Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Venla Hovista löytyy pieni osa kanadalaisuutta, mutta hän aikoo käyttää sitä hyväkseen illan MM-ottelussa – "He eivät puhu suomea"

Tuore CWHL-mestari Venla Hovi ei mieti tulevaisuuttaan kesken MM-kotikisoja. Naisleijonien hyökkääjä tietää ja tuntee Suomen illan vastustajan, Kanadan, varsin hyvin.

Venla Hovi.
Kuva: Tomi Hänninen
Anu Karttunen,
Sari Sirkkiä-Jarva
Avaa Yle-sovelluksessa

Kun Suomi kohtaa tänään Espoossa MM-alkusarjan viimeisessä ottelussa Kanadan, tietää Suomen hyökkääjä Venla Hovi hyvin tarkkaan, millainen joukkue on vastassa ja ennen kaikkea miten se kukistetaan.

– Tiedän, mikä on heidän heikkoutensa ja vahvuutensa, ja se helpottaa minun pelaamistani. Mutta eihän sitä tietenkään kentällä ehdi miettiä, ketä vastaan on pelaamassa, Hovi naurahti Yle Urheilun haastattelussa.

– Sillä tavalla jännä fiilis, että he ovat minun ystäviäni ja toivon, että he pelaavat hyvin, mutta kun me pelaamme heitä vastaan, he ovat vihollisia.

Suomi otti maanantaina Sveitsiä vastaan 6–2-voiton, vaikka ottelun alku oli varsin nihkeä. Suomalaiset luottivat kuitenkin omaan peliinsä ja siihen, että Sveitsin muuri murretaan. Hovin mielestä juuri itseluottamusta tarvitaan Kanadaa vastaan, sillä se on aivan eri peli.

Mutta miten sitten Kanada kaadetaan? Hovin mukaan Kanadan maalivahdit eivät ole sen kummempia kuin muutkaan, joten “kroppaa maalille, maskia ja vetoja” toimii myös heidän kohdallaan. Myös muut pelikirja-kliseet pitävän hyvin paikkansa.

– Tehdään paikoista maalit, ollaan tosi rohkeita kiekollisena ja puolustetaan aivan sairaan hyvin. Sitten maalivahtimme ottaa vielä muutaman kopin. Tarvitsemme tiivistä viisikkopelaamista. Meidän pitää puolustaa ja hyökätä viidellä ja auttaa toinen toistamme, Hovi listasi.

– Sitten kommunikoida paljon. He eivät puhu suomea, joten se auttaa tuolla jäällä aika paljon!

Venla Hovi.
Kuva: Tomi Hänninen

Pelaajien satsaus urheilullisuuteen näkyy

Suomen ja Pohjois-Amerikan välinen tasoero jääkiekossa kaventunut selkeästi viime vuosina. Hovin mukaan ei tarvitse katsoa kuin kymmenen vuotta taaksepäin Hämeenlinnan MM-kisoihin, niin peli on kokenut suuria muutoksia ja suomalaiset ovat ottaneet lajin mahtimaita suurin harppauksin kiinni.

– Pelaajien satsaus urheilullisuuteen ja panostukseen, että jokainen päivä ja minuutti mietitään, että olemme urheilijoita, alkaa näkyä. Meillä on pieni materiaali Pohjois-Amerikkaan verrattuna, mutta olemme saaneet sitä kovalla työnteolla kurottua kiinni.

31-vuotias Hovi on asunut Kanadassa yhteensä viitisen vuotta, kun mukaan lasketaan lukioaikainen vaihto-oppilasvuosi, kolme vuotta Winnipegissä ja Manitoban yliopistossa sekä juuri päättynyt kausi Calgaryssä ja WCHL:n mestarijoukkueessa Infernossa.

– Pieni osa minusta on nyt kanadalainen, Hovi myönsi.

Olen saanut taistella omasta pelipaikastani ja peliajasta, varsinkin tällä kaudella.

Miten kanadalaisuus hänessä näkyy, sitä Hovi ei oikein pysty selittämään. Hovi on luonteeltaan sosiaalinen, joten hän on sulautunut hyvin kanadalaiseen mielenmaisemaan.

– Varsinkin kun tulee Suomeen, niin huomaa, että olen muita avoimempi ja juttelen ihan tuntemattomien kanssa. Siinä on se pieni ero juroon suomalaiseen.

Viimeinen vuosi on ollut opettajaksi valmistuneen Hovin kannalta mielenkiintoinen, sillä hän muutti Winnipegista Calgaryyn ja on keskittynyt pelkästään jääkiekon pelaamiseen.

Vaikka Winnipegiin jäivät tutut joukkuekaverit ja muut ihmiset ympäriltä, on muutos ollut Hovin mielestä innostava, kuten kaikki Kanadan-vuodet muutenkin.

– Olen saanut taistella omasta pelipaikastani ja peliajasta, varsinkin tällä kaudella, kun joukkueessa oli näitä USA:n ja Kanadan maajoukkuepelaajia. Se on tuonut peliini varmasti suoraviivaisuutta ja reagointikykyä, kun pelataan pienessä kaukalossa reagointikykyä. Samalla myös aggressiivisuutta, kun olen pelannut paljon isoja, fyysisiä pelaajia vastaan, hän arvioi.

Venla Hovi (oik.) ja Melissa Samoskevich
Kuva: Tomi Hänninen

Huonot hetket unohtuvat mestaruusjuhlissa

Hovi uskoo saaneensa kuluneesta kaudesta paljon itseluottamusta lisää. Kun pelaa naisten kovimmassa kiekkoliigassa ja pystyy sekä harjoituksissa että otteluissa voittamaan maailman parhaita pelaajia kaksinkamppailuissa, saa syystäkin otteisiinsa lisää energiaa.

Hovi myöntää, että kausi on ollut pitkä: siihen on mahtunut paljon hyviä ja huonoja hetkiä. Mutta kun kausi päättyy mestaruusjuhliin, niin silloin jokainen pelaaja tietää, että vaikeudet on voitettu ja joukkue on tehnyt varmasti jotain oikein.

– Kun mestaruuskannun saa nostaa kattoa kohti, niin tietää, että on pelannut todella hyvässä ja yhtenäisessä joukkueessa, Hovi hehkutti.

Suomalaisessa ja kanadalaisessa peli- ja harjoistukulttuurissa ei Hovin mielestä on suuria eroja. Ainoastaan ihmisten äänenvoimakkuudessa ja sosiaalisuudessa.

– Suomalaisissa joukkueissa on alussa enemmän ujoja ja hiljaisempia persoonia kuin Pohjois-Amerikassa. Minä olin alkuun siellä sellainen hiljainen persoona, kun Suomessa se olisi toisinpäin, Hovi nauroi.

Venla Hovi.
Kuva: Tomi Hänninen

"Haluan vain olla tässä hetkessä"

Ennen Espoon MM-kisojen alkua naisten jääkiekkomaailmassa tärähti pelaajien kannalta järkyttävä uutinen, kun CWHL kertoi lopettavansa toimintansa. Hovin mukaan tämä tieto tuli pelaajille täytenä yllätyksenä, mutta hän yrittää löytää siitä positiivisenkin puolen.

– Kyllähän Pohjois-Amerikassa ja maailmalla on toivottu, että Pohjois-Amerikkaan tulisi yksi isompi ammattilaisliiga, jossa olisi enemmän joukkueita – vähän niin kuin naisten NHL. Täytyy toivoa, että siellä olisi nyt jotain tekeillä.

Hovin mielestä olisikin sangen outoa, jos lajissa otettaisiin nyt selkeästi askelia taaksepäin, kun niin monella maalla on lajin kohdalla “kaasu pohjassa”. Vaikka Hovi ei halua miettiä mahdollisia tulevaisuuden kuvioita kesken MM-kisojen, olisi naisten NHL hänen mielestään niin iso asia, että sitä on vaikea kuvailla.

– Silloin saisimme Euroopasta kaikki parhaat pelaajat siihen liigaan. Se taas kehittäisi muita maita ottamaan ne ekstrastepit, jolla saadaan pohjoisamerikkalaiset maat kiinni. Se olisi myös todella iso asia näkyvyyden kannalta.

Olemme nyt täällä, joten nautitaan jokaisesta päivästä eikä mennä asioiden edelle.

Nähdäänkö Venla Hovi vielä ensi kaudella tositoimissa? Sitä hän ei suostu vielä kertomaan. Hänen mielestään olisi houkuttavaa jatkaa pelaamista, kun ero huippumaiden välillä on kaventunut entisestään.

– Pitää olla ylpeä siitä, että olen saanut olla mukana tässä välimatkan kuromisessa kiinni, Hovi totesi ja sanoi, ettei päätös uran jatkamisesta tai päättämisestä ole aina helppoa.

– Itsellänikin on tullut monta jaksoa uralla, jolloin olen miettinyt, jaksanko jatkaa. Se on niin suuri panostus ja on niin paljon asioita, mitkä pitää laittaa sivuun, että sitä on tullut mietittyä. Mutta kun joukkue on menestynyt, niin se ruokkii motivaatiota.

Hovi haluaakin keskittyä nyt ainoastaan MM-kisoihin ja nauttia kotikisojen pelaamisesta ja tunnelmasta.

– Olemme nyt täällä, joten nautitaan jokaisesta päivästä eikä mennä asioiden edelle. Haluan vain olla tässä hetkessä.

Lue myös:

Historiaa NHL:n taitokisassa tehneet yhdysvaltalaishyökkääjät ovat luottavaisia naiskiekon tulevaisuuden suhteen: "Vaikutus siitä hetkestä on ollut valtava"

Suomalaista jääkiekkohistoriaa tehnyt Venla Hovi satsasi kotikisoihin ja pelasi koko kauden ammattimaisesti, mutta helppoa se ei ollut: "Tuli hetki, kun pääkoppa meinasi oikeasti hajota"

MM-kisakonkareita, kiekkovirtuooseja ja tulevia tähtiä – Testaa, tunnistatko Naisleijonat!

Suosittelemme