Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Koulu-uhkaukset työllistävät poliisia Itä-Uudellamaalla lähes päivittäin

Poliisi muistuttaa, että se selvittää pilauhkaukset aina lähes poikkeuksetta.

Lapset näpräävät kännykkää.
Kuva: Sakari Partanen / Yle
Salla Vuolteenaho
Avaa Yle-sovelluksessa

Koulu-uhkajutut työllistävät poliisia lähes päivittäin Itä-Uudellamaalla, kertoo poliisi.

Poliisin mukaan tyypillinen koulu-uhkan kaava on sellainen, jossa nuori kirjoittaa luokkansa someryhmään vitsillä uhkauksen, ja viestin yhteyteen on liitetty esimerkiksi kuva aseesta. Läpänheiton seurausten vakavuus tulee usein nuorelle ja hänen huoltajilleen täytenä yllätyksenä.

Poliisi muistuttaa, että se selvittää pilauhkaukset aina lähes poikkeuksetta.

– Aina, kun kouluun kohdistuu uhka, poliisi lähtee selvittämään uhkauksen tekijää ja lähes poikkeuksetta saa sen selvitettyä. Kaikki uhkaukset otetaan vakavasti ja ne tutkitaan perinpohjaisesti, sanoo ylikonstaapeli Riku Aaltonen Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen ennalta estävästä toiminnasta.

Uhkailusta jää poliisille tieto ja myös uhkailija jää poliisin seurantaan.

Eniten uhkauksia tehdään yläasteilla, mutta ilmiö on tuttu myös toisen asteen oppilaitoksissa.

Suurin osa nuorista tuomitsee koulu-uhkavitsit kuitenkin jyrkästi.

Suosittelemme sinulle