Ylen vaalikoneeseen annetut vastaukset ovat selkeitä.
Puolueiden ehdokkaista selvä enemmistö on samaa mieltä väitteen kanssa: Vihapuhe tulee määritellä ja asettaa rangaistavaksi rikoslaiksi.
Vain perussuomalaisten ehdokkaat ovat eri mieltä – heistä vain kymmenen prosentin osuus tukee väittämää.
Poliisiammattikorkeakoulun parikymmentä vuotta jatkuneessa seurannassa nähdään selvästi, että Suomessa vihapuhe nousi uudelle tasolle vuonna 2015 maahanmuuton kasvun myötä.
Myös kaksi vuotta myöhemmin tehty Turun puukotustapaus nosti heti etniseen taustaan liittyvien rikosilmoitusten määrää.
Maalittamista oikeussaliin
Mutta vihapuhe näyttää laajentuvan. Sen uhriksi voi joutua esimerkiksi oikeussalissa "maalittamisen" kautta.
Maalittamisella tarkoitetaan sitä, että esimerkiksi sosiaalisessa mediassa yllytetään muita ihmisiä jonkin tietyn, nimetyn henkilön jahtaamiseen.
– Maalittamisen kohteeksi joutuu usein toimen perusteella. Siihen saattaa joutua poliiseja, tuomareita, syyttäjiä, toimittajia..., listaa poliisiammattikorkeakoulun tutkija Jenita Rauta.
Maalittamisella voidaan yllyttää uhkailuun tai monenlaiseen häirintään. Se voi kohdistua myös varsinaisen kohteen perheeseen.
– Syyttäjiä ja tuomareita uhkaillaan niin, että tekisivät erilaisia päätöksiä varsinkin viharikostapauksissa. Se on mennyt selkeästi siihen, että erilaisia solvauksia ja jopa hyökkäyksiä tapahtuu oikeussaleissa, Rauta kuvailee.
Vihapuhe liikkuu laillisuuden rajalla
Poliisiammattikorkeakoulussa on tutkittu viharikoksia parikymmentä vuotta.
Raudan loppuvuonna ilmestyneen raportin mukaan vihapuhe on vähentynyt huippuvuosistaan, mutta on silti korkeammalla tasolla kuin vuosikausiin.
Niin kuin rikostilastoissa aina, kyse on myös siitä, kuinka paljon rikokset tulevat poliisin tietoon.
– Olen keskustellut myös niiden viharikosten uhrien kanssa, jotka eivät ole ilmoittaneet niistä poliisille. He sanovat, että vihapuhe on lisääntynyt ja jokapäiväistynyt. Sitä tapahtuu niin paljon, että he eivät enää tee siitä rikosilmoitusta.
Viharikosraportin tiedot perustuvat vuoden 2017 tilanteeseen. Viime vuoden tiedoista on vasta ennakkoarvio, mutta Raudan näppituntuma on se, että tilanne on pysynyt jokseenkin ennallaan.
– Vihapuheen kirjoittajat ovat oppineet menemään lain rajalla. He sanovat asian niin, että ei mennä rangaistusrajan yli. Puhe ei ole välttämättä raaempaa, vaan käytetään kiertoilmaisuja vaikka tarkoitus on sama.
Joskus kyse voi olla esimerkiksi vain uhkaavaksi tarkoitetusta läsnäolosta tai kuvaamisesta.
Voiko vihapuheen määritellä lakikirjaan?
Vaalikonevastausten perusteella vihapuheen määrittelyä toivotaan hyvin yleisesti, mutta miten se voidaan määritellä?
Usein vihapuhetta puolustetaan sananvapaudella. Mutta asian voi nähdä toisinkin päin.
Sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) muistuttaa viharikosraportin esipuheessa, että vihapuhe luo pelkoa ja rajoittaa siten keskustelua.
– Kehitys johtaa helposti turvattomuuden tunteen lisääntymiseen yhteiskunnassa sekä siihen, etteivät yksilöt ja yhteisöt uskalla käyttää perustuslain turvaamaa sananvapauttaan, koska pelkäävät joutuvansa vihapuheen tai vihakampanjoiden kohteeksi, Mykkänen kirjoittaa.
Sananvapauden turvaaminen ja vihapuheen määrittely eivät ole helppoja tehtäviä. Jos lain kirjoittamiseen päädytään, sen muotoilussa on haasteensa.
– Aivan varmasti rajanvetotapauksia tulee ilmi, Rauta lupaa.
Työryhmä muotoilee jo ehdotusta
Vihapuheen määritteleminen on vaikea tehtävä, mutta viime vuoden lopulla asetettu työryhmä on jo tarttunut tehtävään. Tehtävänä on "laatia ehdotuksia rikoslailla rangaistavan vihapuheen ja lailla kielletyn häirinnän tehokkaammaksi kitkemiseksi".
Työryhmä on saanut jatkoaikaa työlleen yhä suuremmaksi kasvavan maalittamisilmiön takia.
Arvovaltaisen työryhmän puheenjohtaja on arkkipiispa emeritus Kari Mäkinen ja jäseninä muun muassa valtionsyyttäjä Leena Metsäpelto, rikoskomisario Pekka Hätönen ja Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Elina Grundström.