Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

TPS-superlupaus Kaapo Kakko Leijonien Tanska-otteluihin – täysillä tavoittelemaan MM-kisapaikkaa

Leijonien joukkueessa vilisee keltanokkia ensi viikolla pelattavissa Tanska-maaotteluissa.

Kaapo Kakko, TPS
TPS:n superlupaus Kaapo Kakko kuuluu Leijonien miehistöön. Kuva: Jaakko Stenroos/AOP
Matti Lehtisaari
Avaa Yle-sovelluksessa

Leijonien taival kohti kevään MM-kisoja alkaa ensi viikolla Tanskaa vastaan pelattavilla maaotteluilla. Päävalmentaja Jukka Jalonen valitsi ensimmäiseen leiriryhmään peräti kahdeksan ensikertalaista. Yksi heistä on 18-vuotias TPS-hyökkääjä Kaapo Kakko.

– Kakkoolisi ikänsä puolesta voinut osallistua vielä alle 18-vuotiaiden MM-kisoihin, mutta päätti panna kaikki paukut siihen, että on kevään mukana A-maajoukkueen leirityksessä, Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen kommentoi.

Kakko linjaa kevään päätavoitteekseen pääsyn miesten MM-joukkueeseen.

– Poikien kisat ovat hieno tapahtuma, mutta koen, että nyt minulla on mahdollisuus ottaa seuraava askel eteenpäin ja siksi keskityn nyt täysillä kisaamaan pääsystä miesten MM-joukkueeseen, Kakko totesi.

Suomi ja Tanska iskevät yhteen 11. huhtikuuta Aalborgissa ja 13. huhtikuuta Vojensissa. Molemmat ottelut näytetään Ylen kanavilla.

Leijonien joukkue Tanska-otteluihin

Maalivahdit

Eetu Laurikainen, JYP
Jussi Olkinuora, Pelicans

Puolustajat

Oliwer Kaski, Pelicans
Miika Koivisto, Dynamo Moskova
Otto Leskinen, KalPa
Jarkko Parikka, Ilves
Tarmo Reunanen, Lukko
Tony Sund, Sport
Juuso Vainio, JYP

Hyökkääjät

Marko Anttila, Jokerit
Hannes Björninen, Pelicans
Anrei Hakulinen, KooKoo
Arttu Ilomäki, Lukko
Kaapo Kakko, TPS
Joel Kiviranta, Sport
Eetu Luostarinen, KalPa
Sakari Manninen, Jokerit
Aleksi Mustonen, Pelicans
Joonas Nättinen, Neftehimik
Arttu Ruotsalainen, Ilves
Jere Sallinen, Örebro HK
Veli-Matti Savinainen, Kunlun
Eemeli Suomi, Ilves

Lue lisää:

Mika Kortelainen: ”Leijona-spekulointi on hienoa haavemaailmaa ja fantasyjuttua”

Suosittelemme sinulle