Minkälaiset kaiteet tähän pitäisi laittaa, kysyy kiinalainen insinööri silmät kiiluen ja ojentaa havainnekuvan hyvin huolitellusta puistosta, jota kiertää jopa yli kymmenen metriä korkeiden tolppien varaan rakennettu betonisilta.
Puisto on täynnä lehtipuita. Niiden latvoja nuolee noin viisi metriä leveä ja kaksi kilometriä pitkä baana, jolle voisi kuvitella esimerkiksi maisemajunan. Tarkemmin silmäilemällä huomaa, ettei betonin päällä ole kiskoja.
Havainnekuvaa tutkii Vuokatin urheiluopiston toimitusjohtaja Veikko Halonen, joka on saapunut Pekingiin neuvottelumatkalle Kiinan urheiluministeriön kanssa. Matkan ohjelma on tarkoin suunniteltu, mutta insinöörin yllättävä kaidetiedustelu saa hänet hölmistymään ja kysymään, mitä kuvan rakennelma oikein edustaa.
Vastaukseksi insinööri ilmoittaa naama peruslukemilla, että sillalle tulee Halosen reilu vuosi sitten suosittelema hiihtolatu.
– Siinä kohtaa leukani loksahti auki, Halonen muistelee kesällä 2018 tapahtunutta vierailua.
– Kysyin perään, oletko siis ihan tosissasi. Siis puiden latvoissa kulkeva silta, jolla voi ajaa latukoneella ja hiihtää. Hän vastasi, että ”joo, joo, mutta tehdäänkö läpinäkyvä vai millainen kaide”?
Kyseinen silta löytyy koillis-Kiinasta, viiden miljoonan asukkaan Jilin Citystä. Kaupungin ytimessä sijaitsee edellä mainittu puisto, jonka keskellä nousee kukkula. Sen kalliossa on miljoonien ihmisten väistötila, joka on saanut uuden merkityksen: hiihtoputken. Omasta putkestaan tunnettu Vuokatin urheiluopisto linkittyy hankkeeseen konsultointimielessä. Sitä myötä myös Halonen.
– Kävimme pari kertaa paikalla ja ehdotimme, että kun täällä on kerta kunnon talvia, tehkää nyt hyvät miehet kunnon hiihtoladut myös puistoon. Mutta koska puisto on luonnonsuojelualuetta, jossa puiden kaataminen ei tule kysymykseen, kiinalaiset päättivät sitten rakentaa ladulle pari kilometriä siltaa. Sen hinnaksi he arvioivat 20 miljoonaa euroa, mutta se ei välttämättä riitä, Halonen naurahtaa.
Kuten artikkelista löytyvä kuva kertoo, puistohiihtobaanan kyhääminen puiden latvoihin on hyvässä vauhdissa.
– Se tulee sinne takuuvarmasti, jos joku ministeriö on pannut sen puolesta kasvonsa peliin. Ei pienintäkään epäilystä, Halonen vakuuttaa.
Väkiluvultaan maailman suurimman valtion toimintaa ohjaavat suunnitelmat, joissa järki ja tunteet ovat usein rajustikin epäsoinnussa. Koska tuskin kellään on tarkkaa kuvaa kokonaisuudesta, kaunopuheisuudella pääsee pitkälle.
Menestyäkseen kotiolympialaisissa ja kasvaakseen talviurheilutoimijana Kiina suoltaa maailmalle miljoonia euroja, joista osingoille pyrkivät kaikki aina valtioiden johtotasolta yksityisiin yrittäjiin. Yle Urheilu selvitti, millä volyymillä kiinalaiset operoivat tätä nykyä suomalaisessa talviurheilussa.
45 muuttui 20 000:ksi
Kun kyse on Kiinasta, muutamassa vuodessa voi syntyä vaikka mitä. Rakennuksia nousee tyhjästä, eikä ajatusmallia pelätä soveltaa myös ihmisiin. Kiina haluaa olympiaisäntänä urheilijoita jokaiseen talvilajiin, mutta siitä on rajujakin näkemyseroja, minkä tasoisia.
Edellisissä, vuonna 2018 järjestetyissä Pyeongchangin talviolympialaisissa Kiinalla ei ollut ainuttakaan urheilijaa miesten mäkihypyssä ja ampumahiihdossa, yhdistetyssä ja naisten mahakelkkailussa. Lisäksi maa loisti poissaolollaan sekä naisten että miesten ohjaskelkkailussa ja jääkiekossa.
Pohjoismaisissa hiihtolajeissa esiintyneille kiinalaisille jo pelkkä osallistuminen oli tulosten valossa tärkeämpää kuin sijoitus ja aikaero kärkeen. Juuri näissä suomalaisille tärkeissä lajeissa Kiina haluaa nyt kohottaa profiiliaan, eivätkä sinivalkoiset hiihtovaikuttajat ole jättäneet bisnestilaisuutta käyttämättä.
Vaikka Seefeldin MM-kisojen jälkeen Suomen oma profiili Pohjoismaisissa hiihtolajeissa ei ole timanttisimmasta päästä, Kiina on satsannut suomalaisten asiantuntemukseen tuntuvasti. Vuonna 2018 kiinalaisen talviurheilun kehittämisestä ansaitsi leipänsä lähes 40 suomalaisvalmentajaa, joista viidellä on lajissaan kokemusta Suomen päävalmentajuudesta.
Eniten Kiina on tuonut urheilijanalkujaan Vuokattiin, Halosen johtamaan urheiluopistoon. Paitsi kiinalaisissa hiihtoputkissa ja -silloissa, kehitys on ollut huippunopeaa myös Halosen takapihalla.
Kun Kansainvälinen olympiakomitea myönsi Pekingille vuoden 2022 talvikisaisännyyden heinäkuussa 2015, kiinalaisia ei Sotkamossa käytännössä näkynyt: Halosen johtamalle Vuokatin urheiluopistolle kertyi kiinalaisyöpymisiä 45 kappaletta koko vuonna. Tämä muuttui nopeasti seuraavana vuonna, kun kiinalaiset ostivat palveluita jo 2 000:n henkilövuorokauden edestä.
Alkusysäyksessä oli merkittävässä roolissa Vuokatin urheiluopiston pitkäaikainen hiihtovalmentaja Mikko Virtanen, joka veti Kiinan A-maajoukkuetta vuosina 2015–2017. Vuonna 2017 kiinalaisten Vuokatissa viettämät yöt nousivat jo 5 000:een, mutta viime vuosi oli aivan oma lukunsa: kiinalaisia henkilövuorokausia kertyi suomalaisen talviurheilun keskuspaikkaan yli 20 000.
Parhaimmillaan opiston palveluita käytti samanaikaisesti yli 200 kiinalaisurheilijaa. Maastohiihtäjät ja jääkiekkoilijat muodostivat lukemasta leijonanosan. Kiekkoilijoita jouduttiin majoittamaan jopa opiston ulkopuolelle, kun tilat loppuivat kesken.
Yle Urheilun tietojen mukaan Vuokatin urheiluopisto teki pelkästään viime vuonna kyseisillä kiinalaisvuorokausilla liikevoittoa yli puoli miljoonaa euroa.
– Kiinalaisista ei ole erikseen omaa tuloslaskelmaa, joten kyse on puhtaasti arviosta, Halonen sanoo, mutta allekirjoittaa arvion.
Vuokatin urheiluopisto ei voi ulosmitata tuloksesta mitään, vaan tuotto on säätiömallin takia ohjattava kokonaisuudessaan opiston kehittämiseen. Sen tiloihin onkin vuodessa rakennettu jo kaksi uutta kuntosalia, ja normaalimäkeen on tehty peruskorjaus. Lähivuosina alkavat myös uuden hiihtokeskuksen rakennustyöt.
Mittakaavat, odotukset ja näkemykset
Kuinka paljon 20 000 vuorokautta sitten oikeasti on? Mittakaavaa voi hakea siitä, että koko opiston majoitusvuorokaudet ovat vuosittain noin 100 000:n luokkaa. Vaikka opiston pääpaino on suomalaisissa urheilijoissa, kiinalaisesta kassakone laulaa huomattavasti heleämmin kuin suomalaisesta.
Jos opiston palveluita hyödyntävä suomalaisurheilija pulittaa leirivuorokaudesta tukien jälkeen 40–60 euroa, opisto veloittaa lajissa ensimmäisiä potkujaan ottavasta kiinalaissivakoitsijasta parhaimmillaan jopa 350–400 euroa vuorokaudelta. Rajusti normaalia korkeampi hinta selittyy sillä, että opisto järjestää kiinalaisille vasta-alkajille valmennuksen, välineet ja terveys- sekä muut oheispalvelut kattavan täyshoidon.
Vuokatin urheiluopiston valmennuskeskuksen johtajan Jyri Pelkosen mukaan opisto on palkannut kiinalaisia varten erikseen 19 suomalaisvalmentajaa, joista 12 toimii maastohiihdossa ja seitsemän jääkiekossa. Kiekkopuolelle on hankittu valmentaja myös Latviasta ja Yhdysvalloista.
Kun naisten jääkiekko debytoi olympialaisissa vuoden 1998 Naganon talvikisoissa, Kiina ylsi pronssiotteluun (Suomi oli parempi 4–1), mutta kaksissa viime kisoissa rahkeet eivät ole riittäneet edes olympiaturnaukseen. Apuja kurssin kääntämiseen vuoteen 2022 mennessä tulee tuskin Vuokatista.
– Ihme on, jos joku tästä porukasta sattuisi nousemaan lopulliseen olympiaryhmään. Se on sitten ihan toinen pointti, että nämä eri puolilla maailmaa leireilevät kiinalaisjoukkueet nostavat kotiin palatessaan automaattisesti lajin harrastamisen tasoa, Pelkonen sanoo ja kertoo, että kiinalaista kiekkoilutoimintaa on ainakin Sveitsissä, Tshekissä ja Yhdysvalloissa.
Pelkosen mukaan menestysnäkymä ei ole ruusuisampi Vuokatissa leireilevien maastohiihtäjien tai yhdistetyn hiihtäjien osalta.
– Tuloksista pystyy äkkiä ynnäämään, ettei tässä puhuta mitalisteista missään lajissa. Kyllä kiinalaisetkin ymmärtävät jo paljon paremmin kuin esimerkiksi vuosi sitten, ettei näissä lajeissa ole oikotietä maailman huipulle. On kokonaan toinen asia, löytyykö heiltä malttia siirtää tavoitetta nuorten osalta pikemminkin vuoden 2026 olympiakisoihin, Pelkonen sanoo.
Ihme on, jos joku tästä porukasta sattuisi nousemaan lopulliseen olympiaryhmään.
Jyri Pelkonen
Mitä kiinalaisille sitten on oikein myyty? Halosen mukaan ministeriötasolta pääviesti on ollut talviurheilun juurruttaminen Kiinaan, mikä on maan presidentin Xi Jinpingin suunnitelman mukainen. Vuoteen 2030 mennessä Jinping haluaa saada 300 miljoonaa kiinalaista innostumaan talviurheilusta, jonka ympärille maa muodostaa miljardibisneksen. Vuoden 2022 kotikisat toimivat hyvänä ponnahduslautana. Sen jälkeen kun Kiina sai kisaisännyyden, maahan on noussut jo yli 700 hiihtokeskusta.
Mikä Vuokatin opiston rooli on mammuttimaisten suunnitelmien keskellä? Toimitusjohtaja Halosen mukaan siitä on yhtä paljon näkemyksiä kuin projektiin kuuluvia kiinalaisjohtajia.
– Viesti on ollut, että he haluavat viedä kisat kunnialla läpi ja olla ylpeitä urheilijoistaan. Täällä vierailleiden ministerien puheissa mainitaan myös kansanterveys, Halonen kertoo.
– Toisaalta olen nähnyt puolueen tänne lähettämien joukkueenjohtajien raportteja ja kuullut, että he kertovat tuloksien olevan loistavia. Että olympiamitalit Pekingissä ovat todennäköisiä, nuorten MM-kisoista Lahdesta toivotaan erinomaista menestystä ja niin edelleen, Halonen jatkaa.
Tammikuussa Lahdessa järjestetyissä nuorten MM-hiihdoissa paras alle 20-vuotias kiinalaishiihtäjä oli lopputuloksissa 26:s. Halonen kertoo myyvänsä opiston palveluksia suomalaisilla hiihtomitalisteilla, joiden harjoittelussa Vuokatilla on ollut merkittävä rooli.
– Myyntipuheeni pääteema on ollut, että kuten viime talviolympiakisat ovat hiihtolajeissa osoittaneet, me Vuokatissa tiedämme, miten mitalisteja tehdään. Kun Kiinan urheiluministeri oli täällä viime toukokuussa, lupasin hänelle lentokentällä kättä puristaessa, että teemme meille annetun työn mahdollisimman hyvin. Niin hyvin, että voimme vuoden 2022 kisoissa istua ylpeästi vierekkäin katsomassa, mitä tuloksia olemme saaneet aikaan. Vaikka olen myyntimies, tiedän kuitenkin myös realiteetit. Ei tämä maastohiihto niin helppoa ole, Halonen sanoo.
Suomessa liikkuu Team China -rahaa
Myös kiinalaisille on ainakin osittain selvää, ettei Suomi-projektista ole odotettavissa apuja Pekingin 2022 kotikisoihin. Tämä käy ilmi esimerkiksi siitä, millä statuksella kiinalaiset palveluita ostavat. Karrikoidusti sanottuna päävastuu tuloksenteosta on Winter Sport China -kattojärjestöllä, joka vastaa talviurheilun maajoukkuetoiminnasta. Sen alaisuudessa toimii muun muassa Kiinan Hiihtoliitto.
Joissain lajeissa, kuten Topi Sarparannan vetämällä 10–15 hengen yhdistetyn maajoukkueella, toiminta on niin pientä, että urheilija on jo lajiin päädyttyään automaattisesti maajoukkueurheilija. Kiina on kuitenkin halunnut kilpailua Winter Sport Chinan rinnalle, mikä on johtanut erillisten Team China -nimellä kulkevien projektien perustamiseen ympäri maailmaa. Suomalaisia työllistävät hankkeet ovat muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta nimenomaan Team Chinan rahoittamia.
Mitaleita emme ole luvanneet.
Mika Kojonkoski
Winter Sport Chinaa ja Team Chinaa yhdistää paitsi se, että rahanlähteenä on Kiinan valtio, myös se, että molempia hankkeita leimaa palveluntarjoajan osalta epävarmuus. Pitkäjänteiseen toimintaan tarvittavaa ennustettavuutta ei ole.
– Kaikkeen siihen, mitä pitäisi tapahtua kuukauden kuluttua, on suhtauduttava varauksella, Halonen sanoo ja kuvailee, että toukokuusta alkaen opiston Team China -yhteistyöhankkeet ”ovat vielä ihan levällään”.
– Kaikki voi muuttua kesään mennessä vielä viiteen kertaan.
Kuten Halosen poppoo, epävarmuuden kanssa elää mäkimaajoukkeita niin Suomessa, Norjassa kuin Itävallassa luotsannut Mika Kojonkoski. Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johdosta viime vuonna vetäytynyt Kojonkoski nousi marraskuussa takaisin valokeilaan, kun hän veti Siilinjärvellä ja Kuopiossa mäkihyppytunteja lajista mitään tietämättömille kiinalaisnuorille. Kansainvälisesti meritoitununeena valmentajavelhona Kojonkoski pyrkii loihtimaan olympiahyppääjiä tyhjästä reilussa kolmessa vuodessa.
Toisin kuin Vuokatissa, Kojonkosken hankkeessa tarkoitusperät ovat yksityiset: Team China on ostanut palvelun Kojonkosken yritykseltä, joka työllistää kaikkiaan noin kymmenen henkilöä. Heistä kuusi on valmentajia, joista tunnetuin on Suomen mäkihyppymaajoukkuetta vuosina 2010–2014 luotsannut Pekka Niemelä. Lisäksi Kojonkosken tiimistä jokainen talviurheilua seuraava tuntee ainakin välineteknikoksi palkatun entisen huippuhyppääjän, uransa vuonna 2014 loukkaantumisten takia lopettaneen Janne Happosen.
– Ilman tätä hanketta en todennäköisesti olisi löytänyt takaisin mäkihypyn pariin, Happonen sanoo.
Happosen sydän on aina sykkinyt mäkihypylle, mutta intohimon ja lajiosaamisen valjastaminen työksi on Suomessa äärimmäisen hankalaa. Helsingin Sanomat kertoi helmikuussa, että Suomessa on tällä hetkellä enää 44 aktiivisesti kisoihin osallistuvaa mäkihyppääjää, joilla on Kansainvälisen hiihtoliiton FISin lisenssi. Työllistymistä ei helpota sekään, että myös suomalaisjuniorien määrä on ollut laskussa.
Happonen kertoo elättävänsä itsensä tällä hetkellä pelkästään Kojonkosken projektissa, jonka kolmeakymmentä kiinalaista vasta-alkajaa koulitaan mäissä maailmanennätystahtia. Happonen tietää kokemuksestaan, mitä on nopea kehitys. Hän kapusi normaalimäkeen vain vuoden harjoittelulla ja tuli alas Rukan suurmäestä jo 9-vuotiaana. Nyt tahti on sama 14–19-vuotiaiden kiinalaisten kanssa.
Yksi tytöistämme kaatui ja oli tajuttomana vähän aikaa.
Mika Kojonkoski
Kehitys kuulostaa hurjalta, kun otetaan huomioon lyhyt harjoitteluhistoria ja lähtötaso. Jo muutenkin vaarallisessa lajissa kaatumiset ovat arkipäivää, mutta kiinalaisten takia ambulanssilla on ollut Puijon mäelle asiaa vain kerran.
– Yksi tytöistämme kaatui ja oli tajuttomana vähän aikaa. Hänet vietiin sairaalaan seurantaan, mutta siitäkin selvittiin vähän pahemmalla aivotärähdyksellä, Kojonkoski kertoo.
Myös Kojonkoski on törmännyt Kuopiossa kiinalaisten tarmoon pitää yllä kiiltävää imagoa. Maassa jokainen vastaa jollekin, ja menestysnälässä termi kansanterveys ja visio lajikulttuurin kehittämisestä eivät turvaa kaikkien selustaa.
– Kun korkea-arvoinen urheilujohtaja kävi edellisen kerran täällä Kuopiossa, pari päivää aiemmin paikalle saapui virkamies. Hän ilmoitti minulle, että näytämme sitten vain parhaita urheilijoita. Ilmoitin kuitenkin hänelle, ettei se käy, Kojonkoski kertoo.
Kojonkosken viisi kuukautta vanhassa projektissa alusta asti mukana olleista osa tulee alas jo Puijon HS70-mäestä. Urheilijoita on tullut kolmessa aallossa. Tuoreimmille kasvoille mäki on vielä tuntematon käsite. Kun puhutaan kehittyneimmistä yksilöistä, heilläkin mäestä alas tuleminen on parempi kuvaus kuin hyppääminen. Silti Kojonkosken ja Happosen mukaan joka päivään mahtuu välillä yksi jos toinenkin mäkisuoritusta muistuttava hyppy.
– Avasimme paikalle saapuneille kiinalaisjohtajille prosessiamme vaihe vaiheelta. Kun osa urheilijoistamme oli tullut paikalle vain pari päivää johtoa aiemmin, porukka oli 1,5-metrisillä tekniikkasuksilla hiihtoladuilla opettelemassa suksien käyttöä. Kaksi kehittyneempää ryhmää harjoitteli Kuopion pienimmissä mäissä ja yksi jo 70 metrin mäessä, Kojonkoski kertoo.
Mitä Kojonkoski on sitten myynyt kiinalaisille?
– Olen sanonut, että uskomme pystyvämme tekemään sellaisia urheilijoita, jotka pystyvät edustamaan Kiinaa niin, että kiinalaiset voivat olla heistä ylpeitä. Kyse ei ole mistään eddieedwardseista. Mitaleita emme ole luvanneet.
Kojonkoski ei suostu paljastamaan, millaisella budjetilla hän pyörittää operaatiotaan. Summat pyörivät silti useissa miljoonissa.
– Kaikki kustannukset olen joutunut perustelemaan raporteilla, mutta toistaiseksi en ole saanut ei-oota. Jos jotain tarvitsee oikeasti tehdä, se pystytään tekemään, Kojonkoski sanoo.
Loputtomat resurssit?
Onko Kiinan talviurheiluprojektin rahakirstulla sitten lainkaan pohjaa? On, jos kysytään lumilautailuvalmentaja Pekka Koskelalta. Koskela on johtanut Kiinan lumilautailun halfpipe-maajoukkuetta vuodesta 2015, ja tulosta on tullut. Pyeongchangissa Koskelan suojatti Liu Jiayu saavutti Kiinalle maan ensimmäisen olympiamitalin, hopean, lumilautailussa. Joukkuekaveri Cai Xuetong säesti historiallista suoritusta viidennellä sijallaan.
Maailmancupkausi 2018–19 päättyi puolestaan Xuetongin voitonjuhliin, ja kymmenen parhaan joukossa oli peräti kolme urheilijaa. Vuoden 2022 Pekingin kotikisoista Koskelan poppoolta on siis lupa odottaa uusia mitaleita.
– Pyeongchangin kisojen jälkeen sanottiin ihan suoraan, että hieno juttu se hopea, mutta kotikisoista pitää tulla kultaa, Koskela kertoo.
Koskelan luotsaama olympiamitali oli harvinaisuus myös isossa mittakaavassa. Kiina osallistui ensi kertaa talviolympiakisoihin Lake Placidissa 1980 ja sai ensimmäiset mitalinsa Albertvillessä 1992. Tuolloin saldo oli kolme hopeaa: kaksi pikaluistelusta ja yhden kaukalopikaluistelusta.
Kotikisoista pitää tulla kultaa.
Pekka Koskela
Pyeongchangin talvikisojen jälkeen mitaleja on plakkarissa jo 62, joista 13 on kultaisia. Vuoden 2006 miesten freestylehyppyjen kultaa lukuun ottamatta kaikki muut kullat ovat jääurheilusta, pääosin kaukalopikaluistelusta. Jääurheilun ylivaltaa kuvastaa, että 62 mitalista vain 11 on tullut suksilla – kaikki freestylehypyistä. Lisäksi plakkarissa on yksi curlingpronssi ja Koskelan valmentama lautailuhopea.
Tätä taustaa vasten luulisi, että Koskelan luotsaama halfpipe-maajoukkue saa kaikki tarvitsemansa resurssit täyttääkseen menestysodotukset 2022. Totuus on kuitenkin toinen.
– Kalenterivuodelle 2019 iski merkittävä budjettileikkuri. Tarkkaa syytä en tiedä, mutta kuulin, että taustalla olisivat hiihtoputket ja lukuisat rakennushankkeet, joihin on palanut paljon rahaa, Koskela kertoo.
Koskelan vetämässä maajoukkueessa on 30 urheilijaa, 16 aikuista ja 14 nuorta. Urheilijamäärä on siis sama, jolla muun muassa Kojonkoski työskentelee Kuopiossa. Koskelan mukaan hänen maajoukkueensa vuosibudjetti on liikkunut 5–6 miljoonan euron välimaastossa, mutta nyt tuen määrä puolitettiin.
– Päätös tuli shokkina. Minulle oli lupailtu, että voisin palkata muutaman apuvalmentajan, mutta nyt en voikaan. Tämä oli täysin uutta, sillä tähän asti olemme voineet tehdä, mitä on pitänyt. En tiedä, onko meillä mahdollisuutta saada vielä jotain lisäbudjettia. Me olemme kuitenkin lumilajeista freestylehyppyjen kanssa se, jolla on parhaat mahdollisuudet menestyä, Koskela sanoo.
Koskelan sanoissa on painoarvoa, sillä kaudella 2018–19 Kiina ei saanut suomalaisille tutuissa suksilajeissa ainuttakaan maailmancupin pistettä maasto-, ampuma- tai alppihiihdosta, yhdistetystä saati miesten mäkihypystä – naisissa pisteitä oli sentään yhdellä (Li Xueyao oli maailmancupin loppupisteissä 36:s).
Silti Kiina kanavoi miljoonia ja taas miljoonia sille vieraisiin lajeihin – lajeihin, joista Pekingin kadunmies ei ole edes tietoinen. Koskelan lisäksi eri puolilla Kiinaa leipänsä saa kaksi suomalaista, jolta löytyy meriittilistaltaan leipälajinsa Suomen päävalmentajuus. Antti Leppävuori vetää Kiinan maastohiihdon B-maajoukkuetta, ja mäkihypyssä sekä yhdistetyssä vaikuttanut Jani Klinga pyörittää yrityksensä kautta hiihtokouluja tulevissa olympiamaisemissa Zhangjiakoussa.
Kun niin moni suomalainen keskittyy kiinalaisten luotsaamiseen, herää kysymys, onko Kiinan vimmattu halu hankkia valmennusta hyväksi suomalaiselle talviurheilulle?
– Tämä on Suomi-urheilussa tällä hetkellä varmaan se pinta, josta on monenlaisia mielipiteitä. On vaikea vielä tietää, mikä on oikein. Mehän hyödymme olosuhteissa, ja moni toimija ja toimintaympäristö hyötyy, kun kiinalaiset hakevat täältä osaamista ja kokemusta, Suomen olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäki sanoo ja näkee edeltäjänsä Kojonkosken Kiina-projektissa suoriakin hyötyjä suomalaiseen mäkihyppyyn.
Lauri Hakolan luotsaama Suomen mäkihyppymaajoukkue harjoittelee kiinalaisten tavoin paljon Kuopiossa.
– Kun arjessa toimitaan, on yhteinen kieli. Mikalla on kotiseutu- ja kotimaarakkautta, tuskin hän selkäänsä kääntää, vaikka sopimus tietysti kieltää työnteon Suomen maajoukkuelle. Jokainen voi ajatella, että kun ollaan samassa toimintaympäristössä, jokunen ajatus vaihtuu joka tapauksessa, Lehtimäki sanoo.
– Monet nuoret suomalaisvalmentajat saavat myös kansainvälistä kokemusta, joka toivon mukaan kertyy jossain vaiheessa meille pääomaksi kotimaahan.
Kiinalla on millä mällätä
Toistaiseksi Kiinassa on vain yksi toimiva suorituspaikka, joka täyttää mäkihypyssä normaalimäen mitat. Se sijaitsee jo artikkelin alussa mainitussa Jilinissä. Kiinalainen rakennusvauhti panee kuitenkin miettimään, milloin Kiina siirtää toimintansa rajojensa sisäpuolelle.
– Tällä hetkellä tilanne ei ole paha, mutta sitten kun Kiina saa talvikeskuksensa kuntoon ja vetää joukkonsa kotiin, joudumme kilpailemaan samoista valmentajista älyttömän paljon pienemmillä resursseilla. Taloudellisessa mielessä koemme selkätappion välittömästi, Lehtimäki sanoo.
Yle Urheilu haastatteli Kiinan talviurheiluprojektiin liittyen kaikkiaan yli kahtakymmentä suomalaista urheiluvaikuttajaa, joista kahdeksan valmentaa tällä hetkellä kiinalaisia urheilijoita. Kukaan heistä ei halunnut kertoa, paljonko he saavat palkkaa. Sen sijaan kaksi asiantuntijaa suostui kommentoimaan palkkaluokkaa nimettömästi.
– Kärjistetysti sanottuna perus-CV:llä töitä tekevä henkilö voi saada Kiinassa jopa kymppitonnin kuussa, kun Suomessa palkka samasta työstä olisi 2 000 euroa kuukaudessa, asiantuntija kertoo.
– Kiinaan pääsee sormia napsauttamalla jokainen, joka on ollut tekemisissä huippu-urheilun kanssa. Siitä ei ole sitten tietoa, kestääkö työ kuukauden, kaksi vai kuinka kauan, toinen komppaa.
Kahden urheilijan valmentamisesta tarjottiin 10 000 dollaria kuussa nettona.
Petteri Piironen
Arvio kymppitonnin kuukausipalkasta ei ole tuulesta temmattu. Esimerkkinä kesälajien puolelta käy keihäänheiton mestarivalmentaja, syksystä 2016 alkaen Suomen lajivalmentajana työskennellyt Petteri Piironen.
– Olin päättänyt jo kesällä 2016, että haluan joka tapauksessa tehdä töitä suomalaisen keihäänheiton kanssa. Katsoin silti neuvottelut Kiinan kanssa pitkälle, jotta saisin selville, kuinka paljon he ovat valmiita maksamaan. Kahden urheilijan valmentamisesta tarjottiin 10 000 dollaria kuussa nettona. Jos ei olisi kolmea pientä lasta kotona ja olisin poikamies, en olisi kovin kauan epäröinyt, kertoo Piironen, jonka vuosipalkka Suomen-pestissä on bruttona nyt 45 000 euroa.
Miksi Kiina sitten syytää rahaa projekteihin, jotka eivät ole menestyskelpoisia mitalimielessä? Onko kyse halusta pullistella ympäri talviurheilevaa Eurooppaa hankkeilla, joilla on Kojonkosken ja Vuokatin tapauksessa pikemminkin ihmiskokeen leima? Haluaako Kiina osoittaa maailmalle, millaiseksi kiinalainen superihminen voi kehittyä pohjalta kolmessa vuodessa, kun taustalla on rahaa ja tähtivalmennus? Vai luoko Kiina vain huumaa Pekingin 2022 talviolympiakisojen ympärille?
Vuonna 2022 Pekingistä tulee ensimmäinen kaupunki, joka on isännöinyt sekä talvi- että kesäolympialaisia. Kun Peking isännöi vuoden 2008 kesäkisoja, Kiina satsasi kisoihin 40 miljardia dollaria ja voitti mitalitilaston ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran. Kolmen vuoden kuluttua talvikotikisoissa mitalitaulukon voittaminen vaatisi ihmeen.
Edellisissä kisoissa Kiina sai vain yhden kullan, kuusi hopeaa ja kaksi pronssia, kun taas Norja ja Saksa keräsivät pelkästään kultamitaleja hulppeat 14 kappaletta. Samaan kultasaaliseen ylsi myös Kanada voittaessaan mitalitaulukon Vancouverin kotikisoissaan 2010, jolloin myös Kiina sai toistaiseksi parhaan talvikisatuloksensa: viisi kultaa, kaksi hopeaa ja neljä pronssia. Jotta Kiina yltäisi edes samaan Pekingissä 2022, sen kannattaisi suunnata katseensa ja resurssinsa jäälle, ei ladulle. Mutta silloin moni suomalainen jäisi vaille hyvin palkattua työtä.
Lue myös:
Presidentti Niinistön vierailu Kiinassa jatkuu – tapasi pääministeri Li Keqiangin
Kiinan urheiluministerillä kova vaatimus: edustaja jokaiseen 102 olympialajiin