Minun kohdallani se alkoi sähkökatkoista.
Niitähän talvella riitti, ainakin täällä maalla. Tykkylumi, tuulet ja kaatuvat puut katkaisivat sähkön tuntien ajaksi. Me odotimme hämärässä ja muistuttelimme toisiamme ettemme vetäisi vessaa.
Olimme onnekkaita, sillä meillä oli takkoja ja puuhella. Emme palelleet ja saatoimme keittää kahvit tai kiehauttaa perunat vanhaan tapaan puuhellalla.
Jos meillä vain oli vettä jossain jemmassa. Sähkökatkos aiheuttaa nimittäin senkin, ettei vettä tule.
Nämä pienet, kestoltaan täysin siedettävät hankaluutemme ovat kuitenkin saaneet minut katselemaan taloamme, tonttiamme ja ruokakaappiamme uusin silmin.
Olen miettinyt, pitäisikö pihassamme oleva maakellari korjata, ostaa maitojauhetta ja kuivahiivaa, varastoida vettä.
Toistaiseksi varustautuminen on jäänyt ajattelun asteelle.
Mutta mitä tekisin jos tapahtuisi jotain vakavampaa?
Monilla ihmisillä, joiden kanssa aihe on tullut puheeksi, tuntuu olevan saman suuntaisia ajatuksia. Kaikilla homma ei ole jäänyt ajatusten tasolle: osa on alkanut järjestelmällisesti varautua poikkeustiloihin.
Suomessa heitä sanotaan preppaajiksi eli varustautujiksi. Netissä on jo muutaman vuoden toiminut Survivalisti Foorumi ja Helsingin Sanomien arvion mukaan yli 2 000 suomalaista harrastaa enemmän tai vähemmän vakavaa poikkeustilanteisiin varustautumista.
Se ei vielä ole kovin paljon, mutta määrä kasvaa koko ajan.
Suomalaiset preppaajat varustautuvat yleensä sähkökatkoihin, harvemmin meteoriitteihin tai muihin sen kaliberin uhkiin. Toistaiseksi suomalaiset preppaajat ovat olleet julkisuudessa aika hissuksiin.
Yhdellä heistä oli omistuksessaan jopa tankki.
Yhdysvalloissa homma on vakavampaa, siellä innokkaimmat varustautuvat maailmanloppuun.
Katselen silloin tällöin Maailmanlopun odottajia National Geographicin kanavalla. En tiedä, mitä näistä niin sanotuista survivalisteista pitäisi ajatella: heillä on maanalaisia tunneleita ja bunkkereita sekä kauas metsiin rakennettuja hyvin varusteltuja piilopirttejä.
Omavaraisuus, säilöminen ja varageneraattorit ovat ok, mutta mitä aseisiin tulee, mopo on pahasti lähtenyt amerikkalaisten preppaajienkin käsistä.
Yhdellä heistä oli omistuksessaan jopa tankki.
Vaikka suomalaisten keskustelupalstallakin osio Tuliaseet näyttää keränneen selvästi eniten kommentteja, ainakin toistaiseksi täkäläiset ovat keskittyneet enemmän aggregaatteihin, vedensuodattimiin, kahdenkymmenen kilon riisisäkkeihin ja varabensaan.
Pari ylimääräistä papupurkkiani tuntuvat silti äkkiä typerän riittämättömiltä.
Miten pärjäisimme, jos sähkömagneettinen pulssi tuhoaisi koko sähköverkon ja palauttaisi meidät 1800-luvulle? Nasan mukaan tämä oli mahdollista kesällä 2012, jolloin auringon koronassa tapahtui voimakas massapurkaus.
Tai jos taloudellinen romahdus murtaisi yhteiskuntarakenteet, elämä olisi äkkiä yhtä kaaosta?
Tai jos 143 miljoonaa ilmastopakolaista tarvitsisi luonamme elintilaa?
Pandemia. Liikakansoitus. Ilmastotuho. Asteroidi. Antibioottiresistenssi.
Elämme pelon aikakautta, jossa uhkakuvia riittää jokaiseen makuun. Ei ihme, että tekee mieli varautua.
Jostain kumpuavat omatkin pelkoni.
Pahinta olisi joutua tappelemaan rajallisista resursseista. Sitä sain tehdä tarpeeksi yhdeksänlapsisen työläisperheen pahnanpohjimmaisena. Samasta syystä ostan ja teen aina liikaa ruokaa.
Pelkään myös jättiläisaaltoja, mikä on aika omituista sisämaassa mäen päällä asuvalle naiselle.
Pahinta olisi joutua tappelemaan rajallisista resursseista.
Jokin poikkeustilassa ja rajallisissa resursseissa ilmiselvästi vetoaa meihin.
Ehkä olemme turtuneet hyvinvointiimme ja puutuneet 8-16 arkeen, taloyhtiön saunavuoroihin ja koko korrektiin elämäämme, jossa firman virkistyspäivän värikuulasota on ainoa paikka, jossa pääsemme vähän räiskimään.
Innokkaimmat survivalistit ovat kuin koululaisia, jotka salassa toivovat että opinahjo palaisi eikä tarvitsisi mennä kouluun.
Jos tonkisin sisintäni hieman syvemmältä, ehkä minäkin löytäisin sieltä hikinauha päässä ja konepistooli kädessä odottavan mallikansalaisuuteen kyllästyneen puurtajan?
Ei ole mielestäni mitään hassua siinä, että varautuu sähkökatkoihin vedellä ja ruualla. Se on maalaisjärjen käyttöä. Viranomaisetkin suosittavat, että jokaisesta kodista pitäisi löytyä elintarvikkeita viikon ajaksi. Puhutaan kotivarasta.
Isälläni oli tapana sanoa, ettei mikään ole niin varmaa kuin epävarma.
Järjettömältä kuulostavassa lauseessa on oma viisautensa. Se muistuttaa vähän Tuutikin pohdiskelua Tove Janssonin Taikatalvessa.
”Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi.”
Miten Tuutikin lohduttelu pitäisi ymmärtää?
Itse ymmärrän sen niin, että on monia asioita, joille emme voi mitään. Niistä on siis turha huolehtia. Jos tarpeeksi suuri asteroidi paukahtaa maapalloon, ei vedensuodattimilla juurikaan ole käyttöä. Ei ole ketään aukomassa hernekeittopurkkeja.
Jos tarpeeksi suuri asteroidi paukahtaa maapalloon, ei vedensuodattimilla juurikaan ole käyttöä.
** Ihmiskunta on aina elänyt viimeisten aikojen pelossa** ja odotuksessa. Toistaiseksi olemme selvinneet monesta pahasta paikasta.
Meidän ei tarvitse rakentaa maanalaista bunkkeria, mutta olisi fiksua hankkiutua eroon pahimmasta käytännön taitoihin liittyvästä uusavuttomuudesta. Kaikkien olisi hyvä osata sytyttää nuotio, fileoida kala, tunnistaa villiyrtit, hallita säilömisen niksit ja tunnistaa sienet.
Minä osaan ja se tekee oloni jotenkin turvalliseksi.
Meidän pitäisi tehdä enemmän itse.
Tyytyä vähempään.
Sillä minulla on aavistus, että vielä joskus tällaisilla taidoilla voi olla käyttöä. Saattaa olla, että joskus joudumme elämään maailmassa, jossa mitään ei voi tehdä appsien avulla.
Oletko samaa mieltä? Keskustele aiheesta kanssani kommenttikentässä klo 21:een saakka!
Lue lisää aiheesta: