Hömötiaisen laulua ei kuulu. Tietokirjailija ja tutkiva toimittaja Juha Kauppinen yrittää kuunnella korvat höröllään. Vain teiden humina kuuluu kaukaa. Huhtikuinen räntäsade leijailee hiljalleen.
Ei ole ihme, että laulua ei kuulu. Huonolla kelillä linnut ovat metsissä hiljempaa. Mutta toinen syy on, että hömötiaisten määrä on romahtanut Suomessa. Vähän yli kymmenessä vuodessa kannasta on kadonnut puolet. Muutos on dramaattinen, kun kyseessä on tavallinen metsien laji.
Hömötiainen luokiteltiin vielä vuoden 2010 uhanalaisuusarvioinnissa elinvoimaiseksi lajiksi. Vuonna 2015 se sai luokituksen vaarantunut, ja nyt julkaistussa arviossa hömötiainen on jo erittäin uhanalainen.
Elämän monimuotoisuus ei ole koskaan identtistä kahdessa eri paikassa. Ei ole olemassa kahta keskenään täysin samanlaista suota tai metsää. Pohjoinen havumetsävyöhykkeemme muuttaa muotoaan koko matkan Oslosta Nova Scotiaan, Norjasta Kanadan itärannikolle.
Juha Kauppinen
Kauppinen on harrastanut luontoa 30 vuotta. Jo 10-vuotiaana hän pyöräili ja kiikaroi lintuja täällä Hämeenlinnan naapurikunnassa Hattulassa. Lapsuuden mökki sijaitsi tämän metsän lähellä.
– Näissä metsissä näin ja kuulin elämäni ensimmäisiä varpuspöllöjä, pyitä, hiirihaukkoja ja mehiläishaukkoja. Nuo kaikki lajit ovat sittemmin taantuneet, ja ne on 2000-luvulla luokiteltu uhanalaisiksi, Kauppinen kertoo.
Lapsuuden metsästä pieni palanen, muutama hehtaari, on säilynyt lähes luonnontilaisena. Vihreän sävyt loistavat laidasta laitaan, valtavat kuuset kaartuvat polun ylle. Harvat pystyssä olevat lahopuut on käytetty tehokkaasti hyödyksi; näyttäisi siltä, että palokärki, käpytikka ja hömötiainen ovat hakanneet pesäkolonsa samaan runkoon, eri korkeuksille kuin luonnon omaksi kerrostaloksi.
Mutta puuttomia hakkuuaukkoja on siellä täällä. Iso osa metsästä on harvennettu. Saman kokoisia männyn runkoja seisoo harvakseltaan kangasmaalla. Aluskasvillisuus puuttuu. Kauppinen ei halua syytellä metsänomistajaa lapsuuden maisemansa tuhoamisesta. Hän lohduttautuu sillä, että edes pieni osa vanhasta metsästä on jäljellä. Silti huolettaa.
– Metsän eläimet eivät tunnista tällaista enää metsäksi, Kauppinen sanoo.
Metsäluonnon yksipuolistuminen ja pirstaloituminen ovat suurin syy lajiemme uhanalaisuuteen.
Suomessa avohakattiin vuonna 2017 jalkapallokentän verran metsää joka toinen minuutti. Etelä-Suomessa luonnontilaisia metsiä on vain muutama prosentti pinta-alasta.
Juha Kauppinen
Juuri julkaistussa kirjassaan Monimuotoisuus – kertomuksia katoamisista Kauppinen puhuu tavallisuuden katoamisesta. Enää uhanalaisia lajeja eivät ole ainoastaan saimaannorppa, susi tai ahma. Monet ennen runsaat ja koko Suomessa tavalliset lajit ovat vähentyneet nopeasti. Näin on käynyt hömötiaisen lisäksi esimerkiksi varpuselle, pajusirkulle, selkälokille, ketoneilikalle ja meritaimenelle.
– Se on merkki ekosysteemin isosta mullistuksesta, jotka ovat aina arvaamattomia.
Joka yhdeksäs Suomen luonnon eliölajeista on uhanalainen, ja uhanalaistuminen kiihtyy koko ajan. Suomen selkärankaisista eläimistä lähes kolmasosa on uhanalaisia. Suurin osa äärimmäisen tai erittäin uhanalaisista lajeista on lintuja, kuten tunturipöllö, peltosirkku, kuningaskalastaja, suokukko, tervapääsky, piekana, huuhkaja, selkälokki, varpunen, haahka ja viherpeippo.
– Se, että koko ajan häviää lajien paikallisia populaatioita, on iso riski. Ekosysteemit ovat monimutkaisia ja laajoja kokonaisuuksia. Tunnetaan tapauksia, joissa yhden lajin poistuminen tai uuden lajin tuleminen on aiheuttanut isoja mullistuksia, Kauppinen sanoo.
Miten kuusi lajia voi pelastaa monimuotoisuuden?
Kauppisen kirja kertoo Suomen luonnon monimuotoisuudesta ja sen hupenemista. Siinä on kuusi päähenkilöä: kultasirkku, kuukkeli, ruusuruohomaamehiläinen, isonuijasammal, taimen ja jääleinikki.
– Nämä kuusi lajia ovat herkkiä spesialistilajeja, joiden häviäminen liittyy isoihin kehityskulkuihin. Niiden hupeneminen selittää myös kymmenien muiden lajien köyhtymistä ja ekostysteemien muutosta, Kauppinen selittää.
Hänen mukaansa pelkästään näiden kuuden lajin suojeleminen voisi pelastaa ison osan suomalaisen luonnon monimuotoisuudesta.
– Ei luonnon monimuotoisuuden pelastaminen ja köyhtymisen estäminen ole vaikeaa. Otetaan vain muutama laji ja katsotaan, että ne esiintyvät luonnollisilla elinalueillaan elinvoimaisina. Silloin olisi rikkaita ekosysteemejä, Kauppinen selittää.
Nämä kuusi lajia ovat eräänlaisia sateenvarjolajeja. Niiden suojelulla suojellaan monia muita lajeja. Mutta: Jotta näin kävisi, lajit pitäisi Kauppisen mukaan suojella ehdoitta, jopa ohi ihmisten etujen.
– Jos asettaisimme nämä eliölajit kaiken muun toiminnan yläpuolelle ja päättäisimme, että mikään mitä teemme ei vähennä näitä lajeja, niin se veisi luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä ihan hirveän paljon paremmalle tolalle.
Kuulostaa yksinkertaiselta.
Mutta aivan yksinkertaista se ei tietenkään ole. Elinkeinotoimintamme pitäisi suunnitella niin, että lajien elinolosuhteita ei enää heikennettäisi. Se vaatisi esimerkiksi todella radikaaleja tekoja metsien talouskäytössä.
– Kun lajin säilyttäminen ja elinkeinotoiminta asetetaan vastakkain, elinkeinotoiminta voittaa aina. Aina voidaan sanoa, että se on vain yksi populaatio, että onhan näitä populaatioita. Mutta kaikki populaatiot ovat vain yksittäisiä, ja lopulta tulee vastaan se viimeinen.
Kuukkelit eivät tiedä, kiihdyttääkö niiden asuttamien metsien hakkuita selluntuotanto vai energiantuotanto ja onko kyse pää- vai sivuvirroista. Mutta metsät vähenevät, sen ne huomaavat.
Juha Kauppinen
Kauppisen kuudella avainlajilla on jokaisella omat häviämisen syynsä, kuten liika metsästys, elinympäristöjen tuhoaminen tai ilmastonmuutos. Jokainen laji edustaa myös omaa elinympäristöään. Moni niistäkin on uhanalainen.
– Kuudella lajilla ei tietenkään koko luontoa pelasteta, koska joukossa ei ole monien tärkeiden elinympäristöjen lajeja, kuten meriekosysteemien, kallioketojen tai lähteiden lajeja.
Kauppisen ajatusleikissä, jossa nämä kuusi avainlajia asetetaan kaiken muun edelle, tehtäisiin näin:
- Isonuijasammalen säilymiseksi suojeltaisiin Suomen vähät lettosuot, jotka ovat isonuijasammalen elinpaikkoja ja ennallistettaisiin aiemmin ojitettuja soita.
- Kuukkelille synnytettäisiin yhtenäisiä, luonnontilaisia metsäalueita jättämällä metsiä hieman nykyistä enemmän kokonaan metsätalouden ulkopuolelle.
- Taimenille vapautettaisiin jokia, poistettaisiin joiltakin reiteiltä vesivoimaloiden patoja ja muita vaellusesteitä.
- Ruusuruohomaamehiläiselle synnytettäisiin lisää ketoja ja niittyjä, joilla ruusuruohot, sen ravintokasvit, voisivat kasvaa. Tämä auttaisi myös satoja muita keto- ja niittylajeja.
- Kultasirkun on vienyt Kiinan ja Kaakkois-Aasian massiivinen pikkulintupyynti. Sitä suitsittaisiin ja lopetettaisiin kosteikkojen raivaaminen Venäjällä kultasirkkujen muuttoreitin varrella.
- Jääleinikki on katoamassa ilmaston lämpenemisen takia, joten se vaatisi ilmastotoimia, lämpenemisen torjuntaa.
Luonnon suojelu on ihmisen suojelua
Mitä väliä on sillä, jos hömötiainen katoaa?
Virallinen vastaus on, että Suomi on sitoutunut kansainvälisillä sopimuksilla estämään monimuotoisuuden katoamisen, siinä onnistumatta. Kauppisen oma vastaus on kirjan pituinen: 350 sivua.
– Minua vaivasi se, että en osannut selittää mitä pahaa on siinä, että monimuotoisuus hupenee.
Ihminenkään ei elä ilman ekosysteemejä. Siksi luonnon suojeleminen on lopulta myös ihmisen suojelua. Lajien ja ekosysteemien olemassaolo takaa oman olemassaolomme.
– Elinympäristöstämme tulee meille sitä huonompi paikka elää, mitä enemmän lajeja katoaa. Esimerkiksi tuholaishyönteisten massaesiintymiset voivat olla katastrofaaliset seuraavan 20 vuoden aikana, ja joudutaan esimerkiksi käyttämään paljon myrkkyjä, jos lintuja ei enää ole syömässä hyönteisiä.
Ja vaikka ekosysteemit palautuisivatkin, niin kuin ne ovat tehneet sukupuuttoaaltojen jälkeen, se kestää miljoonia vuosia.
– Säilymme ehkä hengissä, vaikka hyönteiset katoaisivat. Mutta haluammeko sellaista elämää? Haluammeko elää ilman luontoa?
Sitaattinostot ovat otteita Juha Kauppisen kirjasta Monimuotoisuus – kertomuksia katoamisista.
Lue myös:
Mitkä Suomen eläimet ovat vaarantuneet? Tältä sivulta voit tutkia selkärankaisten lajien tilannetta. Jokaisen lajin kohdalta näet uhanalaistumisen syyt sekä tulevaisuudessa vaikuttavat uhkatekijät.