Naisten jääkiekon kehitys on ollut viime vuosikymmenen ajan huimaa. Yhdysvallat ja Kanada ovat yhä muita edellä, mutta näiden mahtimaiden takana taisto maineesta ja kunniasta käy kiivaana.
Espoon MM-kisoissa pelataan ensimmäistä kertaa kymmenen joukkueen voimin, kun Japani ja Ranska nostettiin A-sarjaan mukaan. Tätä päätöstä on pidetty laajasti hyvänä ratkaisuna niin pelaajien, valmentajien kuin muutenkin lajin kehityksestä kiinnostuneiden keskuudessa.
– Sijoilla 5–12 pelaavat joukkueet ovat niin lähellä toisiaan, että minä päivänä tahansa joku joukkue voittaa ja joku joukkue häviää, Japanin joukkueen neuvonantaja Arto Sieppi totesi.
– Naiskiekossa on potentiaalia. Jos ja kun tätä lajia oikeasti halutaan kasvattaa, niin tämä on se ainoa oikea suunta.
Samaa mieltä on myös Ruotsin päävalmentaja Ylva Martinsen, jonka joukkueen tyly kohtalo on hakea uutta vauhtia ensi kaudella B-sarjasta. Martinsenin mielestä nyt, kun A-sarjaa on laajennettu, voitaisiin harkita myös muita muutoksia.
– Olisi hyvä, jos mentäisiin samanlaiseen systeemiin kuin miesten ja poikien puolella on, että pelattaisiin kaikkia vastaan, hän ehdotti.
Peli on kehittynyt ja nopeus on aivan eri luokkaa, mitä se on aikaisemmin ollut.
Espoon MM-kisoissa niin sanotut pienet kiekkomaat – Tshekki, Saksa, Japani, Ruotsi ja Ranska – pelasivat alkusarjan B-lohkossa. Ottelut olivat varsin tasaisia, sillä suurimaalisin voitto oli Japanin 3–0-voitto Ranskasta.
Mittavan pelaajauran tehnyt Riikka Sallinen uskoo, että näistä pienistä maista löytyy tänä päivänä aivan eri tavalla lahjakkuuksia kuin 10 tai 20 vuotta sitten.
– Tulee hyviä yksilöitä, mutta kun ajatellaan joukkueita kokonaisuuksina, niin se osoittaa, että laji on mennyt huimasti eteenpäin. Peli on kehittynyt ja nopeus on aivan eri luokkaa, mitä se on aikaisemmin ollut, Sallinen totesi.
Sallisen mielestä pelaajat ovat tänä päivänä fyysisesti parempia kuin aiemmin. He ovat nopeampia, vahvempia ja kestävämpiä. Joten kun yksilöt ovat parempia, on myös viisikon ja joukkueen peli parempaa.
– Yksilöiden lajiominaisuuksista puhumattakaan. Otetaan esimerkiksi nämä meidän nuoret (Nelli Laitinen, Elisa Holopainen ja Viivi Vainikka), niin he ovat ihan mielettömän taitavia. He ovat taitavia luistelijoita, pystyvät pitämään vauhtia yllä ja kiekkokin pysyy mukana, Sallinen kehaisi.
Japanissa tähdätään jo Pekingiin
Sieppi on myös nähnyt pelin kehityksen läheltä, sillä hän toimi pitkään Naisleijonien joukkueenjohtajana ja oli vuoden 2009 MM-kisojen pääsihteeri. Hän sanookin, että laji ja sen näkyvyys ovat suurempia kuin koskaan aiemmin.
– Totta kai näkyvyyttä auttaa se, että peli kehittyy. Ihmiset ovat kiinnostuneet pelistä, sukupuolesta riippumatta. Se kiinnostaa, kun peli askissa on hyvää, urheilijat laadukkaita ja joukkuepelaaminen sellaista, että ihmiset näkevät tämän olevan oikeasti mageeta katsoa.
Martinsen, joka itse pelasi viimeiset maajoukkuepelinsä kymmenen vuotta sitten, sanoo, että tämän jälkeen lajin kehityksessä on tapahtunut paljon.
– Kun katsoo näitäkin MM-kisoja, niin täällä on pelattu todella tasaisia otteluita ja on pelattu hyvää kiekkoa. Pelaajat ovat menneet eteenpäin, taitoa on tullut lisää, joten kehitys on ollut positiivista, hän totesi.
Ihmiset ovat kiinnostuneet pelistä, sukupuolesta riippumatta.
Mutta jotta lajin kehitys jatkuisi tulevaisuudessakin, pitää konkreettisten tekojen jatkua ja lisääntyä. Siepin mukaan Japani on selkeästi tulevaisuuden kiekkomaa ainakin naisissa, sillä siellä arvostetaan paljon varsinkin olympiaurheilua.
Viime talvena Pyeongchangissa Japani aiheutti suuren yllätyksen voittamalla edelliskisojen nelosen Ruotsin pudotuspeleissä ja sijoittumalla lopputuloksissa kuudenneksi.
– Olemme tehneet pitkäjänteisiä suunnitelmia Pekingin olympialaisia kohti ja siellä oikeasti on tavoitteena lähteä haastamaan isoja maita. Siitä on neljä seuraavaa vuotta mitaleille, Sieppi vakuutti.
Japanissa pelaajien kehitysresurssit ovat ihan suhteellisen hyvin kunnossa, vaikka tukirakenne on erilainen kuin monessa muussa maassa. Japanissa olympiakomitea on vahvasti taustalla mukana, kuten myös yksittäiset yritykset.
– Meillä on ihan kohtuullisen hyvä kotimainen sarja, mutta tulevaisuudessa meidän pitää saada enemmän pelaajia ulkomaille ja kovempiin ulkomaisiin liigoihin pelaamaan, jotta saamme enemmän kansainvälistä kokemusta.
Ruotsissa drop out -ongelma
Ruotsissa tilanne on hieman päinvastainen, sillä vaikka naisten puoliammattilaisliiga SDHL on hyvin arvostettu ja kovatasoinen, on maajoukkueella ollut ongelmia. Sen tuloskunto on ollut laskeva ja Ruotsin olympiakomitea on vähentänyt taloudellista tukeaan pelaajille.
Yksi syy maajoukkueen tason heikentymiselle on se, että SDHL:ssä ulkomaalaiset pelaajat ovat ottaneet ratkaisupelaajien roolit haltuunsa. Martinsenin mielestä on hyvä, että liigassa on monia kovatasoisia ulkomaalaispelaajia, mutta kymmenen vuoden aikana ruotsalaispelaajien väheneminen korkeimmalla sarjatasolla on ollut huolestuttavaa.
– Olemme alkaneet rekrytoida tyttöjä lajin pariin ja olemme myös aloittaneet projektin, jolla pyrimme pitämään pelaajia lajissa mukana. Se on ollut ongelma Ruotsissa, että moni aloittaa lajin, mutta teini-iässä menetämme paljon pelaajia, Martinsen sanoi.
– Jokainen maa tekee tällä hetkellä töitä pelaajien rekrytoinnin eteen, eikä pitäisi olla väliä, onko pelaaja tyttö tai poika, vaan lajin pitäisi kuulua kaikille. Monet maat ovatkin huomanneet, että tähän suuntaan lajissa pitää mennä.
Se antaa tytöillekin mahdollisuuden haaveilla jostain muustakin, eikä tarvitse lopettaa uraansa teini-iän jälkeen.
45-vuotias Sallinen on pelannut naisten ylimmällä sarjatasolla jo 1980-luvun loppupuolelta lähtien, ja hän on huomannut ennen kaikkea sen globaalin asennemuutoksen, mitä naiskiekon parissa on koettu. Nykyään enää harvat tyttöjuniorit törmäävät ihmettelyyn siitä, että pelaavatko tytötkin jääkiekkoa. Salliselle se oli nuorempana lähestulkoon arkipäivää.
Vielä naiset ja tytöt eivät kuitenkaan ole samalla viivalla miesten ja poikien kanssa. Tähän Sallinen heräsi vuosi sitten, kun hänen 9-vuotias Helmi-tyttärensä pohti poikien NHL-unelmia.
– Se oli minulle iso herätys, kun hän kysyi, että minne minä sitten menen. Hän pelaa tällä hetkellä samalla lailla lätkää kuin pojatkin, mutta jossain vaiheessa se maailma muuttuu tyttöjen ja poikien välillä, Sallinen sanoi.
Sallinen opasti tytärtään muun muassa pohjoisamerikkalaisista yliopistoista, joissa naiset voivat nykyään pelata liki ammattimaisesti ja kouluttautua samalla. Hän uskoo, että kymmenen vuoden kuluttua naisten NHL:nkin on aivan eri tasolla, mitä se on tänä päivänä.
– Tämä kaikki, mitä tyttöjen ja naisten jääkiekossa on nyt tapahtunut, on upea juttu. Se antaa tytöillekin mahdollisuuden haaveilla jostain muusta, eikä tarvitse lopettaa uraansa teini-iän jälkeen.
Positiivinen oravanpyörä käynnistynyt
Myös Ruotsin päävalmentaja Martinsen uskoo, että naiskiekko on kymmenen vuoden päästä vieläkin kovempi laji. Hän toivoo, että tuolloin muun muassa entisille pelaajille tarjoutuu enemmän mahdollisuuksia kouluttautua valmentajiksi ja pohjoisamerikkalaisten etumatka kaukalossa on kurottu kiinni.
– Se päivä lähestyy. Muut maat ovat jo nyt päässeet lähemmäksi, esimerkiksi Suomi ja Venäjä ovat pelanneet hienoa kiekkoa arvokisoissa. He ovat olleet niskan päällä, mutta olisi hienoa nähdä se päivä, Martinsen sanoi.
Sieppi uskoo kehityksen positiiviseen oravanpyörään, joka on jo pyörähtänyt käyntiin: kun peli ja pelaajat kehittyvät, peli muuttuu mielenkiintoisemmaksi yleisölle, kiinnostus kasvaa ja lajin pariin saadaan entistä parempia valmentajia.
– Meillä on jo tänä päivänä erittäin hyviä ja huipputason valmentajia. Myös pelaajat sitoutuvat ja pääsevät tekemään tätä ammattimaisemmin. Se tuo resursseja ja liike-elämä kiinnostuu, Sieppi maalaili.
– Tämä on edelleen se tulevaisuuden osake, johon minä satsaisin.
Haastattelut ovat tehneet Sari Sirkkiä-Jarva, Sami Laine ja Ann-Christine Karhu.
Lue myös:
Presidentti Tarja Halonen seurasi Naisleijonien peliä kaukalon laidalta: "On se nopeaa"