Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin kaksi vuotta kestänyttä valtakautta ovat värittäneet ympäri maailmaa puhuttaneet kohut ja skandaalit. Hän on kuitenkin samalla ehtinyt saamaan läpi myös suuria poliittisia uudistuksia, joilla on ollut iso vaikutus amerikkalaisten jokapäiväisen elämään.
Trumpin tekemät uudistukset ovat myös heijastuneet Kaliforniassa vuosikymmeniä asuneisiin suomalaisiin, Johanna Juntuseen, Pekka Rautionmaahan ja Peku Karuun. Suurin muutos heidän mukaansa on tapahtunut ihmisten asenteissa.
Los Angelesissa 25 vuotta asunut Johanna Juntunen, 51, kertoo ilmapiirin maassa muuttuneen. Hän on lähtöisin Kokkolasta ja elättää itsensä yli 18 miljoonan asukkaan metropolialueella freelancetoimittajana ja kahviyrittäjänä. Vaikka Kalifornia tunnetaan muuta maata vapaamielisempänä alueena, niin syrjintä on nostanut nyt myös siellä päätään.
– Tuntuu, että presidentin kommunikointityyli ja hyökkäykset tiettyjä ihmisryhmiä kohtaan ovat tuoneet muillekin kansalaisille vapauksia tuoda rasismiaan avoimemmin esille.
Saman havainnon on tehnyt myös lähes 30 vuotta elämästään Los Angelesissa viettänyt kuvaaja ja asuntosijoittaja Pekka Rautionmaa, 55. Punkalaitumella varttunut Rautiomaa on nykyään Yhdysvaltain kansalainen. Hän näkee muutoksen asenteissa tapahtuneen nopeasti.
– Rasismi on nykyisin selvästi nousussa. Sen huomaa kaikkialla, niin kaduilla kuin sosiaalisessa mediassa. Se on hyvin valitettavaa.
Vuonna 2018 FBI raportoi, että viharikokset olivat kolmatta vuotta kasvussa (BBC).
Köyhien olot kurjistuneet
Asunnottomuus on jatkuvasti paisuva ongelma niin Kaliforniassa kuin muuallakin Yhdysvalloissa. Vähäosaisten asema on Pekka Rautionmaan mielestä Trumpin myötä vaikeutunut edelleen. Hän näkee muutoksen omistamiensa vuokratalojen asukkaiden kautta.
– Minulla on muutamia vuokrataloja, joissa on suurperheitä vuokralaisina ja he saavat valtion asumistukea. Heidän olonsa ovat selkeästi huonontuneet, heillä on nykyään vaikeuksia maksaa vuokriaan. Heidän asuntotuistaan on Trumpin aikana leikattu iso osa pois.
Myös Trumpin ajama tiukka pakolais- ja siirtolaispolitiikka (HS, tilaajille) näkyy Kaliforniassa asuvan Rautionmaan elämässä. Hänellä on meneillään rakennusprojekti, johon hänen on aiempaa vaikeampi löytää työntekijöitä.
– Minulla on ollut ennen töissä paljon meksikolaisia, mutta nykyisin työvoiman saatavuus on hankalaa, kun laillisesti maassa olevat meksikolaiset nostavat palkkojaan.
Rautionmaan mukaan työntekijöiden palkkakustannuksensa ovat lyhyessä ajassa nousseet jopa 30–50 prosenttia. Muutokset tuntuvat Rautionmaan taloudessa.
Rikkailla uskoa talouteen
Helsinkiläislähtöinen yrittäjä ja lentäjä Peku Karu, 54, lennättää miljonäärejä ja julkisuuden henkilöitä yksityiskoneillaan Kaliforniassa. Hän saapui Los Angelesiin 80-luvun loppupuolella ja toimii nyt toisena omistajana Starjet–lentoyhtiössä.
Karu ei iloitse Trumpin kaikista tempauksista, mutta kertoo seuranneensa mielenkiinnolla millainen vaikutus hänen ajamallaan politiikalla on ollut maahan. Yllätyksekseen hän on huomannut talouden piristyneen.
– Rikkaat uskaltavat nykyisin kuluttaa ja investoida enemmän. Myös ihan normaalien peruskuluttajien usko talouselämän kasvuun ja positiiviseen kehitykseen on suurempi kuin aikaisemmin.
Karun mukaan amerikkalaisten parantunut usko talouteen on vaikuttanut ilmailualaan erittäin positiivisesti. Yhtiönsä yksityiskoneiden tilausmäärä nousi heti Trumpin valinnan jälkeen huomattavasti.
Karu kertoo myös, että koska työttömyyden väitetään olevan alhaisin vuosikymmeniin, niin sillä ja parantuneella uskolla tulevaisuuteen on ollut koko maan taloutta buustaava vaikutus.
Yhdysvaltain talous otti harppauksen vuonna 2018 (Kauppalehti), kun yritykset investoivat ja kansalaisten ostovoima lisääntyi.
Verouudistuksella kaksijakoiset vaikutukset
Presidentti Donald Trump ja republikaanit toteuttivat reilu vuosi sitten republikaanipuolueen pitkäaisen unelman, verouudistuksen (HS, tilaajille). Uudistuksen piti leikata tuloverotusta kaikissa tuloluokissa. Lisäksi yritysverotus laski 35 prosentista 20 prosenttiin.
Leikkaukset eivät kuitenkaan ole jakautuneet tasaisesti kaikkien tuloluokkien välillä. Monien veroasiantuntijoiden mukaan suurituloisten saama verohyöty on suhteellisesti suurempi kuin muiden tuloryhmien saamat hyödyt.
Uudistus kohtelee veronmaksajia eri tavoin myös riippuen siitä millaisia vähennyksiä he voivat tehdä verotuksessa ja missä he asuvat. Esimerkiksi monen lapsen ylemmän keskiluokan perheet saattavat olla häviäjiä kun verovähennyksiä on rukattu uusiksi.
Johanna Juntusella on monia pienituloisia ystäviä, joiden verot nousivat Trumpin uudistuksessa. Lupausten perusteella uudistuksen piti hyödyttää juuri heitä.
– Itse vasta tein veroilmoitukseni, niin en vielä tiedä miten omien verojeni kanssa käy, mutta vähän hirvittää, jos nekin nousevat.
Pekka Rautionmaalla on ollut joitakin vuosia Suomesta au pair ja hänen veronsa kaksinkertaistuivat viime verouudistuksen myötä. Myös Rautionmaan omat verot ovat nousseet.
– Ihan järkyttävää, että juuri pienituloisilla verot nousivat rikkaiden kustannuksella.
Trump herättää huolta
Trumpin suosio on gallupeilla mitattuna laskenut jatkuvasti, ja hänen uudelleenvalintansa ei niiden valossa näytä tällä hetkellä todennäköiseltä. Mutta Yhdysvalloissa löytyy myös toisenlaisia tuloksia näyttäviä galluptuloksia (FiveThirtyEight).
Jos Trump tulisi valituksi uudelleen, yrittäjä Peku Karu olisi henkilökohtaisesti pettynyt. Hänen lentoyhtiölleen uudelleenvalinta olisi luultavasti hyväksi.
– Jos ajatellaan pelkkää bisnestä, niin Trump tuo siihen monella tapaa buustia. Mutta tilanne on henkisesti ristiriitainen, koska samaan aikaan en voi allekirjoittaa hyvin monia hänen tekojansa ja mielipiteitänsä.
Johanna Juntusta Trumpin mahdollinen uudelleen valinta kauhistuttaa. Eniten hän on huolissaan ihmisten terveyden ja ympäristön puolesta.
– Monia erilaisia päästönormeja (HS, tilaajille) on viime aikoina romutettu. Esimerkiksi teollisuuden päästönormeja on höllennetty ja EPA:n (Environmental Protection Agency) asemaa heikennetty. Ilmansaasteet, päästöt vesistöihin ja muut ympäristömyrkyt huolettavat. Asioita tarkastellaan ainoastaan talouden kannalta.
Trump on pyörtänyt aiemman lausuntonsa, ettei uskoisi ilmastonmuutokseen. Hän on kertonut, ettei se olekaan huijausta, mutta ei usko ihmisen olevan ilmastonmuutoksen aiheuttaja. Hän on sanonut myös televisiohaastattelussa, että hänen mielestään jokin muuttuu ja sitten se muuttuu takaisin.
Aivan kuin Karu ja Juntunen, niin Pekka Rautionmaa myös toivoisi, ettei Trump tulisi uudelleen valituksi.
Rautiomaan mielestä varsinkin Suomessa monilla on liian ruusuinen kuva Trumpista. Suomalaisessa mediassa keskitytään hänen mukaansa aivan liiaksi uutisoimaan Trumpin twiiteistä ja muusta hänen mielestään aivan turhasta.
– Jos olet täällä paikan päällä, niin tiedät, että mistä on oikeasti kysymys ja kuinka paljon Trump on tuhonnut jo tätä systeemiä mikä täällä on. Olisi todella huono asia monella tapaa, jos hän saisi jatkaa.
Seuraavat Yhdysvaltain presidentinvaalit järjestetään marraskuussa 2020.
Voit keskustella aiheesta 10.4. kello 18 saakka.