Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Rikosylikomisario varoittaa vanhempia lapsiin kohdistuvasta seksuaalirikollisuudesta – "Se, että ei kerrota lapselle, on suurin virhe"

Sari Sarani pitää keskiviikkona julki tullutta laajaa lasten väkivaltaiseen hyväksikäyttöön liittyvää tapausta monin tavoin poikkeuksellisena.

Sari Sarani, KRP:n kyberrikollisuuteen erikoistunut rikosylikomisario
Sari Sarani, KRP:n kyberrikollisuuteen erikoistunut rikosylikomisario Kuva: Katriina Laine / Yle
Hanna Terävä
Avaa Yle-sovelluksessa

Keskusrikospoliisi (KRP) epäilee viittä suomalaista laajassa lasten hyväksikäyttöön liittyvässä kokonaisuudessa. Poliisin epäilyksen mukaan Suomessa on tuotettu väkivaltaista lasten hyväksikäyttömateriaalia.

KRP:n rikosylikomisario Sari Sarani pitää tapausta moni tavoin poikkeuksellisena.

– Tässä yksittäisessä kokonaisuudessa takavarikoidun materiaalin määrä on ihan valtava. Poikkeuksellista on sekin, että tässä on pitkään yhdessä suunnitelmallisesti toiminut epäiltyjen joukko ja asianomistajat ovat olleet samat niin pitkään samoilla epäillyillä.

Uhreja epäillään olevan kuusi, alle kouluikäisestä yläasteikäiseen. Epäiltyjen rikosten tapahtuma-aika on 2004–2018.

– Tämän materiaalin erikoispiirteitä ovat hyvin raaka väkivalta ja törkeä raiskaaminen. Näitä poikkeuksellista väkivaltaa sisältäviä CAM-materiaalijuttuja ei ole Suomessa tullut esille kovin paljon, Sarani kertoo.

CAM-materiaalilla (Child Abuse Material) tarkoitetaan sukupuolisiveellisyyttä loukkaavia lasta esittäviä kuvia ja muuta aineistoa.

Materiaalin määrä on kasvanut valtavasti

Sarani uskoo, että muualla maailmassa olevaa raakaa väkivaltaa sisältävää lapsen seksuaalista hyväksikäyttömateriaalia on yhtä lailla täällä Suomessa, mutta se ei vain tule viranomaisten tietoon.

Saranin mukaan tällaiselle materiaalille on aina ollut kysyntää joka puolella maailmaa, mutta sen tarjonta on nyt kasvanut selvästi internetin ja digitaalitekniikan myötä. Materiaalia pystytään tuottamaan aiempaa tehokkaammin, nopeammin ja korkealaatuisempana ja sitä on helppo siirtää ja myydä tietoverkkojen välityksellä.

– Pahuus ei todellakaan ole maailmasta poistumassa, se saattaa ehkä olla jopa lisääntymässä, Sarani sanoo.

Tietoverkkojen kautta myös uhrin groomaaminen on helpompaa. Groomingilla tarkoitetaan tapahtumaketjua, jossa yleensä aikuinen valmistelee lapsen tai nuoren seksuaalista hyväksikäyttöä. Tämä tapahtuu usein esimerkiksi sosiaalisen median palveluissa.

– Groomaaminen alkaa heti, kun älylaite otetaan käyttöön. On tyypillistä, että jo 6–7-vuotiaille tulee näitä aikuisviihdemateriaali- tai CAM-materiaalipläjäyksiä.

Lasta pitää varoittaa jo hyvin varhain

Saranin mukaan tehokkain tapa ennaltaehkäistä tämän alan rikollisuutta olisi lisätä kaiken ikäisten ihmisten tietoisuutta asiasta. Ongelman olemassaolo ja digitaalisen maailman vaarat pitäisi tiedostaa nykyistä paremmin.

– Tästä ei kukaan oikein puhu ja tämä halutaan vain unohtaa ja sulkea pois, koska se on niin vastenmielistä. Eli ei nähdä mitä ympärillä tapahtuu. Kun osattaisiin käyttää internetiä vähän turvallisemmin, se suojaisi monelta ikävältä asialta.

Lisäksi ihmisille, jotka ovat seksuaalisesti kiinnostuneita lapsista, tulisi Saranin mukaan tarjota apua mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

Sarani kehottaa vanhempia kertomaan asiasta omille lapsilleen jo hyvin varhain, jotta lapset osaisivat itse suojautua mahdollisimman nuorella iällä. Saranin mukaan lapselle pitää kertoa, millaisia riskejä verkossa on ja että maailmassa on tällaisia rikollisia, jotka saattavat koska tahansa ottaa yhteyttä kehen tahansa.

"Se, että ei kerrota lapselle, on suurin virhe"

Sari Sarani

– Vanhempi itse tietää lapsensa kehityksen vaiheet, milloin voi kertoa ja mitä voi kertoa. Mutta ratkaisu ei ole se, että ei kerrota koskaan mitään. Se, että ei kerrota lapselle, on suurin virhe.

Jos lapsella ei ole tietoa asiasta, hän ei tiedä, miten hänen tulisi toimia.

– Kun lapsi ensimmäisen kerran saa jonkun pornovideon puhelimeensa, hän ei yhtään tiedä, mistä on kysymys, jos vanhemmat eivät ole siitä varoittaneet. Lapsi voi säikähtää ja pitää sitä pelottavana eikä uskalla puhua vanhemmilleen. Sitten ollaan pulassa, Sarani sanoo.

Jos ei vielä haluaisi puhua lapselleen pedofiileistä, voi Saranin mukaan ainakin neuvoa, minkälaisia sovelluksia kannattaa käyttää, millaiset tietoturva-asetukset olisi hyvä olla sekä keskustella siitä, kannattaako pitää paikannusta, omaa numeroa, ikää tai valokuvaa näkyvillä.

– Jos on Instagramissa tai muussa sosiaalisessa mediassa kaikki tiedot julkisina ja näkyy, että on lapsi, sehän on kuin kärpäspaperi näille tämän alan rikollisille.

Lisää aiheesta:

KRP epäilee: Viisi suomalaista mukana kansainvälisessä lapsipornoringissä – Suomessa tuotettu väkivaltaista kuvamateriaalia

Lue myös:

Pelastakaa lapset: Lapselle pitää kertoa ajoissa netin "namusedistä" – joka kolmas lapsi kohdannut verkossa seksuaalista häirintää

Pedofiliaa ei voi parantaa, mutta sitä voi hoitaa – arviolta 40 000 suomalaista kokee seksuaalista kiinnostusta lapsiin

Suosittelemme sinulle