Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Naisleijonien konkarit avasivat maalihanat murskaavalla tavalla – Suomi marssi voittoon Sveitsistä alkuvaikeuksien jälkeen: "Ykkösketju vastasi huutoonsa"

Suomi kylvetti Sveitsiä naisten jääkiekon MM-kotikisoissa lukemin 6–2. Nuorisoketjun Sanni Hakala loukkaantui kolmannessa erässä.

Michelle Karvinen
Michelle Karvinen Kuva: Maddie Meyer/Getty Images
Noora Takamäki,
Sami Laine,
Kirsi Teiskonlahti
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue otti MM-kotikisoissa toisen voittonsa, kun se kaatoi Sveitsin lukemin 6–2. Maalintekoon ottelussa heräsivät Naisleijonien kärkiketjut, joilta on alkuturnauksen aikana vielä odoteltu tehoja.

Sveitsi roikkui pelissä mukana, kun se pääsi rokottamaan Suomen virheistä. Toisessa erässä Suomen konkarit takoivat Naisleijonat kahden maalin johtoon, eikä Sveitsi siitä enää toipunut.

Katso tästä linkistä ottelun kaikki maalit.

Konkarit heräsivät takaiskun jälkeen

Suomi hallitsi ensimmäistä erää, mutta Sveitsi pääsi paikkoihin hyvien vastahyökkäyksien päätteeksi.

Maalinteon ottelussa aloittikin hieman yllättäen Sveitsi. Suomen nuorison superketju joutui pieneen pinteeseen omalla alueella, ja kiekko jäi pyörimään Eveliina Suonpään maalin eteen. Sveitsin Evelina Raselli pääsi siirtämään irtokiekon tyhjänä ammottaneeseen Suomen maaliin.

Takaiskun Suomi kuittasi nopeasti. Ykkösketjussa vielä ilman maalia pelannut Susanna Tapani ohjasi heti seuraavassa vaihdossa Jenni Hiirikosken vedon maaliin b-pisteiden välistä. Osumaa tarkistettiin hetken aikaa, sillä Tapani oli ohjata kiekon maaliin korkealla mailalla.

– Ykkösketju vastasi huutoonsa. Koko ketjun naiset kävivät keskenään läpi, että mitä he voivat parantaa ja totesivat, että se on suoraviivaisuus ja maalille meno. Tänään mentiin ja he ratkaisivat pelin, Suomen päävalmentaja Pasi Mustonen iloitsi.

Vain muutama minuutti Tapanin osuman jälkeen kiekko oli jälleen Sveitsin maalissa, mutta Annina Rajahuhdan tahtomaali hylättiin lopulta videotarkistuksen päätteeksi. Tilanteessa Rajahuhta ohjasi kiekon maaliin luistimella. Rajahuhta ei potkaissut kiekkoa, mutta koska luistin oli kääntynyt, osuma hylättiin.

Jenni Hiirikoski kuvassa
Kuva: AOP

Erän lopussa Suomi sai ensimmäisen ylivoimansa, kun Sinja Leemann taklasi sääntöjen vastaisesti. Ylivoimaa ehti kulua alle puoli minuuttia, kun maskissa pelannut Rosa Lindstedt ohjasi Hiirikosken vedon maaliin. Lindstedtillä ei ollut tehnyt pisteitä vielä turnauksen kahdessa ensimmäisessä ottelussa.

– Vähän kaksijakoinen peli. Ensimmäinen puolikas oli niin kutsuttu puolipeli, pelailimme, emme olleet ytimessä. Toinen puolisko oli hyvä ja siinä se ratkesikin, Mustonen kommentoi.

Kärkiketjut ottivat vastuuta

Toinen erä alkoi Suomelta yskähdellen, kun joukkue joutui pelaamaan kaksi perättäistä alivoimaa.

Susanna Tapanin jäähyn Suomen alivoimanelikko selvitti ilman minkäänlaista hätää, mutta hieman myöhemmin omissa kolisi, kun Michelle Karvinen istui omaa kakkostaan. Alina Müller nousi b-pisteen kaarelle ja ohitti Suonpään tarkalla laukauksella yläkulmaan.

Maalin jälkeen Suomi pelasi taas pirteämmin ja sai aikaan pitkiä pyörityksiä Sveitsin alueella.

Ajassa 33.31 Suomi siirtyi uudelleen johtoon. Sveitsiläishyökkääjä Lisa Rüedi kaatoi Linda Välimäen maalin edessä, mutta tämä ei ylöjärveläistä haitannut, vaan Välimäki ohjasi vielä kaatuessaa Lindstedtin matalan viivavedon maaliin.

Vielä erän lopulla saatiin jälleen uusi onnistuja konkariosastolta, kun Michelle Karvinen avasi maalihanansa MM-kotikisoissa. Karvinen pääsi jo kertaalleen kokeilemaan Andrea Brandlin torjuntavirettä, mutta ensimmäisen yrityksen sveitsiläinen selvitti olkapäällään takaisin peliin. Karvisen rystyveto b-pisteiden välistä hetkeä myöhemmin oli puolestaan liian hankala Brandlinille, ja Suomi pääsi tuulettamaan 4–2-osumaa.

Hakala loukkaantui, maalikarkelot jatkuivat

Päätöserän alkuminuuteilla koko Espoon jäähalli hiljeni, kun Sanni Hakala ja Kaleigh Quennec törmäsivät ja kolauttivat päänsä yhteen. Kaksikko jäi makaamaan hetkeksi jäähän. Hakala ei palannut enää peliin, vaan hänen paikkansa nelosketjussa otti puolustaja Ronja Savolainen.

– Kaikki näkivät sen tällin. Ne ovat erittäin epämiellyttäviä, mutta lääkäri varmaan tiedottaa sitten myöhemmin, Mustonen kertoi Hakalan tällistä ottelun jälkeen.

Reilu minuutti tilanteen jälkeen puolustaja Minnamari Tuominen nousi b-pisteen kaarella ja tykitti Suomen jo 5–2-johtoon.

Karvinen vei illan toisellaan Suomen jo 6–2-johtoon noin kaksi ja puoli minuuttia myöhemmin. Susanna Tapani toi kiekon röyhkeästi maalille, mistä Karvinen nosti irtokiekon maaliin.

Erän lopussa Suomelle riitti peruspeli, eikä Sveitsi enää päässyt paikoille.

Seuraavaksi Suomi kohtaa MM-kisoissa Kanadan. Ottelu pelataan tiistaina kello 19.30, ja se näytetään suorana TV2:ssa.

Lue myös:

Nuoret haastajat odottavat jo tilaisuutta syrjäyttää Suomen huippumaalivahti Noora Räty — asiantuntija toivoo Sveitsi-pelin maalille Eveliina Suonpäätä

"Tuota on ihan maagista katsoa, en minä noin hyvä ollut tuon ikäisenä" – Jarrukentäksi ennen MM-kisoja nimetty Naisleijonien nelosketju saa suitsutusta joukkueessa

Suosittelemme