Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Näin MM-mitalit jaetaan: valtikka pysyy Pohjois-Amerikassa, mutta Naisleijonat voi yltää historialliseen suoritukseen kotikisoissa – "Haluaisin uskoa, että Suomi vie kirkkaimman mitalin"

Naisten MM-kisoissa Yle Urheilun asiantuntijoina toimivat Saara Niemi, Mira Kuisma ja Tuomas Tarkki uskovat, että turnauksen mitalit jaetaan Suomen, Kanadan ja Yhdysvaltojen kesken.

Naisleijonat, Korean olympialaiset
Kuva: Jamie Squire/Getty Images
Kirsi Teiskonlahti
Avaa Yle-sovelluksessa

Naiset ovat taistelleet jääkiekon MM-mitaleista vuodesta 1990 alkaen. Koko tuon ajan finaalissa ovat pelanneet Yhdysvallat ja Kanada, mutta Yle Urheilun asiantuntija Saara Niemi uskoo, että tänä keväänä asiaan tulee muutos.

Niemen ennakkoarviossa Yhdysvallat ottaa viidennen perättäisen maailmanmestaruutensa, mutta Suomi yltää hopealle ensimmäistä kertaa historiassa.

Kanadan ensikertalaiset ovat kyllä todella hyviä pelaajia, mutta arvokisakokemusta heillä ei ole. Suomella taas arvokisakokemusta on, ja joukkue on jopa vahvistunut viime vuodesta.

Saara Niemi

Naisleijonien finaalipaikkaa puoltaa Niemen mukaan muun muassa se, että Opetus- ja kulttuuriministeriön apurahan turvin suuri osa joukkueesta on saanut tällä kaudella keskittyä kunnolla jääkiekkoon, ja aikaa on jäänyt myös palautumiselle. Lisäksi maajoukkuepelaajat ovat olleet suuressa roolissa seurajoukkueissaan ja jopa yhdentoista MM-pelaajan kevät on päättynyt seurapuolella mestaruusjuhliin.

Voittamisen kulttuuri elää siis vahvana joukkueessa.

– Epäilen, että kun välierissä on toinen suurmaa, eli Kanada tai Yhdysvallat, kohdattu, ei samoissa kisoissa toista kertaa enää voiteta suurmaata. Siinä kohtaa minuun iskee realistisuus, vaikka totta kai haluaisin uskoa, että Suomi vie kirkkaimman mitalin, Niemi kommentoi.

Yhdysvaltojen joukkueessa on mukana 14 pelaajaa vuodentakaisista talviolympialaisista, jotka päättyivät tähtilipun liehuntaan ja riemukkaisiin kultamitalijuhliin. Lisäksi mukana on useita pelaajia, joilla on vankkaa arvokisakokemusta sekä viisi tulokasta, joista Emma Polusny jäänee kolmosmaalivahdin rooliin.

Kanadan MM-joukkueessa puolestaan pelaa 16 olympiahopeamitalistia Koreasta. Mukana on lisäksi neljä ensikertalaista naisten arvokisoissa ja kolme pelaajaa, jotka ovat pelanneet aiemmin muutamissa MM-kisoissa pienehkössä roolissa.

– Heidän ensikertalaisensa ovat kyllä todella hyviä pelaajia, mutta arvokisakokemusta heillä ei ole. Suomella taas arvokisakokemusta on, ja joukkue on jopa vahvistunut viime vuodesta, Niemi perustelee näkemystään.

Jocelyne Lamoureux-Davidson.
Jocelyne Lamoureux-Davidson teki Korean olympialaisissa viidessä ottelussa tehot 4+1. Hän myös ratkaisi olympiakullan Yhdysvalloille rangaistuslaukauskilpailussa. Kuva: EPA

Pelaajamuutokset olympiavuoden jälkeen ovat naiskiekossa hyvin tavallisia. Useat pelaajat lähtevät työelämään olympialaisten jälkeen tai hankkivat perheenlisäystä. Jälkimmäisestä syystä esimerkiksi Yhdysvaltain kaksosia Jocelyne Lamoureux-Davidson ja Monique Lamoureux-Morando ei nähdä tänä vuonna MM-jäillä.

Lamoureux-Morando synnytti esikoispoikansa viime vuoden lopussa. Lamoureux-Davidson puolestaan sai pojan kuusi viikkoa siskonsa jälkeen.

Nopeus ja materiaali kääntävät vaakakuppia USA:lle

Yle Urheilun asiantuntijoista Mira Kuisma ja Tuomas Tarkki ovat puolestaan sitä mieltä, että tuttu kaksikko Kanada ja Yhdysvallat nähdään finaalissa tänäkin vuonna. Joukkueiden välillä paremmuuden ratkaiseminen on molempien mukaan kolikon heittoa.

Pohjoisamerikkalaisten joukkueiden välillä onkin nähnyt tiukkoja taistoja niin arvokisoissa kuin harjoitusotteluissakin.

Marraskuun Kanadan-turnauksessa, johon Suomikin osallistui, Yhdysvallat vei pisimmän korren. Se voitti turnauksessa kaikki ottelut. Kanadan Yhdysvallat kohtasi tuolloin kahdesti: lohko-ottelussa ja finaalissa.

Yhdysvallat, naisten jääkiekko, Korean olympialaiset 2018
Yhdysvallat voitti reilu vuosi sitten olympiakultaa. Maa on vienyt myös maailmanmestaruuden neljänä viime kertana. Kuva: Bruce Bennett/Getty Images

Helmikuussa Kanada ja Yhdysvallat kohtasi omassa kolmen ottelun turnauksessa, jossa Kanada puolestaa oli vahvempi voitoin 2–1.

– USA:lla on tietyllä tavalla enemmän taitoa ja nopeutta. Jääkiekko on muuttunut nopeampaan suuntaan, joten USA:lla on siten paremmat valmiudet voittoon. Lisäksi joukkueen runko on pysynyt hyvin samana olympialaisista, Tarkki sanoo.

– USA:lla on ehkä laajempi materiaali tietyllä tavalla, Kuisma komppaa.

Sekä Kuisman että Tarkin papereissa Suomi ottaa historiansa kolmannentoista pronssin MM-kisoista.

– Suomella on pitkään kasassa ollut runko. Uudet pelaajat ovat nopeita, taitavia ja hyviä liikkumaan. Tasaisia pelejä kisoissa tulee. Suomen joukkuepelaaminen ja kurinalaisuus kuitenkin ratkaisevat pronssin Naisleijonien eduksi, kun pelataan pudotus- ja mitalipelit ovat yhdestä poikki, Tarkki perustelee.

Venäjä ja Ruotsi haastavat koviten pronssista

Pronssimitaleille voi asiantuntijakolmikon mukaan yltää haastajista Venäjä tai Ruotsi.

Venäjä voitti helmikuussa kotikentällään EHT-turnauksessa Suomen 3–2. Mikään muu eurooppalaisjoukkue ei ole onnistunut kaatamaan Naisleijonia tämän kauden harjoitusturnauksissa.

Anna Shokhina
Venäjän Anna Shokhina oli joukkueensa tehokkain pelaaja Korean olympialaisissa tehoilla 3+2. Kuva: Bruce Bennett/Getty Images

Itänaapurin joukkueessa on runsaasti taitavia yksilöitä, mutta joukkuepelaaminen voi Tarkin mukaan olla Venäjän kompastuskivi. Myös kurinalaisuus puuttuu.

– Kun he pääsevät pelaamaan paineettomasti, kaikki sujuu hyvin ja heidän suunnitelmiensa mukaan, he ovat vaarallisia. Silloin heillä on paljon itseluottamusta. Mutta kun tulee huono hetki, Venäjällä ei ole perinteisesti oikein joukkuepelaaminen pysynyt kasassa.

Kuisman mukaan esimerkiksi urheilullisuutta arvioidessa, Suomi vie Venäjää.

– Uskon, että Suomella on Venäjää parempikuntoisempi joukkue. He jaksavat pelata kovemmassa temmossa kuin Venäjä. Lisäksi vahvuutena on kurinalaisempi peli ja maalivahtipeli.

Kahdesti MM-pronssia ottanut Ruotsi on toinen haastaja pronssikamppailussa. Joukkue on ottanut MM-mitalin viimeksi vuonna 2007. Tämä ei kuitenkaan kerro koko totuutta Ruotsin joukkueen taitotasosta.

Toisaalta Ruotsi pääsee puolivälieriin Suomea pienemmällä rasitusmäärillä, sillä B-lohkossa pelaava Ruotsi saa vastaansa selvästi helpompia vastustajia kuin Suomi A-lohkossa.

– Ruotsin pelaajia pelaa kovassa sarjassa. Heillä on enemmän potentiaalia kuin mitä maajoukkue on tuonut esiin. He ovat aina vaarallinen joukkue, vaikka he eivät ole viime vuosina menestyneet ja joutuvat lähtemään kisoihin B-lohkosta, Niemi sanoo.

Naisten MM-kisat pelataan Espoossa 4.–14. huhtikuuta. Yle välittää kanavillaan Suomen ottelut ja ratkaisupelit.

Lue myös:

Maailmanmestaruuden metsästys alkaa – näin seuraat Naisleijonien pelejä MM-kotikisoissa!

Rajahuhta valittiin viimeisenä – tässä on Naisleijonien MM-kisajoukkue

"Kaikki yksilöt ovat menneet paljon eteenpäin viimeisten vuosien aikana" – Naisleijonat lähtee MM-kotikisoihin mitali mielessä Riikka Sallinen antoi jääkiekolle toisen mahdollisuuden, mutta yksi asia olisi voinut jäädä kokematta – “Pelkäsin että elämä muuttuu pysyvästi”

Suosittelemme sinulle