Cthulhu syntyi 1920-luvulla yhdysvaltalaiskirjailija H. P. Lovecraftin kauhutarinan kosmiseksi hirviöksi. Siinä oli mustekalan ja lohikäärmeen näköä, ja sopivasta kulmasta se näytti myös ihmisestä piirretyltä karikatyyriltä.
Kulttiotukseksi kasvaneen hirviön kuvaus napsahti muinaisen merikurkun eli merimakkaran löytäjien mielestä niin kohdalleen, että he tekivät löydöstään Cthulhun kaiman.
Ikäeroa Lovecraftin luomukseen on 430 miljoonaa vuotta. Niin vanhaksi fossiili on aivan poikkeuksellisen hyvin säilynyt.
Herefordshiresta Britanniasta löydetty uusi laji, koko nimeltään Sollasina cthulhu, ei ollut suurensuuri, vain ison hämähäkin kokoinen. Mutta kun runsaan sentin mittainen otus levitti 45 panssaroitua putkijalkaansa, pedotkin kavahtivat, brittiläis-yhdysvaltalaisen tutkimuksen tekijät arvelevat.
Lonkerot olivat vesiputkilojärjestelmä, jolla Cthulhu liikkui ja haali ruokaa ruumiin keskellä sijainneeseen suuhunsa.
Samaa systeemiä käyttävät myös tämän päivän 6 300 piikkinahkaislajia. Liikkumiskyky perustuu vedenpaineen muutoksiin putkiloissa.
Alue, jolta Sollasina cthulhu löytyi, osoittautui piikkinahkaisten fossiilien aarreaitaksi. Sieltä on löytynyt useita muinaisia merisiilejä, merikurkkuja ja meritähtiä jopa pehmytkudoksineen, kertoo yhdysvaltalaisen Yalen yliopiston paleontologi Derek Briggs.
Sollasina cthulhun fossiilia jyrsittiin kerros kerrokselta, ja kukin kerros kuvattiin. Näistä sadoista kuvista koottiin digitaalisesti otuksen kolmiulotteinen virtuaalifossiili.
Siten paljastunut vesiputkilojärjestelmä osoittautui pikemmin merikurkun kuin merisiilin kaltaiseksi. Se määritteli muinaisotuksen paikan piikkinahkaisten sukupuussa, tutkijat kertovat. Samalla he saivat lisätietoa evoluutiosta, joka on johtanyt tämän päivän valtamerissä ryömiviin piikkinahkaisiin.
Oxfordin yliopiston johtama tutkimus on luettavissa vapaasti Proceedings of the Royal Society B -lehdestä.