Yritin vertailla eduskuntavaaliehdokkaiden seulomiseen rakennettuja vaalikoneita kattavasti keskenään, valjastin jopa läheiseni ja kollegani asialle. Havainnot olivat lähes yhteneviä. Kone toisensa jälkeen pyöritti samoja kysymyksiä samoin yksinkertaistuksin.
Sloganeja on vaalikeskusteluissa viuhunut toisensa jälkeen: Ilmastovaalit! Huoltosuhdevaalit! Maahanmuuttovaalit! Yksi vaalikoneista omisti erinäisen määrän kysymyksiä jopa viime aikoina julkisuudessa olleelle Tallinna-tunnelille, joka kannatettavuudestaan huolimatta on varsin vähäpätöinen asia verrattuna kysymyksiin vaikkapa Ruuhka-Suomen raideliikenteen tai harvaan asuttujen alueiden peruspalveluiden järjestämisestä.
Henkilökohtaisesti suurin ärtymykseni aihe oli vaalikoneiden täydellinen vaikeneminen itselleni lähimmästä aihealueesta: liikunta-, urheilu- ja koulutuspolitiikasta – eli lastemme tulevaisuudesta.
Ennen kuin tuohtunut vastaväittäjä tivaa liikuntapolitiikan merkityksestä ilmastonmuutoksen ja vääristyneen huoltosuhteen kaltaisten hirviöiden rinnalla, viittaan edellisen kappaleen päättävään teesiin: Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja ennen kaikkea siksi, että elämä koostuu pienistä, arjen hyvinvointiin perustuvista asioista.
Koripallossa se tarkoittaa vaikkapa sitä, että terve, hyvällä itsetunnolla ja itseluottamuksella varustettu onnellinen ja tasapainoinen pelaaja pelaa parempaa koripalloa. Valmentajan tärkein tehtävä on miettiä pelaajiensa hyvinvointia joka päivä.
Entä politiikan kontekstissa? Mitä jos kansanedustaja onkin ”kansanvalmentaja”, ja hänen tehtävänsä on rakentaa asiantuntijoista koostuva huipputiimi, jonka päämäärä on rakentaa onnellisten, hyvinvoivien kansalaisten yhteiskunta, jossa jätämme lapsillemme paremman perinnön kuin itse saimme?
Tämän pohdinnan seurauksena syntyi varjovaalikone, joka tehtävänä on auttaa heitä, jotka pitävät koulutus-, liikunta- ja urheilupolitiikkaa merkittävänä tulevaisuuden menestystekijänä.
1. Ymmärrätkö leikkiä ja oppimista?
Uskaltaako ehdokkaasi myöntää, että oppiakseen on lapsen ja nuoren saatava levätä ja leikkiä? Onko hän ainoastaan kiinnostunut Hornetin korvaajien ominaisuuksista tai yritys- ja maataloustukien kohteista vai kannattaako hän rahan sijoittamista myös liikuntaan, taideaineisiin ja humanistisiin aineisiin?
Ymmärtääkö ehdokkaasi, että lapsi oppii matematiikkaa rytmileikeillä tai hyppynarua hyppimällä, tarkkuutta ja estetiikkaa värittämällä, geometriaa mailapeleillä ja piirtämällä, kemiaa kokkaamalla tai kärsivällisyyttä opettelemalla soittamaan instrumenttia? Tai että rytmiikka, liike ja taiteen tekeminen kehittävät aivotoimintaa, joka on tulevan oppijan kulmakivi?
Näkeekö poliitikkosi liikunnan ja taideaineiden arvon kehon- ja mielentuntemuksessa ja kansalaisten onnentunteessa, joka näkyy lojaaliutena ja kiitollisuutena maata kohtaan sekä korostaa yksilön identiteettiä yhä juurettomammassa maailmassa?
Muistaako ehdokas, kuinka vielä kylmän sodan aikana länsimaailman suurin kilpailuvaltti oli se, että lännessä kaikki kukat saivat kukkia, kun taas rautaesiripun takana orkideat ja tulppaanit kitkettiin, koska ne eivät sopeutuneet rypsiksi tehomaatalouden tarpeisiin?
2. Onko liikuntapaikat pakko yksityistää?
Minkä verran ehdokkaasi tahtoisi tukea urheilu- ja liikuntapaikkojen rakentamista lasten harrastustoiminnasta huippu-urheiluun?
Lasten varttuessa tippuu yhä useamman viikoittainen liikuntamäärä (siirryt toiseen palveluun) ajanpuutteen ja harrastuksen kalleuden vuoksi. Jos yhteiskunta ei pysty tukemaan harrastamisedellytyksiä, täyttävät tyhjiön yksityiset harjoitushallit, joiden toiminnan maksaa poikkeuksetta kuluttaja. Tämä johtaa alan resurssien kapenemiseen, mutta ennen kaikkea lisää eriarvoistumista, kun vain paksulla lompakolla ja sopivalla elämäntilanteella varustetut voivat nauttia näistä palveluista.
Jos valtiovallalla olisi ollut menneinä vuosikymmeninä pelisilmää investoida koulujen liikuntatiloihin ja niiden hyödyntämiseen sekä urheilukenttiin ja -halleihin, syrjäytymisen ja liikkumattomuuden kustannukset olisivat merkittävästi nykyistä alhaisemmat. Tämä olisi sekä sosiaali- että koulutuspolitiikkaa!
Entäpä huippu-urheilun liikuntapaikat?
Harry Harkimo ansaitsee nöyrän hatunnoston siitä, miten hän rakennutti Pasilan areenan omalla rohkeudellaan. Samalla hän teki karhunpalveluksen luomalla mallin, jonka perusteella valtiovalta pesi kätensä suurten elämyskeskusten rakentamisesta. Suurimmat hallimme Nordenskiöldinkadulla ja Hakametsässä on kumpikin rakennettu 1960-luvulla – nykyisessä aikaperspektiivissä heti sotien jälkeen!
Kun käyn katsomassa oopperaa tai teatteria tai kuuntelemassa konserttia, on äänentoisto kohdillaan, buffetit notkuvat, ilmanvaihto pelaa, esiintyjien garderoobi on ajanmukainen ja tuolit mukavat – juuri niin kuin kuluttaja toivoo. Miksi siis joudumme katsomaan lentis-, koris- ja salibandyotteluita yläkoulun jumppasaleissa ja suurinta osaa Veikkausliiga-otteluista huonokuntoisissa ulkoilmamuseoissa?
3. Millaista politiikkaa urheilu on?
Miten ehdokkaasi vastaisi kysymykseen urheilun ja politiikan suhteesta?
Ajatteleeko hän urheilua sodankäynnin ja siten politiikan jatkeena, jossa yhteiskunnan kasvattamat gladiaattorit marssivat lippu heiluen taisteluun vieraita maita ja heidän poliittisia ideologioitaan vastaan? Vai näkeekö hän kenties urheilun oman aatteen paremmuuden osoittamiseksi vanhan SVUL-TUL-kamppailun hengessä?
Näkeekö edustajasi urheilijat ajattelevina yksilöinä, joilla on sanottavaa yhteiskunnasta ja kulttuurin eri osa-alueista? Myöntääkö hän, että urheilijalla on oikeus – ja entistä enemmän jopa velvollisuus – ottaa kantaa ajankohtaisiin kysymyksiin?
Antaako ehdokkaasi urheilijalle luvan rakentaa yhteiskuntaa omilla arvoillaan, kokemuksillaan ja osaamisellaan? Ovatko hänen mielestään Muhammad Ali, Serena Williams ja Janne Holmén esimerkillisiä kansalaisia vai häiriköitä?
Urheilu on kautta aikojen ollut suurimmassa osassa maailmaa läpipolitisoitunutta ja merkittävä osa vallanpitäjien ”työkalupakkia”. Suomessa olemme sen sijaan tuudittautuneet uskomaan, että urheilijan ainoa tehtävä on nostattaa kansallistuntoa ja tarjota viihdettä laajakuvatelkkareitaan tapittavalle verkkarikansalle.
Onko sittenkin niin, että urheiluväki on itse epäonnistunut tekemään politiikkaa, koska olemme omassa naiiviudessamme toitottaneet urheilua epäpoliittiseksi toiminnaksi, vaikka urheilu on kuin mikä tahansa muukin politiikan laji: intohimoista yhteisten asioiden hoitamista.
Loppujen lopuksi urheilu ilmiönä ja ammattina tuottaa mielihyvää ja ainutlaatuisia kokemuksia suuremmalle väkijoukolle kuin suurin osa verrokeista – unohtamatta taloudellista hyvää: koripallon 2017 EM-kisojen alkulohkon arvioitiin synnyttäneen (siirryt toiseen palveluun) yli 40 miljoonan euron taloudellisen boostin Helsingille.
4. Millä keinoilla nuoret liikkeelle?
Tuoreiden tutkimusten mukaan (siirryt toiseen palveluun) 94% suomalaisista 15-vuotiaista tytöistä ei liiku riittävästi. Kovin paljon paremmin ei mene saman ikäluokan pojillakaan, joista 84% ei liiku riittävästi.
Miksi lööpit eivät kilju aiheesta päivä toisensa jälkeen? Minkälainen kohu nousisikaan, jos 94% suomalaisista 15-vuotiaista tytöistä ei osaisi aakkosia tai 84% samanikäisistä pojista ei osaisi kertotaulua?
Kaikki täyttämäni vaalikoneet olivat täynnä sotea koskevia kysymyksiä. Soten käsittely on toki perusteltua, koska hankkeen perimmäinen tavoite on ratkaista suomalaisen sosiaali- ja terveydenhuollon arjen haasteet ja sen lisäksi säästää kolme miljardia euroa veronmaksajien rahoja. Miksi siis vaalikoneet eivät puhu 3-7 miljardin euron (siirryt toiseen palveluun) liikuntapommista ja sen vaikutuksesta kansanterveyteen?
Miten ehdokkaasi varmistaisi, että lapsemme ja nuoremme oppivat oman kehonsa aakkoset ja saavat kasvaa ympäristössä, jossa heillä on mahdollisuus tutustua kehoonsa ja mieleensä, harjoittaa sitä ammattilaisten kanssa määriteltyjen tavoitteiden mukaisesti ja saada kehollisia oppimiskokemuksia?
Mitkä ovat ehdokkaasi keinot tämän tavoitteen saavuttamiseksi? Liikunnan tuntimäärän lisääminen kouluissa, seurojen ja koulujen yhteistyö, koulupäivän tai vähintään iltapäivätoiminnan reformi, lasten ja nuorten harrastusmaksujen subventointi tai muulla tavoin kohtuullistaminen?
5. Vihalla vai rakkaudella?
Kaikkein tärkein viimeiseksi.
Äänestä häntä, jonka hyväksi koet, mutta äänestä oikein. Älkäämme täyttäkö Arkadianmäkeä huutajilla, pelleillä ja vihanlietsojilla tai äänestyslippuja Kekkosen pärstäkuvilla tai Mikki Hiirellä. Luottakaamme ehdokkaan järkeen ja ennen kaikkea sydämeen.
Palautetaan politiikan ylimmät tuolit heille, jotka aidosti tahtovat rakentaa Suomesta parempaa yhteiskuntaa lastemme elettäväksi. Jätetään toisten halveksijat, kampittajat ja itsekkäillä motiiveilla toimivat vielä koulunpenkille kehittymään.
Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista – vastuuntuntoisesti. Äänestä!
Henrik Dettmann on koripallomaajoukkueen päävalmentaja ja Radio Suomessa joka maanantai kuultavan Urheiluhullut-ohjelman vakiovieras.
Lue myös:
Henrik Dettmannin kolumni: Miksi pelkäämme vanhuutta ja sysäämme syrjään viisauden sekä kokemuksen?