Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Vaalikampanjointi käy ehdokkaille yhä kalliimmaksi – Viime vaaleissa paikka eduskunnassa irtosi 40 000 eurolla

Kampanjabudjetit ovat kasvaneet, kun vaaliviestintä on ammattimaistunut ja yhä useampia vaikuttamiskanavia on pidettävä auki rinnakkain.

vaalijulisteita
Kevään eduskuntavaaleissa on ehdolla vakiintuneiden puolueiden lisäksi pienpuolueita ja aloittelevia liikkeitä. Vaalien tulos ratkeaa 14. päivä huhtikuuta. Kuva: Marja Väänänen / Yle
STT
Avaa Yle-sovelluksessa

Eduskuntavaalien kampanjoinnista on tullut ehdokkaille yhä kalliimpaa lystiä. Henkilökohtaisten vaalibudjettien paisuminen on 2000-luvun kampanjoinnin keskeisimpiä trendejä.

Vuoden 2015 vaaleissa kansanedustajiksi valitut käyttivät jo keskimäärin lähes 40 000 euroa kampanjointiinsa, kun muilla ehdokkailla keskimääräinen summa oli 8 000 euroa. Valituksi tulleet maksoivat noin kolmanneksen kampanjastaan itse. Tiedot ilmenevät vaalikampanjoinnin historiaa käsittelevästä Kamppailu vallasta -teoksesta (2016).

Kampanjabudjetit ovat kasvaneet, kun vaaliviestintä on ammattimaistunut ja yhä useampia vaikuttamiskanavia on pidettävä auki rinnakkain. Suomen ehdokaskeskeinen vaalitapa lisää paineita vaalikassan kasvattamiseen: saman puolueen ehdokkaat kilpailevat keskenään läpimenosta, jolloin omaan näkyvyyteen on pakko panostaa.

Vaalirahakohu ja taloustaantuma pienensivät kampanjakuluja vuoden 2011 vaaleissa, mutta pitkän aikavälin suunta on ollut selvästi nousujohteinen.

- Uskottavan henkilökohtaisen vaalikampanjan toteuttaminen on tullut niin kalliiksi, että se on todennäköisesti merkittävä este asettua ehdolle ja pärjätä vaaleissa, kirjoittavat politiikan tutkijat Erkka Railo ja Sini Ruohonen Kamppailu vallasta -teoksessa.

"Uusi vaalirahaskandaali vain ajan kysymys"

Myös moni kansanedustaja on arvostellut kehitystä pitäen sitä epädemokraattisena. Kampanjakulujen paisuminen asettaa ehdokkaat eriarvoiseen asemaan. Kehitys suosii miehiä ja porvaripuolueiden ehdokkaita.

Vaalirahoittajien näkökulmasta istuvat kansanedustajat ovat etulyöntiasemassa, arvioi tutkija Ville Pitkänen e2 Tutkimuksesta.

- Jos ajattelee vaikkapa yritysten tukemisperiaatteita, on mielekkäämpää tukea sellaista, joka suurella todennäköisyydellä tulee valituksi, hän sanoo.

Suomen vaalitavalle on ominaista, että ääniharavat vetävät listan muita ehdokkaita mukanaan eduskuntaan. Vaalijärjestelmä on rakennettu siten, että istuvien kansanedustajien ikään kuin kuuluukin tehdä kampanjaa muiden puolesta, jotta he voivat imuroida myös muita Arkadianmäelle mukanaan.

Politiikan tutkijat pitävät ongelmallisena, että puolueet ja poliitikot ovat niin riippuvaisia rahasta paitsi eduskuntaan nousussa, myös oman valtansa ylläpitämisessä.

- Tilanne voi olla vielä nyt siedettävä, mutta se on selvästi kehittymässä väärään suuntaan. Jos siihen ei puututa, uusi vaalirahaskandaali on vain ajan kysymys, Railo ja Ruohonen lataavat kirjassaan.

Pelkkä raha ei ratkaise

Vaalibudjettien paisumiseen on esitetty ratkaisuksi puolue- ja ehdokaskohtaista kampanjakattoa. Etenkin pienten puolueiden ja vasemmiston kansanedustajat ovat pitäneet asiaa esillä, mutta aloite ei ole edennyt.

Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen erikoistutkija Jenni Karimäki epäilee kampanjakaton hyötyjä.

- Veikkaan, että jos katto asetettaisiin, se todennäköisesti asettuisi tasolle, joka ei täysin poistaisi epäsuhtaa eli eroa henkilökohtaisten resurssien välillä.

Eduskuntavaaleihin on eri tahoilta esitetty noin 40 000 euron ehdokaskohtaista kattoa.

Karimäki huomauttaa, että pelkkä raha ei ratkaise ehdokkaan läpimenoa. Menestyksekäs kampanja koostuu monista eri elementeistä.

Tämän kevään vaaleissa sosiaalisen median merkitys on entisestään korostunut. Se mahdollistaa vaalimainonnan kohdentamisen yhä tarkemmin yksilötasolle asti.

Suosittelemme