Siinä missä Yhdysvallat-ottelussa Suomi pysyi vastustajan vauhdissa kaksi erää, oli se Venäjä-ottelussa hereillä kaikki kolme erää. Naisleijonat otti toisessa MM-ottelussaan tärkeän 4–0-voiton.
Jo avauserä osoitti, että ottelu on täysin erityyppinen kuin mitä Yhdysvallat-peli oli. Siinä missä USA piti pelissä vauhtia yllä, nyt sen tehtävä oli Suomen joukkueella.
Vaikka Suomi sai heti ottelun alkuun pari vaarallista maalintekotilannetta, oli ylivoimalla pelaamaan päässyt Venäjä ensimmäiset minuutit niskan päällä. Venäjä karvasi aktiivisesti eikä Suomen syöttöpeli kulkenut, mutta tilanne muuttui, kun Suomi sai kuudennella minuutilla paineen hyökkäyspäähän.
Petra Nieminen riisti kiekon kulmasta itselleen, nousi röyhkeästi maalille ja nosti kiekon takayläkulmaan Valeria Merkushevan selän taakse ajassa 6.06.
Suomi sai tämän jälkeen otteen itselleen, mutta ensimmäinen erä oli varsin rikkonainen. Suomi joutui pelaamaan erän lopun peräti kahden pelaajan alivoimalla, mutta puolustus pelasi Noora Rädyn ohella urhautuvasti, eikä takaiskuja tullut.
Toisessa erässä Suomi otti pelin haltuunsa, ja Venäjä joutui rikkomaan. Suomi pääsi pelaamaan ylivoimalla kahdeksan minuutin ajan, mutta Venäjän 19-vuotias maalivahti Merkushevan räpylä oli kuumana ja hän venyi kiekon eteen peräti 19 kertaa.
Suomi pystyi erässä rakentamaan hyviä ylivoimatilanteita ja Nieminen jatkoi hyviä otteitaan, mutta myös tasakentällisillä nuoret, vasta 17-vuotiaat Elisa Holopainen ja Viivi Vainikka onnistuivat luomaan maalintekopaikkoja. Noora Rätykin joutui torjumaan pari tiukkaa tilannetta, etenkin erän lopussa, kun Maria Batalova pääsi suoraan jäähyaitiosta läpiajoon. Räty veti tällä kertaa pidemmän korren.
Suomi aloitti kolmannen erän vauhdilla, sillä Nieminen pääsi heti toisella minuutilla yksin läpi, mutta Merkusheva pystyi torjumaan. Pari minuuttia myöhemmin ei Merkushevakaan pystynyt enää estämään Suomen vyöryä, kun neloskentän Sanni Hakala pelasi tilanteen loppuun asti ja viimeisteli 2–0.
Neloskenttä jatkoi peliään hurmoksessa, sillä ajassa 46.30 Vainikka onnistui Hakalan syötöstä lisäämään Suomen 3–0-johtoon ja vain reilu minuuttia myöhemmin Vainikka syötti Holopaisen maalintekoon. Neljä maalia riitti Venäjän valmennusjohdolle, sillä se vaihtoi loistavasti pelanneen Merkushevan Anna Prugovaan.
Täpötäyden hallin kovasta kannustuksesta huolimatta suomalaispelaajat eivät onnistuneet ohittamaan Prugovaa, joten peli päättyi 4–0-lukemiin.
Lue myös:
Naisleijonat jyräsi Venäjän tyylipuhtaasti 4–0 – Katso kooste Suomen maaliriehasta