Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Hyvää syntymäpäivää, hakaneula! Nolojen tilanteiden pelastaja ja ompelurasian arkisankari täyttää 170 vuotta

Walter Hunt myi hakaneulan patentin miehelle, jolle hän oli velkaa. Hunt ei ymmärtänyt, mitä nerokasta hän oli mennyt keksimään.

Miesmallilla on huomiota herättävä koruriipus. Isokokoinen hakaneulakoru kulkee kaksi kertaa posken läpi ja jatkuu lopulta ketjuna korvaan.
Alexander McQueenin malli oli Lontoon muotiviikoilla 2016. Kuva: Andrew Cowie / EPA
Marcus Ziemann
Avaa Yle-sovelluksessa

Maailmanhistorian upeisiin keksintöihin liitetään usein tarinoita, kuinka keksijä ei omana aikanaan saanut sitä arvostusta, mikä hänelle olisi kuulunut. Amerikkalainen Walter Hunt kuului tähän onnettomien keksijöiden sarjaan. Syy oli kuitenkin miehessä itsessään.

Newyorkilainen mekaanikko Walter Hunt oli innokas keksijä. Jo vuonna 1834 hän keksi ensimmäisen ompelukoneen, jolla voisi ommella yhtäaikaisesti kahdella langalla. Hunt ei kuitenkaan saanut aluslankaa hyödyntävää konettaan kunnolla toimimaan.

Walter Huntin keksintöjä vilisevältä listalta löytyivät myös muun muassa kolmipyörä, jäänsärkijävene, mustekynän pidike, kadunlakaisulaite, kivihiiliuuni, raitiovaunun varoituskello, veitsenteroitin ja kehruulaite.

Walter Hunt hakaneulapatentti
U.S. Patent No. 6281 myönnettiin Walter Huntille 10. huhtikuuta 1849. Kuva: U.S. Patent Office

Huhtikuun 10. päivänä 1849 Yhdysvaltain patenttitoimisto myönsi Huntilla patentin nimellä "Dress pin".

Keksintö sisälsi rautalangasta taivutetun neulan, jossa on jousi ja lukkolaite. Huntin keksimä neula olisi vaatteita valmistettaessa erityisen turvallinen käyttää, sillä neulan terävä kärki jää piiloon. Ja neulassa oleva jousikierukka pakottaa neulan pysymään tiukasti haassa kiinni.

Keksintö toimi, mutta keksijä mokasi. Hunt ei itse ollut innostunut keksinnöstään ja myi hakaneulan oikeudet 400 dollarilla miehelle, jolle hän oli ollut 15 dollaria velkaa.

Todellinen surullisen hahmo ritari Huntista tuli ompelukonekeksintönsä myötä. Hunt pelkäsi, että hänen kahden langan koneensa johtaisi ompelijattarien työttömyyteen, jonka vuoksi hän viivytteli patenttihakemuksen jättämistä.

Viivyttely johti siihen, että Elias Howe keksi Huntin ompelukoneen uudelleen. Asiaa puitiin oikeudessa 1854. Hunt hävisi katkerasti.

Hakaneula täyttää 170 vuotta.
Ylen tarpeistossa hakaneulaa käytetään esimerkiksi kiinnittämään taskuliina televisiosarjassa käytettävän esintymispuvun takkiin. Kuva: Laura Railamaa / Yle

Safety pin, Sicherheitsnadel, Säkerhetsnål...

Hakaneula on oikeastaan "hakaneula" vain suomeksi. Lähes kaikissa muissa kielissä Huntin keksimään neulaan liittyy sana ”turvallisuus”. Esimerkiksi saksaksi hakaneula on "Sicherheitsnadel" eli turvallisuusneula.

Myös muista Suomessa käytettävistä nimistä "säppineula" tai "lukkoneula" puuttuu viittaus turvallisuuteen. Suomen kielestä löytyy kyllä "turvaneula", mutta sillä tarkoitetaan verinäytteiden ottamisessa käytettävää, turvasuojuksella varustettua pistoneulaa.

Patentti- ja rekisterihallituksen johtava neuvontalakimies Tuulimarja Myllymäen mukaan suomen sana ”hakaneula” ei ole suojattu. Kuka tahansa saa siis halutessaan valmistaa hakaneula-nimistä tuotetta. Ja "hakaneulaksi" voi myös kutsua oikeastaan neulaa kuin neulaa. Kukaan ei siis valvo, että hakaneula näyttää siltä kuin Walter Huntin patentissa vuodelta 1849.

Hakaneulan alkuperäinen tarkoitus on ollut kankaiden ja vaatekappaleiden väliaikainen yhdistäminen esimerkiksi sovitusta varten. Klassinen hakaneula näyttää edelleen lähes samalta kuin 170 vuotta sitten, mutta käyttötavat ovat muuttuneet.

Nykyään hakaneulalla kiinnitetään vaatteisiin niin heijastimet kuin seminaarien nimilaputkin. Walter Hunt tuskin olisi osannut aavistaa, että 1970-luvun lopulla punkkarit tulevat pistämään hakaneuloja poskiinsa. Tuskin hän sitäkään saattoi aavistaa, että ompelimojen pitkätukkaiset työntekijät sitovat paremman puutteessa hakaneuloilla hiuksiaan.

Hakaneula täyttää 170 vuotta.
Tukka kiinni hakaneulalla. Edelleen kätevää paremman puutteessa. Kuva: Laura Railamaa / Yle

Hakaneula on tuote, jonka oikeastaan kaikki maailman ihmiset tuntevat. Käsilaukusta löytynyt hakaneula on pelastanut monesta pinteestä. Silti hakaneulaa osataan yleensä kaivata vain silloin, kun sellaista ei tiukan paikan tultua ole. Ja se tiukka paikka tulee yleensä silloin, kun housujen vetoketju tai puseron kriittinen nappi pettää.

Ei saa taipua eikä katketa

Euroopassa myytävien hakaneulojen markkinajohtaja on saksalainen perheyritys William Prym. Vuonna 1530 perustettu yhtiö on Saksan vanhin teollinen perheyritys. Se valmistaa maailmanlaajuiseen myyntiin 54 000 kiloa hakaneuloja kuukaudessa.

– Bestseller on laatikko, jossa on 18 erikokoista hakaneulaa. Kuluttajat haluavat eniten 27, 34 ja 38 millimetrin kokoisia, teräksestä valmistettuja multipurpose-hakaneuloja, sanoo Prym Consumerin tuote- ja markkinointipäällikkö Sven Wolters.

Hakaneuloja myydään kokoluokissa 19, 23, 27, 34, 38, 50 ja 57 millimetriä. Sen lisäksi tulevat vielä hiukan muotoilultaan poikkeavat kilttineulat. Ne ovat joko 60- tai 77- millisiä. Kilttineuloja ostavat nykyään muutkin kuin skotit.

Hakaneula täyttää 170 vuotta.
Erilaisia hakaneuloja Ylen tarpeiston ompelimosta. Kuvassa vasemmalla olevassa hakaneulassa näkyy "evä". Kyseinen hakaneula on ollut pesulan käytössä. Siinä on sarjanumero. Ylen tarpeiston vanhimmat hakaneulat ovat vuosikymmenien takaa, mutta edelleen käytössä. Kuva: Laura Railamaa / Yle

Kaikkein pienimmät hakaneulat menevät vaatevalmistajille, jotka käyttävät niitä vaatteiden tuotelappujen kiinnittämiseen. Vastaavasti 57 millisen hakaneulan teräslangan halkaisija on jo yksi millimetri.

Perinteinen hakaneula valmistetaan teräslankaa venyttämällä. Lankaan kiinnitetään irrallinen hakaosa. Kone pyörittää teräslankaan kierukan. Sen jälkeen teräshakaneula karkaistaan sopivaan kovuuteen. Valmis teräshakaneula ei saa olla niin pehmeä, että se taipuu, mutta ei myöskään niin kova, että se katkeaa.

– Laadukkaan hakaneulan tunnistaa haan paksuudesta ja hyvästä jousivoimasta. Neulan kärjen on oltava terävä, eikä sen pinnassa saa olla kangasta tai ihoa vahingoittavia epätasaisuuksia, Prymin Wolters kertoo.

Herkille materiaaleille käytetään messinkihakaneuloja, sillä messinki ei ruostu. Messinkisiä hakaneuloja ei karkaista. Niiden kuuluukin olla pehmeitä ja taipuisia.

Hakaneula täyttää 170 vuotta.
Myös harrastajan ompelurasiasta löytyvät hakaneulat saattavat olla ikivanhoja. Hakaneuloja tehdään edelleen samalla tekniikalla kuin esimerkiksi 1980-luvulla. Ruosteettomasta, hyvälaatuisesta hakaneulasta on lähes mahdoton tietää, minkä ikäinen se on. Kuva: Laura Railamaa / Yle

Kestää mummolta lapsenlapsille

Hyvälaatuinen hakaneula kestää satoja avauskertoja, huono hyytyy jo muutaman kerran jälkeen. Vielä uskomattomampaa on, että kiinni haassa ollessaan laadukkaan neulan jousi säilyttää vireytensä vuosikymmeniä.

Ruoste pilaa teräshakaneulan. Valmistajat erottuvat toisistaan siinä, miten neulat galvanoidaan eli miten elektrolyysin avulla neulan päälle saadaan sinkkikerros. Terästä hitaammin hapettuva sinkki on vaikea saada hakaneulaan tasaisesti. Halpa hakaneula alkaa yleensä ruostua neulan piikistä.

Sven Wolters sanoo, että Euroopassa ei tehdä enää yhtään hakaneulaa. Pryminkin hakaneulavalmistus siirtyi jo vuosia sitten Malesiaan.

– Näemme, että hakaneulojen merkitys on vähenemässä. Varsinaiset ompelijat ja räätälit käyttävät niitä enää, jos jonkin halutaan pysyvän kasassa pidemmän aikaa.

Mutta ainakin Prym aikoo jatkaa klassisten hakaneulojen tuotantoa. Walter Huntin keksintö täyttänee varmuudella myös 200 vuotta.

– Eivät hakaneulat mihinkään häviä. Eivät ainakin minun elinaikanani, Sven Wolters sanoo.

Hakaneula täyttää 170 vuotta.
Kauneus on katsojan silmässä, kun hakaneulaa käytetään koruna. Se tiedetään, että moni on myös itse tehty korviinsa reiät hakaneulalla. Kuva: Laura Railamaa / Yle

Hakaneulapatenttinsa 400 dollarilla myynyt Walter Hunt kuoli kymmenen vuotta patentin saamisen jälkeen 1859. Samalle brooklyniläiselle hautausmaalle New Yorkissa on 1867 haudattu myös ompelukoneesta Huntin kanssa ilmiritaan joutunut Elias Howe.

Ja sitten keskustelemaan. Millaisessa paikassa hakaneula on pelastanut sinun päiväsi? Keräätkö harvinaisia tai muodikkaita hakaneuloja? Oletko käyttänyt hakaneuloja koruina tai lävistyksinä? Vai teitkö kenties hakaneulalla korviisi reiät?

Suosittelemme sinulle