Mahdollisuus päästä pelaamaan kotikisoihin houkutteli Riikka Sallisen (ent. Välilä) jatkamaan vielä yhden kauden Pyeongchangin olympialaisten jälkeen. Mutta se ei ollut tärkein syy. Hän halusi vielä kerran kokeilla rajojaan jääkiekkoilijana.
– Koin, että voin vielä kehittyä. Voin oppia tekemään nopeammin oikeita päätöksiä jäällä.
– Voin analysoida videoita ja kehittää peliä, viisikkoani ja itseäni.
Fyysisesti Sallinen on elämänsä kunnossa, ja hän tietää sen itsekin.
– En ehkä tule paljon nopeammaksi tai vahvemmaksi, mutta toisaalta olen tarpeeksi hyvässä kunnossa pelatakseni korkeimmalla sarjatasolla.
Ruotsissa asuva Sallinen on pelannut kolme kautta HV71:ssä. Joukkueen kapteenin ja kauden pistekuningattaren (14+37=51) mahdollinen jatkopesti on vielä auki. Vastaus tulee kuitenkin kuin apteekin hyllyltä.
– Jos minun pitää sanoa jotain nyt, niin en jatka, Sallinen sanoo veikeä virne kasvoillaan.
– Olen päättänyt, että katson sitten kauden jälkeen miltä tuntuu, ja teen päätöksen kaikessa rauhassa.
Kuulostaa tutulta, eikö?
– Kyllä tämän neuvon on antanut mies, joka aika monta kautta pelasi vielä yhden kauden, eli Teemu, Sallinen toteaa nauraen viitaten suomalaiseen jääkiekkolegendaan Teemu Selänteeseen.
Ensimmäiset kotikisat 1992
Espoossa pelattavat MM-kotikisat ovat Sallisen toiset. Vuonna 1992, kun Suomessa järjestettiin naisten jääkiekon MM-kisat ensimmäisen kerran Sallinen, tyttönimeltään Nieminen oli vasta 18-vuotias ja kisojen mainoskasvo.
– Lähdin suoraan kirjoituksista kuvauksiin, hän muistelee.
Kyseinen mainos löytyy kehystettynä Sallisen kotona.
Vuoden 1999 kotikisat jäivät väliin polvivamman takia ja vuonna 2009 hän oli jo lopettanut uraansa ja vietti rauhallista perhe-elämää Smoolannissa. Mutta kun kolmen lapsen äiti houkuteltiin naisten maajoukkueen joukkueenjohtajaksi vuonna 2012, iski halu palata kaukaloon.
– Vitsistä se lähti, mutta muut eivät heti tajunneet, että minä olin ihan tosissaan, Sallinen muistelee.
Sallinen päätyi pelaamaan JYPiin, koska vanha joukkuekaveri Katja Lehto sattui olemaan joukkueenjohtajana.
– Alussa epäröin, tuleeko tästä mitään, ja silloin oli helpompi soittaa vanhalle ystävälle.
Loppu on sitten historiaa. Ensimmäinen kausi JYPissä onnistui yli odotusten, mutta putoaminen Sotshin olympialaisten puolivälierissä kismitti.
– Toisaalta olin iloinen, että paluu oli sujunut hyvin, mutta toisaalta en ollut tyytyväinen. Olympialaiset tulivat liian nopeasti. En ollut silloin vielä valmis.
Päätös uran jatkamisesta oli helppo. Lisäksi matkalla odotti mielenkiintoisia MM-kisoja: ensin 2015 Ruotsissa, 2016 Kanadassa ja 2017 USA:ssa. Mutta Pyeongchangin olympiakisat tuntuivat silloin hyvin kaukaisilta.
– Neljä vuotta tuntui ikuisuudelta.
Aivotärähdys pelästytti
Etelä-Ruotsissa sijaitsevassa Ljungbyssä kevät on jo pitkällä. Aurinko lämmittää ja Sallinen kulkee lyhyen matkan kodin ja jäähallin välillä pyörällä. Kun hän istahtaa olohuoneen sohvalle kertomaan uransa käännekohdista hymy on herkässä. Mutta kun puhe kääntyy vammoihin, hän vakavoituu.
Kolme vuotta sitten tapahtui se, mitä hän ei toivo enää ikinä tapahtuvan. Kenellekään.
– En yleensä muistele vammoja, mutta se tälli, kun sain aivotärähdyksen, on jäänyt mieleen. Se oli vähän pelottavaa.
Sallinen on fysioterapeuttina kohdannut aivovammasta kärsiviä potilaita, ja nyt hän makasi itse täysin voimattomana sängyssään. Lukeminen, toisten kanssa jutteleminen ja jopa sängystä nouseminen oli toisinaan liikaa. Sallinen nielaisee muutaman kerran ja jatkaa.
– Se ei todellakaan ollut pisin toipumisjakso, mutta ehdottomasti rankin. Mietin, mitä tapahtuu jos en toivu tästä, jos tämä olo ei parane koskaan.
Sallinen hiljentyy hetkeksi ja rapsuttelee syliin pyrkivää Sigge-koiraansa. Borderterrieri on pysynyt visusti emäntänsä vieressä koko haastattelun ajan.
– Mielessä pyöri silloin synkkiä ajatuksia. Pelkäsin, että elämä muuttuu pysyvästi.
Kaiken kaikkiaan Sallinen oli pari kuukautta sivussa peleistä ja harjoituksista. Myöhemmin keväällä hän voitti JYPin kanssa SM-kultaa.
Aivotärähdyksen riski on lisääntyneen vauhdin myötä kasvanut myös naisten jääkiekossa.
– On hyvä, että asiasta puhutaan ja koetetaan löytää ratkaisuja niiden vähentämiseksi. Kenenkään ei pidä saada elinikäisiä vammoja koska on pelannut jääkiekkoa.
“Kuka nuori lupaava pelaaja tuo on?”
Nieminen, Välilä, Sallinen. Tarkkasilmäisimmät ovat huomanneet jo aikoja sitten, että maajoukkueen kokoonpanoon on ilmestynyt ihan uusi nimi.
– Jokunen kommentti on tullut, että kuka nuori lupaava pelaaja tuo on, mutta syntymävuosi on paljastanut, ettei ihan tuoreesta tapauksesta ole kyse.
Sallinen, tyttönimeltään Nieminen, oli pitkään naimisissa jääkiekkoilija Mika Välilän kanssa. Pari erosi Pyeongchangin olympialaisten jälkeen, ja Riikka avioitui loppuvuodesta Petteri Sallisen kanssa.
– Mietittiin tuossa tyttöjen kanssa, että onko muita kolmen nimen pelaajia. Todettiin, että on yksi: USA:n pelaaja Monique Lamoureux-Morando on myös pelannut kolmella nimellä, joten en ole yksin, Sallinen sanoo ja nauraa.
Päivä on jo pitkällä, puoliso ja nuoremmat lapset tulevat kotiin. Borderterrieri Sigge tervehtii jokaista perheenjäsentä ja asettuu matolle herkkupala suussa. On läksyjä, tennisharjoituksia ja jääkiekkoa. Tavallista lapsiperheen arkea.
One more year Riikka?
MM-kisarupeama alkaa kohta ja sen jälkeen kausi on ohi. Jos tämä kausi jää Sallisen viimeiseksi, hän tietää jo, mitä tulee kaipaamaan eniten.
– Sitä, että voin haastaa itseäni urheilullisesti, ja tietenkin joukkuekavereita tulee ikävä. Minä niin tykkään näistä tytöistä, niin maajoukkueessa kun seurajoukkueessakin, Sallinen sanoo.
Ja mistä sen tietää, jos vaikka naiset laittavat MM-kisojen jälkeen samanlaisen some-kampanjan pystyyn kuin Pyeongchangin olympialaisten jälkeen.
“One more year Riikka”, mitä siihen vastaat? Sallinen nauraa ajatukselle.
– Kai se olisi lähinnä vitsi... Ei, en tiedä. Katsotaan sitä sitten!
Ann-Christine Karhu
Katso Sportliv-sarjan jakso Riikka Sallisesta täältä.
Lue myös: