YAKESHI/PEKING. Tuhannen kilometrin päässä Pekingistä pohjoiseen kulkee latu. Se kiertää kumpuilevaa, lumesta paljasta maisemaa sisämongolialaisen pikkukaupungin ulkopuolella. Jos jossain on keskellä ei mitään, se on täällä.
Tänään ladulla hiihdetään Kiinan mestaruudesta.
Jos joku olisi katsomassa kisoja, hän voisi nähdä hiihtäjät pitkin koko viiden kilometrin lenkkiä. Täällä metsä ei juurikaan peitä näkymää. Sisä-Mongolian kuuluisa preeria on pitkälti puuton ja tänä vuonna myös lähes lumeton.
Aamun lämpötila keikkuu kymmenessä pakkasasteessa. Tykkilumesta kasatulla ladulla lämmittelee muutamia kymmeniä kiinalaishiihtäjiä. Kovin maajoukkuekärki on tosin parhaillaan Itävallassa kisaamassa maailmanmestaruudesta.
Täällä numerolla yksi ladulle lähtee 28-vuotias Yeersen Shiwohen. Edessä on 15 kilometriä vapaalla hiihtotavalla. Kärkipaikka sattui hänelle arvonnassa.
On lähes päivälleen vuosi siitä, kun Shiwohen laittoi ensimmäistä kertaa elämässään hiihtosukset jalkoihinsa. Se tapahtui helmikuun 22. päivä Vuokatissa Suomessa, 5000 kilometriä täältä länteen, 20 kilometriä Kajaanista itään.
Se oli rakkautta ensi kohtaamisesta – sekä hiihtoa että Suomea kohtaan. Oli Shiwohen sentään nähnyt maastohiihtoa aiemmin kotonaan Xinjiangissa.
– Olin lasketellut, mutta en aluksi ymmärtänyt lainkaan, miten kukaan voi hiihtää ylämäkeen. Ajattelin, että siinä vasta urheilusankareita, Shiwohen sanoo, siitä huolimatta, että hän itsekin oli tuolloin jo aikamoinen teräsmies.
Shiwohen juoksi maratoneja ja ultamatkoja, pyöräili, meloi. Voitti sadan kilometrin maastojuoksukisoja. Kestävyysurheilu ja luonnossa liikkuminen olivat lähellä sydäntä.
Mutta miten kummastusta aiheuttaneesta maastohiihdosta tuli yhtäkkiä Shiwohenin intohimo?
Ilman Kiinan presidentin mahtikäskyä sitä tuskin olisi tapahtunut. Ymmärtääkseen tätä kaikkea on syytä kelata hieman taaksepäin.
Olympiavuosi 2022 kaiken takana
Vuonna 2015 Kansainvälinen olympiakomitea päätti, että Peking isännöisi talviolympialaisia 2022. Pekingistä tulee näin ensimmäinen kaupunki, joka on järjestänyt sekä kesä- että talviolympialaiset. Juuri tällaisesta Kiina tykkää: ennätyksistä ja ainutkertaisista saavutuksista.
Kiinan kansallisen kunniantunnon kannalta talvikisoissa on kuitenkin riskinsä: kiinalaiset eivät ole kovin kokeneita talviurheilijoita. Yksi poikkeus tosin löytyy: maassa on vahva luisteluperinne, ja suurin osa Kiinan talviolympiamitaleista on saavutettu pikaluistelusta. Mutta hiihtolajeista menestystä on tullut ainoastaan freestylehiihdossa.
Se ei ole ihme: suurin osa kiinalaisista elää alueella, jossa ei sada lunta kuin luonnonoikusta. Viime vuoden tilastojen mukaan vasta yksi sadasta kiinalaisesta on ollut suksilla edes kerran.
Siitä huolimatta Kiina haluaa talvikisoista kultaa ja kunniaa.
Tavoitteen saavuttamiseksi Kiina käynnisti toissa vuonna niin sanotun “kykyjenmuokkausohjelman”. Yksi sen tavoitteista oli etsiä urheilijoita, joista voisi leipoa nopeasti talvilajien osaajia.
Tärkeitä olivat jo kehittyneet ja hankitut taidot, kuten nopeus tai tasapaino. Hiihtäjiksi haettiin yleisurheiljoita ja soutajia, mäkihyppääjiksi ja lumilautailijoiksi voimistelijoita ja trampoliinin harrastajia, kelkkailijoiksi pikajuoksijoita. Pikaluistelijat sopisivat hyvin jääkiekkoon.
Mainetta ja kunniaa
Ohjelma ei kuitenkaan koskenut vain valmiita urheijoita. Mukaan haettiin myös orastavia kykyjä muun muassa kouluista. Ihmisiä kannustettiin osallistumaan lupaamalla onnistujille kunniaa ja komeita titteleitä, sellaisia kuten “superurheilija”.
Viime vuoden lokakuuhun mennessä yli 20 000 kiinalaista oli pyrkinyt mukaan. Heistä 1200 oli valittu talvilajien maajoukkueisiin, joita on nyt jo 31. Kaikkiaan joukkueisiin kuuluu 3257 urheilijaa.
Tästä päästään takaisin Sisä-Mongoliaan ja Yeersen Shiwoheniin.
Nyt olen omistautunut hiihtämiselle ja Pekingin tuleville olympialaisille
Yeersen Shiwohen, entinen juoksija
Vuonna 2017 Shiwohen otti kotimaakunnassaan Xinjiangissa osaa 168 kilometrin juoksukilpailuun ja voitti. Suoritus vakuutti erään itsekin kestävyyslajeja harrastavan liikemiehen. Tunnettuna vaikuttajana hän esitteli Shiwohenin paikalliselle urheilujohdolle. Niin juoksijasta tuli hiihtäjä.
– Nyt olen omistautunut hiihtämiselle ja Pekingin tuleville olympialaisille, Shiwohen sanoo.
Edessä oli matka vuodeksi Suomeen ja intensiivinen, mutta onnellinen treenikausi Vuokatissa.
Mutta nyt ollaan taas Kiinassa, Yakeshin kaupungin ulkopuolella. Shiwohen palasi Suomesta muutama viikko sitten ja on harjoitellut siitä lähtien täällä.
Meneillään on kolmas kisapäivä viikon mittaisissa Kiinan mestaruuskisoissa.
Pakkasilmassa ei tuoksu kuuma marjamehu tai käristyvä grillimakkara. Keskellä latukieppejä nököttää vastarakennetun näköinen kaksikerroksinen puutalo, jonka vessojakaan ei saa vielä käyttää. Tänne on tultu hiihtämään ja sillä hyvä.
Kilpailijat hyppelevät hetken aukiolla lämpimikseen, vaihtavat sitten kengät monoihin ja riisuvat toppavaatteensa ladunvarteen. Monella on punainen pitkä toppatakki, jonka selässä lukee CHINA. Toisilla taas pipo, jossa lukee USA tai Norway.
Valmentajia saati huoltojoukkoja ei näy. Shiwohenilla on mukanaan pussi banaaneja ja avustaja Pekingin urheiluvirastosta. Naisen tupsupipoon on kirjailtu tietenkin Finland.
Suksipusseista kuoritaan Peltosia ja Fischereitä.
Ulkomaisiin suksiin ja hiihdon huippumaita fanittaviin pipoihin tiivistyy olennainen osa suurta kertomusta kiinalaisesta hiihdosta, ainakin suomalaisten kannalta.
Suomalaiset näkevät markkinat
Kun Kiina päätti alkaa talviurheilumaaksi, moni suomalainen näki tilanteessa elämänsä tilaisuuden. Tätä jos mitä meillä on myydä!
– Mieti sitä määrää suksia, joka Kiinaan myytäisiin, jos ne alkaisivat hiihtää!
Lause on toistunut usein muutaman vuoden aikana Kiinassa ravanneiden suomalaisten kaupparatsujen puheissa.
No mietitäänpä. Kun Peking vuonna 2015 oli hakemassa olympialaisia, presidentti Xi Jinping asetti selkeän tavoitteen. Hän sanoi kisojen innostavan 300 miljoonaa kiinalaista talviurheilun pariin vuoteen 2030 mennessä. Se tarkoittaa lähes joka neljättä kiinalaista.
Jos näistä vaikka viidennes innostuisi juuri maastohiihdosta, se tarkoittaisi 60 miljoonaa ihmistä. Jos joka viides heistä hankkisi omat sukset, tarvittaisiin 12 miljoonaa paria suksia. Tilastojen mukana huippuvuonna 2015 Kiinaan tuotiin ulkomailta kaikkiaan hieman yli 50 000 suksiparia. Kasvun varaa markkinoilla todellakin on.
Suksien lisäksi ovat tietenkin monot, sauvat, vaatteet ja latukoneet ja kaikki se osaaminen. Hiihtohan on vain yksi talvilajeista. Lisäksi Suomesta kaupataan Kiinaan etenkin mäkihyppy- ja jääkiekkokokemusta ja -välineitä.
Mutta voiko Kiinan kaltainen vähäluminen maa oikeasti seota hiihtämisestä?
Suoraa vastausta on vaikea antaa, mutta varmaa on, että Kiinassa presidentin käskyllä on voimaa.
Olympiaisännyyden varmistumisen jälkeen aiemmin jalkapallosta intoillut Xi antoi kotimaassaan vahvan valovoimansa talviurheilun käyttöön. Hän vieraili tulevissa kisamaisemissa Chonglissa ja tapasi nuoria jääkiekkoilijoita.
Xi lupasi olympiamenestystä ja ohjasi näin Kiinan sanoillaan kohti talviurheilubuumia. Lisäksi peliin laitettiin rahaa ja määräyksiä. Kiina sanoi tavoitteen olevan 1000 hiihtokeskusta ja 1500 jäähallia vuoteen 2030 mennessä.
Viime vuoden laskuissa hiihtokeskuksia oli valmiina 743 kappaletta.
Jos ruuhkaa ei ole, Pekingistä pääsee rinteeseen reilussa tunnissa. Valkoisina viiruina harmaassa maisemassa erottuva Nanshan on kutakuinkin kuin suomalaisen maakuntakaupungin rinnekeskus. Täällä kiinalaisia kannustetaan suksille.
Johtaja Hu Wei kertoo, että keskimäärin 70–80 prosenttia laskijoista on ensikertalaisia.
– Meillä on 180 hiihdonopettajaa, mutta sekään ei viikonloppuisin riitä, Hu sanoo.
Mäen laelta näkee, miten lunta on vain rinteillä. Se on kaikki keinotekoista. Pekingissä on satanut tänä talvena lunta vain kaksi kertaa. Kerran nurmialueet jopa pysyivät valkoisena kokonaisen päivän. Se oli päivän puheenaihe.
Silloinkin Kiinan viranomaiset kertoivat, että lumisade oli saatu aikaan hopeajodidilla. Sen levittämiseen oli käytetty satoja taivaalle ammuttavia raketteja ja lentokoneita.
– Me käytämme noin 100 000 kuutiometriä vettä rinteiden lumettamiseen, Hu sanoo.
Lumettomuuden vuoksi Pekingin olympialaiset ovat kauhistuttaneet ympäristöjärjestöjä. Ne ovat olleet huolissaan myös rinteiden tieltä hakattavista metsistä. Presidentti Xi on kuitenkin vannonut, että kisoista tulee puhtaat ja ympäristöystävälliset.
Olympialaiset vain välietappi
Vuonna 2022 alppilajit kisataan muutaman tunnin ajomatkan päässä Pekingistä Chonglissa, jossa on Nanshania suurempi rinnekeskus. Kiinan tavoite on tehdä Chonglista kotimaan hiihtomatkailun kruununjalokivi, Euroopan ja Pohjois-Amerikan hiihtokeskusten veroinen lomakohde.
Asiantuntijoiden mukaan olympiavuosi 2022 onkin vain yksi etappi Kiinan talviurheilusuunnitelmassa. Tärkeintä saattaa lopulta olla bisnes.
Kiinan matkailun viisivuotissuunnitelmassa talviurheilu on nimetty tärkeäksi kasvun vauhdittajaksi. Kotimaanmatkailua tarvitaan, kun talous taantuu. Siksi Kiina haluaa täyttää Chonglin ja sadat muut keskukset myös olympiakisojen jälkeen.
Sen eteen tehdään työtä kaikkialla, missä ihmisten mielipiteisiin voi vaikuttaa, esimerkiksi kouluissa.
– Meillä on koko ajan enemmän talviurheilua. Koulumme ajaa sitä voimakkaasti. Meillä on jopa oma jääkiekkojoukkue, ja moni lapsi myös ottaa yksityisiä laskettelutunteja, kertoo pitkään laskettelua harrastanut Zhang Yu.
Zhang muistaa, että vielä 15 vuotta sitten Chonglissa ei ollut edes ravintolaa. Nykyisin se on vähän kuin Lapin hiihtokeskukset, Zhang vertaa. Hän tietää, sillä hän on asunut Oulussa.
Kiinan tuorein talviurheiluraportti kertoo, että bisnes talvilajien ympärillä on hieman taantumassa, mutta kasvu jatkuu yhä. Nyt suosiotaan kasvattavat lumilautailu ja sisähiihtokeskukset.
Yhtä asiaa raporteissa ei kuitenkaan mainita: latuja.
Myöskään netissä tai Kiinan hiihtokeskusten tiedotuskeskuksessa ei ole tarjolla tietoa siitä, pääseekö missään kiinalaisessa rinnekeskuksessa hiihtämään.
Pekingin ainoa latu oli tänä talvena tiettävästi Suomen suurlähettilään kotipihalla tasavallan presidentin vierailun aikaan. 60 metriä suomalaisten rekoilla kuormaamaa latua. Pari koulullista kiinalaislapsia pääsi talviriehassa kokeilemaan suomalaisia suksia.
Suomi on yrittänyt parhaansa mukaan hyötyä Kiinan talviurheiluloikasta. Tällä hetkellä on meneillään maiden välinen talviurheilun yhteistyövuosi, jonka itse presidentit Sauli Niinistö ja Xi Jinping tammikuussa avasivat.
Kuulostaa sanahelinältä, mutta monen suomalaisen mielestä teemavuoden kaupallinen merkitys on huomattava.
Kun kiinalaisille kumppaneille voi osoittaa poliittisen sinetin – tai jopa kertoa käynnistä Xin isännöimillä illallisilla – myynti luistaa huomattavasti paremmin. Kiinassa suhteet ja politiikka ovat yhä parasta valuuttaa.
Bisnes on silti, tai juuri siksi, hidasta. Ja apajilla on lisäksi monta muutakin talviurheilumaata.
Kauppoja on kuitenkin hierottu. Suomesta ollaan myymässä Kiinaan muun muassa jääkiekkokaukaloita, ja maassa toimii useita suomalaisvalmentajia. Vuokatissa ja Puijolla treenaa kymmeniä kiinalaista hiihtäjiä ja mäkihyppääjiä.
Tammikuussa Niinistön mukana kulki monikymmenpäinen urheiluvaltuuskunta. Tuolloin Kiinaan saatiin myytyä jotain todella suomalaista: Finlandia-hiihto.
Suomalaisen hiihtotapahtuman inspiroima kisa järjestetään Kiinan koilliskulmassa Harbinissa vuosina 2020–2024. Nimen lainaamisen lisäksi Suomen Hiihtoliitto kouluttaa kiinalaiset kumppanit tapahtuman järjestelyihin.
Ensi talvena laduille pitäisi siis löytää innokkaita suksijoita kokonaisen hiihtoriehan verran.
Jo 50 miljoonaa kiinalaista suksilla
Kun katsoo Sisä-Mongoliassa Kiinan mestaruushiihtoja, tavoite vaikuttaa utopistiselta. Toisaalta, keskusjohtoisessa maassa kaikki on mahdollista. Kiinan valtion uutistoimiston Xinhuan mukaan kerran suksia kokeilleiden määrä oli noussut lokakuussa jo 50 miljoonaan.
Sisä-Mongoliassa takana onkolme viiden kilometrin kierrosta. Ensimmäisenä maaliin hiihtää numero viisi. Yeersen Shiwohen on jäänyt taakse jo ensimmäisellä kierroksella. Hän tulee lopulta seitsemänneksi ajalla 39.11.30, lähes viisi minuuttia voittajaa jäljessä.
No, miltä nyt tuntuu?
– En ollut huono, joten olen iloinen. Olen onnellinen, että olette tulleet Suomesta haastattelemaan minua, hän sanoo.
Shiwohen sanoo yhä treenaavansa Suomesta saamansa ohjelman mukaan.
Suomeen taitaa olla vähän ikäväkin. Hän näyttää puhelimestaan kuvia, joissa hän grillaa lihaa omakotitalon lumisella takapihalla. Suomessa, mutta Xinjiangin tapaan. Kaikkia naurattaa.
Ihmisiä ympärillä nimittäin riittää.
Meidät on laskettu seuraamaan hiihtokisoja vain sillä ehdolla, että joku valvoo työtämme koko ajan. Aamupäivän ajan seuranamme on ollut viisi eri viranomaistahoa: poliiseja, turvallisuusviranomaisia ja urheiluvirastoja.
Tilanne on suksivien kilpailijoiden keskellä varsin absurdi. Aurinkolasipäinen mies kuvaa toimiamme taukoamatta puhelimellaan. Toinen siviilipukuinen mies syöksyy aina välillä kameran eteen ja haluaa kieltää kaikki haastattelut.
Käy selväksi, että Kiinan ja Suomen talviurheilun yhteistyövuosi ei voitele kaikkia suhteita.
Kiinassa urheilu on ennen kaikkea politiikkaa, ja kun on kyse politiikasta ja ulkomaisista toimittajista, on Kiinan mielestä syytä olla varuillaan.
Syynä saattaa olla sekin, että moni kilpailija on kotoisin juuri läntisestä Xinjiangista tai Tiibetistä, alueilta joita Kiina valvoo järjestelmällisesti ja häikäilemättä. Heidät on päästetty julkisuuteen hiihtämään, ei puhumaan.
Siksi tyydymme puhumaan Shiwohenin kanssa hänen kokemuksistaan Suomesta ja siitä, miten hän toivoo uransa kehittyvän. On turha yrittää kysyä esimerkiksi, olisiko Kiinan valmennusmetodeissa parannettavaa.
Shiwohen hymyilee ja sanoo olevansa onnellinen.
– Olen kotoisin Xinjiangin preerialta. Lapsena ratsastimme paljon. Suomen luonto yllätti minut, siellä oli niin kaunista. Myös valmennus oli ensiluokkaista, hän kehuu.
Hän sanoo toivovansa, että Kiina ja Suomi pysyvät hyvissä väleissä ja jatkavat yhteistyötään. Ehkä hän itsekin vielä palaa Suomeen harjoittelemaan.
Vähäiset näytöt
Vaikka Kiina kuinka haluaisi menestyä, sen todelliset hiihtonäytöt ovat vielä vähäiset. Itävallan Seefeldissä maailmanmestaruuskisoissa kiinalaishiihtäjät keikkuivat kymmenien sijojen päässä kärjestä. Molemmissa viestissä Kiina ohitettiin kierroksella. Tähän verrattuna yhden pronssin saanut Suomi on mestari.
Suomen ja Kiinan talviurheiluyhteistyössä on molemmille voitettavaa, mutta maiden hiihtomentaliteetissa on suuria eroja.
Kun Niinistö oli Xin vieraana, talviurheiluvuoden avajaisgaala Pekingin laitamille nousseessa uudessa jäähallissa oli hulppea ja suurieleinen. Sen oli tarkoitus julistaa talviurheilun ilosanomaa ja esitellä molempien maiden perinteitä.
Ohjelma sai miettimään, miten kaukana Kiinan kimaltavat taitoluistelijat ja silmät selällään laulaneet lapsikuorot ovat suomalaisista jääkiekkokaukaloista ja mäkimontuista. Räästä, joka valuu ylähuulelle hiihtoladulla.
Voinee siis väittää, että jos Kiina haluaa hiihtää ladulla, sen on opittava nauttimaan jostain aivan uudesta. Tai ehkä presidentillekin lopulta riittää, että kansa menee suksilla ainoastaan alamäkeen.
Lue myös:
Presidentti Niinistön vierailu Kiinassa jatkuu – tapasi pääministeri Li Keqiangin
Kiinan urheiluministerillä kova vaatimus: edustaja jokaiseen 102 olympialajiin