalveluiden tuottajana mm Suomessa.
- Omistaja AT&T/Warner Media.
Hulu
- Walt Disneyn, AT&T:n ja Comcastin yhteisyritys.
- Tarjoaa sekää omaa että ulkopuolista sisältöä.
YouTube Premium
- YouTuben mainosvapaana versiona esitelty Youtube Premium haastaa Netflixia ja Amazon Primea.
- Bloombergin mukaan yhtiö olisi luopumassa aikeestaan ryhtyä tv-sisältöjen tarjoajaksi.
- Google kiistää väitteen.
TULOSSA:
Tänä vuonna toimintansa aloittava Disney Plus -tilauspalvelu käärii yhdeksi perheystävälliseksi paketiksi Disneyn ja Pixarin animaatiot, Marvelin supersankarit, Tähtien Sodat sekä 20th Century Foxin elokuvat. (Tähtien Sota -elokuvat saattavat kuitenkin jäädä paketin ulkopuolelle.)
Comcastin omistama NBC Universal on niin ikään käynnistämässä omaa mainosrahoitteista suoratoistopalveluaan.
Myös Facebook haluaa myydä käyttäjilleen tv-sisältöjä ja on ostanut oikeudet esimerkiksi Buffy Vampyyritappajan kaikkiin jaksoihin Yhdysvalloissa. Variety-lehden mukaan suosittua Facebook Watch -sisältöä on ollut myös SKAM Austin, eli norjalaisen nuortensarjan Yhdysvaltoihin lokalisoitu versio.
Päivitys 27.3. klo 6.45 Tarkennettu Disney Plus -palvelun kuvausta, palvelun painopiste perheystävällisessä sisällössä.