Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Suomalainen Avesta taistelee Isisiä vastaan Syyriassa, mutta kertoo videohaastattelussa palaavansa Suomeen "varmasti jossakin vaiheessa"

Kurdijoukoissa taisteleva suomalaisnainen katsoo puolustavansa Syyriassa vapautta ja naisten oikeuksia. Juttu on julkaistu maaliskuussa 2019.

Syyrian kurdien joukoissa taistelevan suomalaisnaisen haastattelu
Minna Pärssinen,
Juho Takkunen
Avaa Yle-sovelluksessa

– Moi. Mun nimi on Avesta ja mä olen Suomesta.

Nuori nainen istuu hiirenkorvilla olevan pensaan edessä, jossakin päin itäsyyrialaista Baghouzia, Deir ez-Zorin maakunnassa. Hän on puoli vuotta taistellut ääri-islamilaista Isisiä vastaan kurdien naisjoukoissa, YPJ:ssä.

Avesta työskenteli aiemmin terveydenhoitoalalla ja erilaisissa kansalaisjärjestöissä.

Syyriassa hän taistelee, koska kokee tärkeäksi puolustaa kurdeja, tasa-arvoon perustuvaa yhteiskuntaa ja erityisesti naisten asemaa.

– On tärkeää, että naisilla on omat joukot. Ja tämän takia halusin tulla tänne ja kiinnostuin, koska YPJ on paljon muutakin kuin aseellinen voima. Se on paikka, joka tarjoaa naisille ympäri maailmaa ja varsinkin paikallisille naisille erilaisen tulevaisuuden. Paikan, jossa kehittää omaa, yhteisöllistä elämää patriarkaalisen yhteiskunnan ulkopuolella.

Avesta
Avesta kokee, että YPJ:ssä naisilla on mahdollisuus kohentaa asemaansa. Kuva: YPJ

Avesta kertoo, että lähtöpäätös oli vaikea. Hän mietti lähtöä muutaman vuoden, aina pohjoissyyrialaisen Kobanên hallinnasta käydyistä taisteluista lähtien. Isis yritti miehittää pääosin kurdien asuttaman Kobanên talvella 2014–2015.

YPJ kysyi Ylen kysymykset Avestalta

Avesta esiintyy tässä jutussa taistelijanimellään omasta toiveestaan. Yle on varmistanut hänen henkilöllisyytensä.

Yle otti yhteyttä Avestaan Facebookin kautta runsaat kolme viikkoa sitten. Haastattelu tehtiin Baghouzissa viime perjantaina, yhteistyössä kurdien YPJ:n eli Naisten itsepuolustusjoukkojen mediatoimiston kanssa.

Yle lähetti Avestalle kysymykset, jotka YPJ kysyi häneltä videolle. Poikkeuksellista tiedonhankintamenetelmää käytettiin, koska puhelin- ja verkkoyhteydet ovat Itä-Syyrian konfliktialueella erittäin huonot. Haastattelun tekeminen Suomesta puhelimitse ei olisi ollut mahdollista.

Avestan tarina on harvinainen, sillä hän on suomalainen ulkomaisessa asejoukossa taisteleva naisvapaaehtoinen, jolla ei ole armeijataustaa Suomesta.

Avesta
Avesta elää parhaillaan Baghouzin ulkopuolella leirielämää, yhdessä muiden YPJ:n taistelijoiden kanssa. Kuva: YPJ

Avesta vartioi Isisin perheenjäseniä

Avestan tehtävä on puolustaa Isisiltä – tai Daeshilta, kuten paikalliset järjestöä kutsuvat – takaisin valloitettuja alueita. Toinen päätehtävä on ollut antautuvien Isis-taistelijoiden perheiden tarkastaminen ja auttaminen pakolaisleireille. Naisia ja lapsia on paennut viikonloppuna Isisiltä valloitetusta Baghouzista jopa kymmeniä tuhansia.

– Monilla naisista on mukanaan aseita, välineitä pommien tekoon, kertoo Avesta.

Avestan mukaan kurdijoukot suhtautuvat antautuviin vihollisiin inhimillisesti. Näin siitä huolimatta, että Isis on tappanut, raiskannut ja pahoinpidellyt monia kurditaistelijoita tai heidän perheenjäseniään.

– On ollut itse asiassa aika uskomatonta nähdä, miten paikalliset taistelijat kohtelevat antautujia. Baghouzista tulevat ovat olleet todella huonossa kunnossa, loukkaantuneita ja nälkäisiä. Täällä heti ensimmäiseksi heille annetaan vettä ja ruokaa. Kurditaistelijat antavat jopa omaa ruokaansa ensi hätään.

Avestan mielestä Isis-vaimoillakin on vastuunsa

Isis-vaimojen joukossa on myös Suomesta lähteneitä. Tunnetuin lienee Sanna-nimellä esiintyvä nainen, josta tuli maaliskuun alussa video julkisuuteen.

Avestan mukaan Isisin perheenjäsenissä on monenlaista väkeä, mutta ainakaan kaikkia heistä ei voi pitää uhreina. Moni kurdi vaarantaa henkensä toimiakseen oikein, ja Avestan mielestä myös Isis-taistelijoiden vaimoilla olisi ollut vaihtoehtoja.

Avesta
Elinolot sotatoimialueella ovat karut, mutta suojaa on ja ruokaakin Avestan mukaan riittävästi. Kuva: YPJ

– Naisilla on vastuuta tilanteesta, Daeshin toimeenpanemista kansanmurhista. Naisilla on itse asiassa iso rooli, koska he ovat pitäneet huolta perheestä, tehneet ruokaa, tukeneet monin tavoin miehiään. Myös osa naisista on osallistunut taisteluihin, sanoo Avesta.

Toisaalta Avesta on nähnyt paljon sellaisiakin naisia ja nuoria tyttöjä, jotka eivät ole tienneet, mihin ovat lähteneet.

– Tai sitten heidän perheensä ovat pakottaneet heidät tulemaan tänne. Tai heidät on jopa siepattu tänne. Ja nämä tilanteet ovat tietysti vaikeita, koska he eivät ole tehneet omaa valintaa tänne tulemisesta.

– Ja varsinkin lasten näkeminen on tosi surullista. Nyt näkee paljon haavoittuneita lapsia, nälkiintyneitä lapsia.

Avesta elää parhaillaan leirielämää Baghouzin ulkopuolella. YPJ:n taistelijat majailevat aiemmin Isisille kuuluvassa rakennuksessa. Kaikki nukkuvat samoissa huoneissa, syövät leirinuotiolla. Suihkuja ei ole, mutta ruokaa saadaan riittävästi.

Sotatoimialueen karut olot eivät silti haittaa.

– Elämä on täällä paljon yhteisöllisempää, koko ajan ollaan yhdessä. Suomessa helposti eristäytyy omaan asuntoon, kaikki tehdään yksin. Mutta näen, että täällä yhteisöllisyys tukee paljon enemmän.

Jossain vaiheessa takaisin Suomeen

Avestan mielestä paluu Suomeen on todennäköinen, "jossain vaiheessa".

Kysymykseen, mitä hän uskoo tapahtuvan paluunsa jälkeen, hän vastaa, ettei katso syyllistyneensä mihinkään rikolliseen.

Avesta
Avesta uskoo palaavansa Suomeen. Kuva: YPJ

– Myös meillä on vastuu taistella Daeshia vastaan. On hyvä muistaa, miten Daesh sai alkunsa ja mikä rooli länsimailla on ollut Lähi-idän kriiseissä. Meillä on vastuumme siinä, eikä tänne tulemista pitäisi nähdä negatiivisesti, miettii Avesta.

Supo tutkii taisteluihin osallistuneet

Suojelupoliisista kerrotaan, että kurdien joukoissa tiedetään taistelleen muutamia suomalaisia. Sen tarkemmin Supo ei täsmennä henkilöiden sukupuolta tai taustaa.

Jokaisen aseelliseen toimintaan osallistuneen tapaus selvitetään hänen palatessaan Suomeen.

– Jokainen tapaus arvioidaan erikseen. Ulkomailla oleskellessa pitää Suomen kansalaisen noudattaa kyseisen maan, mutta myös Suomen lakia. Jos on syytä epäillä, että siellä on syyllistynyt rikoksiin, niin asiassa aloitetaan rikostutkinta, selvittää Supon viestintäasiantuntija Minna Passi.

Palaajien kohdalla arvioidaan myös tapauskohtaisesti sitä, aiheuttavatko he palatessaan uhkaa Suomen turvallisuudelle.

Suomi on kouluttanut kurditaistelijoita Irakissa, eikä YPJ:tä pidetä täällä terroristijärjestönä. Siten kurdijoukoissa taistelleiden suomalaisten tilanne eroaa Isisin riveissä taistelleista.

Sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) sanoo kuitenkin, että Syyrian taisteluissa on iso riski sekaantua sotarikoksiin. Jos sotarikoksista on viitteitä, esitutkinta käynnistetään Suomessa riippumatta siitä, kenen riveissä on taisteltu.

Myös Iltasanomat on kertonut Avestan tarinan.

Suosittelemme sinulle