Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Naisleijonien superjuniorit ottivat paikkansa omien idoliensa rinnalla – asiantuntijat povaavat tulevaisuuden vastuunkantajista maailmantähtiä

Elisa Holopainen, Nelli Laitinen ja Viivi Vainikka tekivät vaikutuksen Yle Urheilun asiantuntijoihin MM-avauksessaan.

Katso video kuvaa klikkaamalla.
Anu Karttunen,
Kirsi Teiskonlahti
Avaa Yle-sovelluksessa

MM-pronssia alle 18-vuotiaiden kisoista ja vain muutama kuukausi myöhemmin ensimmäiset aikuisten arvokisat kotiyleisön edessä. Kuulostaa unelmalta monelle juniorikiekkoilijalle, mutta se on totta Elisa Holopaiselle, Nelli Laitiselle ja Viivi Vainikalle.

Tyttöleijonien kapteeni Laitinen on syntynyt huhtikuussa vuonna 2002 ja sekä Holopainen että Vainikka loppuvuodesta 2001. Kolmikkoa on syystäkin pidetty Suomen naiskiekkoilun tulevaisuuden niminä.

– He ovat superlahjakkuuksia ja ennen kaikkea heidän mukanaan joukkueeseen tulee huikean paljon lisää taitoa ja liikkuvuutta. Kaikki nämä kolme tekevät joukkueen pelin entistä liikkuvammaksi. Meillä ei ole koskaan ollut näin liikkuvaa joukkuetta, hehkutti Suomen joukkueen päävalmentaja Pasi Mustonen, joka otti kolmikon naisten MM-leiritykseen jo kauden alussa.

Holopaiselle, Laitiselle ja Vainikalle pääsy Espoon MM-kisoihin oli ennen kauden alkua suuri unelma, mutta kauden aikana leirien myötä siitä kasvoi suuri tavoite.

– Tuntui hienolta olla mukana ensimmäistä kertaa, kun näitä pelaajia on katsonut aikaisemmin vain telkkarista. Sitten pääsin pelaamaan omien idoleiden kanssa, Vainikka iloitsi ennen kisojen alkua ja kertoi saaneensa suosikiltaan Michelle Karviselta paljon hyviä neuvoja.

– Olen koittanut ottaa niistä paljon vinkkejä ja parantaa sitä kautta omaa peliäni.

Kolmikko myöntää, että loikka tyttöjen peleistä aikuisten maajoukkuepeleihin on iso – siitäkin huolimatta, että jokainen heistä pelaa kotimaisessa liigassa.

– Peli on paljon fyysisempää ja tilanteet tulevat eteen paljon nopeammin. Joka tilanteessa pitää olla valmis ja heti kun saa kiekon, pitää katse olla jo ylhäällä, Holopainen vertasi. Samaa mieltä on Laitinenkin.

– Syötöt ovat kovemmat ja pelin suunta vaihtuu nopeammin, Vainikka jatkaa.

Siinä missä tyttöjen peleissä on joskus aikaa hengähtääkin kentällä, ei naisten peleissä luppoaikaa ole. Jokaisessa vaihdossa kentälle jätetään kaikki voiman rippeet.

– Aina kun hyppää kentälle, pitää repiä itsestään kaikki irti, olla koko ajan hereillä ja tehdä kaikki parhaimmalla mahdollisella tavalla, Laitinen totesi.

Viivi Vainikka.
Viivi Vainikka. Kuva: Tomi Hänninen

Avausottelu ylitti odotukset

Kun Suomi kohtasi MM-avauksessaan maailman parhaan naiskiekkomaan eli hallitsevan olympiavoittajan sekä maailmanmestarin Yhdysvallat, ei nuoret pelaajat kuvia kumarrelleet.

Holopainen ja Viinikka rakentelivat maalipaikkoja vastustajan maalille useaan otteeseen ja Holopainen pääsi jopa avaamaan Suomen maalitilin kisoissa. Laitinen taasen piti Yhdysvaltojen liukkaita tähtihyökkääjiä kurissa Suomen maalilla, vaikka ottelu päättyikin 2–6-tappioon.

Yle Urheilun asiantuntijat Tuomas Tarkki, Saara Niemi ja Mira Kuisma ovat olleet vakuuttuneita trion taidoista tällä kaudella, mutta Niemi myönsi, että kolmikko pääsi yllättämään hänet ensimmäisessä pelissä.

– Tiesin, ettei heitä oteta MM-joukkueeseen pelkkää kokemusta keräämään, mutta kyllä he ylittivät odotukseni, Niemi myönsi.

Hänen mukaansa Holopainen, Laitinen ja Viinikka pelasivat varsin ennakkoluulottomasti ja pystyivät käyttämään omia vahvuuksiaan. Holopainen pystyi tekemään puolustusalueella hyviä riistoja ja onnistui tekemään maalin tiukkaan paikkaan.

Sentterinä pelannut Vainikka kantoi erilaista vastuuta. Niemen mukaan puolustusalue on nuorille pelaajille yleensä iso haaste, mutta parista virheestä huolimatta hän antaa Vainikalle hyvän arvosanan.

– Nelli taas jatkoi huikeaa pelaamista: todella hyviä pelin avauksia ja hyökkäyksen tukemista. Näitä nuoria ei päätä huimaa.

Nelli Laitinen.
Nelli Laitinen. Kuva: Tomi Hänninen

Tuovat mukanaan lapsenmielisyyttä

Hyvä luistelutaito, tekniikka, kiekonhallinta, peliäly, oikea-aikaisuus ja ennakkoluulottomuus kuuluvat asiantuntijoiden mielestä kolmikon vahvuuksiin.

Laitinen, Holopainen ja Vainikka olivat Tarkin mukaan jo liigassakin piristysruiske ja omissa joukkueissaan isossa roolissa. MM-kisoissa he pääsevät testaamaan tasoaan kovimpaan mahdolliseen paikkaan.

Asiantuntijoiden mielestä kolmikko tuo Suomen kokeneeseen joukkueeseen oman mausteensa.

– Ainakin he tuovat lapsenmielisyyttä, jos ei muuta, pelaajia tyttöjen MM-kisoissa valmentanut Mira Kuisma naurahti.

– He istuvat joukkueeseen tosi hyvin. He ovat tosi sosiaalisia ja hyviä tyyppejä kaikki. Heillä on sellaisia ominaisuuksia, joita ei kovin monella suomalaisella nais- tai tyttöpelurilla ole.

Niemi muistuttaa, että kolmikosta jokainen oli näyttänyt osaamistaan aikuisten maajoukkueessa jo ennen MM-kisojen avausottelua ja he myös ansaitsivat paikkansa joukkueessa. Niemen mukaan nuoret pelaajat ovat Suomen joukkueessa vahvistuksia.

Koska kyseessä on nuorista pelaajista, Niemi muistuttaa, ettei heidän tasonsa välttämättä pysy samana pelistä toiseen. Mutta Yhdysvallat-ottelu osoitti sen, ettei astetta heikompia Venäjää ja Sveitsiä vastaan kolmikolla pitäisi olla mitään ongelmia.

– He ovat todella ennakkoluulottomia, mutta nöyriä. Yksilötaso on tosi korkea. Heidän täytyy vain pystyä pitämään pelinsä tarpeeksi suoraviivaisena ja pelaamaan joukkueen pelitapaa, Niemi sanoi.

Elisa Holopainen.
Elisa Holopainen. Kuva: Tomi Hänninen

Tulevaisuuden vastuunkantajia? "Siistiä"

Suomen maajoukkueessa on menossa sukupolvenvaihdos. Holopainen, Laitinen ja Vainikka kuuluvat niihin pelaajiin, joista odotetaan tulevaisuuden vastuunkantajia. Tämä ei heitä pelota, sillä he ovat valmiita astumaan suuriin saappaisiin.

– Siihen tarvitaan vielä kilometrejä alle, mutta jos jaksan treenata ja pelata ja joka päivä kehittää itseäni, niin uskon, että olen joku päivä valmis, Laitinen vakuutti.

– Tuntuu siistiltä ajatella, että olisin tulevaisuudessa vastuunkantaja, mutta koitan nyt vain nauttia tästä ajasta ja ottaa oppia tulevaisuutta varten. Nämä pelit ovat arvokkaita kokemuksia, Vainikka totesi.

Yle Urheilun asiantuntijat uskovat, että kolmikolla on jo nyt kaikki edellytykset ratkaista pelejä, mutta tähän tarvitaan apua valmennusjohdoltakin.

– Elisa ja Viivi ovat osoittaneet, että pystyvät tekemään maaleja niin tyttöjen MM-kisoissa kuin Liigassakin. Toivottavasti he ovat nyt sellaisissa rooleissa, että saavat tehtyä tehojakin, Kuisma sanoi.

Niemen mukaan avausottelun kakkoskentässä pelannut Laitinen on tottunut jo Liigassa pelaamaan ykkös- tai kakkoskentässä, Holopaiselle ja Vainikalle neloskenttä on hänen mielestään sopivan turvallinen ja hyvä vaihtoehto. Hän uskoo, ettei Holopaista ja Vainikkaa eroteta toisistaan kisojen aikana.

– He eivät pelaa erikoistilanteita, mutta se riittää, että he pelaavat niitä 5-5-tilanteita tässä vaiheessa, Niemi sanoi.

Vaikka Holopainen, Laitinen ja Vainikka ovat vasta uriensa alkutaipaleilla, Yle Urheilun asiantuntijat uskovat, että heistä kuoriutuu huippupelaajia, jos vain kehitys jatkuu samanlaisena ja he pysyvät ehjinä.

– Maailmantähtiä on tulossa, asiantuntijat totesivat.

Pelaajat itse pitävät MM-kisoja hyvänä näyttöpaikkana, vaikka eivät puhukaan ratkaisijan rooleista tai pisteitä. He haluavat kerätä kotikisoista ennen kaikkea kokemusta.

– Haluan pelata mahdollisimman hyvin omalla parhaalla tasolla ja saada itsestäni kaiken irti. Sitä kautta autan joukkuetta menestymään, Holopainen tiivisti kolmikon ajatukset.

Naisten MM-kisat pelataan Espoossa 4.–14. huhtikuuta. Yle välittää kanavillaan Suomen ottelut ja ratkaisupelit. Venäjä-Suomi-ottelua voi seurata TV2:sta ja Yle Areenasta kello 15.40 alkaen sekä Yle Puheen Jääkiekkokierroksella kello 16.30 alkaen.

Lue myös:

Nuoret tulivat ryminällä sisään MM-joukkueeseen, mutta edes maali ja valinta joukkueen parhaaksi ei riitä Elisa Holopaiselle: "Pystyn vielä parempaan"

Maailman paras joukkue osoitti tylyytensä Naisleijonia vastaan – Suomelle rankka tappio MM-kotikisojen avausottelussa

Suomen vahvuudet ovat maalivahdeissa ja joukkuepelissä – maalinteon ja puolustuksen on oltava timanttista, jotta kiekkojätit kaatuvat MM-kisoissa

Naisleijonien superlahjakkuudet ovat tehneet vaikutuksen päävalmentajaan, joka luottaa joukkueen saumattomaan yhtenäisyyteen – "Parempi ihminen on parempi pelaaja"

Suosittelemme