Yle Urheilu kertoi sunnuntaina, miten Kiinan panostukset vuoden 2022 Pekingin talviolympiakisoihin näkyvät Suomessa. Kiina on rahdannut Vuokattiin ja Kuopioon urheilijoita, joista kaikille edes lumi ei ole tuttu käsite – mäkihypystä tai maastohiihdosta puhumattakaan. Silti heistä odotetaan kehittyvän kolmessa vuodessa kansainväliset mitat täyttäviä olympiaurheilijoita.
Varmistaakseen projektilleen mahdollisimman suuren näkyvyyden Kiina on hankkinut palkkalistoilleen Suomen eturivin valmentajia. Heistä tunnetuin on mäkihypyn kansainvälisesti meritoituneimpiin nimiin kuuluva, Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön entinen johtaja Mika Kojonkoski.
Kojonkoski operoi kiinalaisten mäkihyppyalokkaiden kanssa Kuopiossa ja työllistää myös viisi muuta suomalaisvalmentajaa sekä muutamia taustahenkilöitä. Vuonna 2018 Kiinan talviurheilun megasatsaus työllisti kaikkiaan noin 40 suomalaisvalmentajaa, joista osa pakkasi kamppeensa ja suuntasi töiden perässä aina Kiinaan asti.
Tunnetuin lähtijä on vastikään Suomen ampumahiihdon päävalmentajana toiminut Antti Leppävuori, joka on työskennellyt viisi kuukautta Kiinan maastohiihdon B-maajoukkueen pääkäskijänä. Leppävuori valmensi jo 1990-luvulla Suomen maastohiihdon A-maajoukkuetta, ja idea paluusta leipälajin pariin syttyi viime heinäkuussa Vuokatissa järjestetyssä olympiaseminaarissa.
– Koska yliopiston määrärahat eivät olleet vielä realisoituneet, sanoin, että voin hyvin lähteä puoleksi vuodeksi, Leppävuori, 61, kertoo Yle Urheilulle puhelimitse Pekingistä.
Leppävuori on työskennellyt Vuokatissa Jyväskylän yliopiston alaisen liikuntateknologian yksikön projektipäällikkönä, mutta viime viikolla hän on ollut seuraamassa Kiinan mestaruushiihtoja. Kisat käytiin Shangbaishanissa, joka sijaitsee Pohjois-Korean rajan tuntumassa. Aiemmin Yle Urheilu kävi tutustumassa Yakeshissa kiinalaisen hiihtoprojektin arkitodellisuuteen.
Vaikka mestaruuksista hiihdettiin kaukana kotoa, radan varresta löytyi tuttujakin. Ruotsin entinen huippuhiihtäjä Anders Högberg oli paikalla seuraamassa kiinalaisten edesottamuksia A-maajoukkueen päävalmentajan tittelillä. Högbergin kuviot selvisivät Leppävuorelle – ja päinvastoin – tarkemmin vasta kaksikon tavatessa.
– Toisin kuin Suomessa ja muualla hiihdon huippumaissa, täällä maajoukkueet eivät toimi keskenään. Jokainen vetää omia linjojaan. Kukaan ei tiedä, mitä toiset tekevät, Leppävuori kertoo.
Kun Yle Urheilu haastatteli Kiinan olympiaprojektista yli kahtakymmentä suomalaista talviurheiluvalmentajaa ja -vaikuttajaa, oli epätietoisuudella ja -varmuudella vahva leima tekijöistä ja paikoista riippumatta. Huomisesta voi puhua, mutta viikon päähän katsottaessa on jo sumeampaa.
Tästä syystä Leppävuori kertoo lähteneensä Kiinaan vain puolen vuoden pestillä.
– Tarjolla oli pidempi sopimus, mutta en itse halunnut sitä. Halusin ensin nähdä, mistä tässä hommassa on kysymys.
Kiinalaisjohto ei tingi mitalitavoitteesta
Leppävuoren palkanmaksaja on Kiinan hiihtoliitto, joka on puolestaan hallintohimmelissä Kiinan talviurheilun kattojärjestön Winter Sport Chinan alla. Vuokatin urheiluopiston oma ja Kuopiossa toimivan Mika Kojonkosken Kiina-operaatio kuuluvat erikseen perustettuihin, Team China -nimellä kulkeviin hankkeisiin. Niissä lähtötaso on pahimmillaan ollut urheilijoiden tutustuttaminen lumeen, mutta Högbergillä tai Leppävuorella ei tätä ongelmaa ole.
– Jos kaikki menee nappiin, pari miestä pystyy ensi talvena napsimaan sprintissä maailmancupin pisteitä. Kaikkien tähtien ollessa kohdallaan ei myöskään ole täyttä utopiaa, että A-maajoukkueen paras sprintteri voitaisiin nähdä jopa finaalissa, Leppävuori sanoo ja viittaa Kiinan miesten sensaatiohiihtäjään Qiang Wangiin.
25-vuotias Wang säväytti helmikuussa Seefeldin MM-sprintissä yltämällä karsinnasta jatkoon eli sijoittumalla 30 parhaan joukkoon. Vaikka Wangin rahkeet loppuivat käytännössä siihen ja lopputuloksissa käteen jäi sija 28, hän jätti taakseen muun muassa Suomen Lauri Vuorisen (34:s) ja Anssi Pentsisen (36:s).
Olympiamitaleille on silti vielä matkaa, sillä maaliskuussa päättyneellä maailmancupkaudella kiinalaismiehet ja -naiset eivät onnistuneet kertaakaan yltämään pisteille – ja olympiatulen syttymiseen Pekingissä on siis enää alle kolme vuotta.
Tästä huolimatta kiinalaiset johtajat haluavat nähdä oman urheilijansa palkintopallilla Pekingissä vuonna 2022, ja sen ovat saaneet kuulla myös Högberg ja Leppävuori.
– Olen sanonut kiinalaisjohtajille, että heidän tavoitteensa on epärealistinen. Näin nopealla aikataululla on äärimmäisen epätodennäköistä nostaa urheilijoita mitalitasolle, mutta vuoden 2026 talviolympiakisoihin mennessä se on mahdollista, Leppävuori sanoo.
Perusteet ovat selvät. Kiinalaisilla ei ole taustalla yhtään sellaista harjoitusvuotta, joita Suomen ja Norjan maajoukkuehiihtäjät tekevät.
– Tämä on ollut suurin haaste myös Högbergin maajoukkueelle, että urheilijat oppisivat harjoittelemaan niin kuin maastohiihdossa harjoitellaan, Leppävuori sanoo.
– Omassa joukkueessani on paljon loukkaantumisia, sillä urheilijoilla on vanhoja vammoja, joita ei ole hoidettu kunnolla. Kaikki nämä hidastavat joukkueiden kehittymistä.
Leppävuorelle jäi silti talvesta käteen jotain konkreettista myös ensi kauteen, kun yksi hänen mieshiihtäjistään lunasti paikan maailmancupissa. Mikäli tämän kehitystä haluaa seurata, nimi Wei Meng kannattaa rustata muistivihkoon.
Edustusta myös yhdistetyn maailmancupissa
Jos maastohiihdossa suomalaisten Kiina-tuotteita on ensi maailmancupkaudeksi toistaiseksi vain yksi, yhdistetyssä heitä on jo kaksi. Japanin mäkihypyssä 11 vuotta vaikuttanut Topi Sarparanta puki vuosi sitten Kiina-haalarit päälleen ja hyppyytti yhdistetyn maajoukkuettaan ympäri maailmaa.
Sarparannan joukot olivat kiertolaisina yksinkertaisesta syystä: koko Kiinasta löytyy toistaiseksi vain yksi normaalimäen mitat täyttävä hyppyrimäki, mutta sinne Sarparannan seitsemällä urheilijalla ei ollut alussa vielä asiaa.
– Kun viime vuonna hypättiin 32 metrin mäestä ja oli hyvä jos pysyttiin pystyssä, liitosta lyötiin tavoitteeksi, että kauden aikana pitäisi päästä pisteille Continental Cupissa (toiseksi korkein kilpailutaso aikuisissa). Silloin se tuntui mahdottomalta, mutta sitten kesällä ei tehty käytännössä muuta kuin hypättiin niin perkeleesti, Sarparanta, 43, kertoo.
Lopulta kaksi kiinalaista, 19-vuotias Zihe Zhao ja puoli vuotta vanhempi Jiawen Zhao ylsivät kumpikin kerran sijalle 29 ja lunastivat tililleen kaksi Continental Cupin pistettä. Ne tarkoittavat automaattisesti, että Kiina saa ensi kaudeksi kaksi paikkaa maailmancupiin.
Matka maailmancupin pisteille on silti vielä valtava, mikäli Seefeldin MM-kisojen tulosluetteloista voi vetää jotain johtopäätöksiä. Henkilökohtaisissa kisoissa kiinalaiset eivät mahtuneet 50 parhaan joukkoon. Pienimmillään ero 30. sijaan, eli maailmancupissa pisteeseen oikeuttavaan suoritukseen, oli lähes viisi minuuttia. Maailmancupissa pisteet ovat puolestaan entistä tiukemmassa, kun maakiintiöt eivät ole käytössä – arvokisoissa kukin huippumaa saa viivalle maksimissaan neljä urheilijaa.
Sarparannan mukaan Kiinan talviurheilussa realismi ja odotukset eivät kuitenkaan kulje käsi kädessä.
– Kiinalaiset ovat älyttömän tulosorientoitunutta porukkaa, ja tavoitteet ovat monesti täysin epärealistisia.
Ensimmäisen päävalmentajavuotensa aikana Sarparannan maajoukkuerinki kasvoi seitsemästä urheilijasta 25:een. Vaikka Kiinalla on pohjoismaisten hiihtolajien projekteja niin Vuokatissa ja Kuopiossa kuin Norjan Lillehammerissa, Meråkerissa ja Trysilissä, nämä 25 urheilijaa ovat Kiinan ainoat yhdistetyssä.
Työnteon moraali korkealla
Vaikka Sarparannalla ja Leppävuorella on käsissään vain yksittäisiä lahjakkuuksia, Kiinan talviurheilujohtajien menestystoiveiden täyttäminen ei jää kiinni ainakaan työnteon moraalista.
– Kyllähän se energiaa vie, kun kaikki pitää vääntää rautalangasta. Toisaalta kun Kiinassa päävalmentaja sanoo jotain, sitten niin todellakin tehdään, Sarparanta sanoo.
– Kyseenalaistaminen ei kuulu kiinalaiseen urheilukulttuuriin, mikä taas meillä on hyvin normaalia, Leppävuori komppaa, mutta näkee tavassa myös loukkaantumisille altistavan vaaratekijän.
– Kun suomalaisella urheilijalla on käsitys, mitä hän tekee ja miten se vaikuttaa häneen, kiinalaisella tätä ei ole, Leppävuori sanoo.
Leppävuorella ja Sarparannalla on siis vastuullaan paitsi valmentaminen myös pohjoismaisten hiihtolajien kulttuurin juurruttaminen. Kasvatustyössä kaksikko työskentelee pääosin täysikäisten urheilijoiden kanssa, mutta Kiinasta löytyy myös suomalaisia, jotka ovat ottaneet kontolleen lajikulttuurin rakentamisen jo peruskouluiässä.
Jani Klinga tunnetaan Suomen päävalmentajana sekä mäkihypystä että yhdistetystä, mutta nykyisin hän järjestää hiihtokoulutusta yrityksensä kautta Kiinan Zhangjiakoussa. Kaupunki toimii pohjoismaisten hiihtolajien päänäyttämönä vuoden 2022 talviolympiakisoissa. Sieltä löytyy myös kiinalaisia urheilijanalkuja kouliva Olympic Youth School, jonka oppilaat ovat 10–16-vuotiaita.
– Koulun toiminta perustuu ajatukselle, että näistä urheilijoista on tarkoitus leipoa ajan kanssa myös maajoukkueurheilijoita. Haluamme kuitenkin rakentaa kestävää pohjaa, josta on tulevaisuudessa nykyistä parempi mahdollisuus ponnistaa huipulle, Klinga kertoo.
Toisin kuin Kiinan hiihtoliitossa työskentelevillä Leppävuorella ja Sarparannalla, Klingan palkanmaksajana on Zhangjiakoun aluehallinto, jonka kanssa hänellä on sopimus olympiavuoteen saakka. Yhteistä kolmikolla on silti ainakin se, etteivät he hiisku työssään liikkuvasta rahasta.
43-vuotias Klinga työllistää yrityksensä kautta paitsi itsensä myös kaksi entistä suomalaista talviurheilijaa, joiden oma aktiiviura voisi jatkua ainakin iän puolesta. Yhdistetyn hiihtäjä Mikke Leinonen, 27, oli maailmancupin vakiokiertäjä vuosina 2011–15, ja Riku Tähkävuori, 28, sai mäkihypyssä tililleen seitsemän Continental Cupin kisaa.
Kun kummankaan kansainvälinen ura ei lopulta lähtenyt mitalien edellyttämään lentoon, kaksikko tarttui Klingan työtarjoukseen. Klingan mukaan kolmikosta vähintään yksi on koko ajan vetämässä toimintaa Zhangjiakoussa, jossa heillä on myös 15 oppilaan hiihtokoulu Wanlongin hiihtokeskuksessa.
– Zhangjiakoussa lumiolosuhteet ovat talvisin hyvät, ja talvilajeissa lasten lähtötaso on huomattavasti parempi kuin muualla Kiinassa. Pohjoismaiset hiihtolajit ovat kuitenkin vielä vieraita, Klinga sanoo, mutta painottaa valmennustyön keskittyvän olympialaisten jälkeiseen aikaan.
Ammattitaidosta saa tuntuvan korvauksen
Klingan mukaan lokakuussa alkaneen hankkeen pystyyn laittaminen kesti noin vuoden, eikä sen lopetuspäivämäärä ole kiveen hakattu. Raha houkuttelee jäämään pidemmäksikin aikaa.
Suomessa nykyisin keihäänheiton lajivalmentajana työskentelevä Petteri Piironen paljasti Yle Urheilulle saaneensa kesällä 2016 Kiinasta tarjouksen, jossa kahden keihäänheittäjän valmentamisesta paikan päällä jäisi verojen jälkeen käteen kuukaudessa 10 000 euroa. Kymppitonni – tosin bruttona – mainittiin nimettömästi myös lukuna, kun Yle Urheilu haastatteli talviurheilun kanssa tekemisissä olevia suomalaistoimijoita.
Vaikka Klinga ei puhu palkkatasostaan, hän myöntää, että Kiinassa ammattitaidosta maksettava korvaus on merkittävästi parempi kuin Suomessa.
– Suomessa valmennus pohjautuu harrastustoimintaan, ja täysipäiväisesti palkkaa nauttivat mahtuvat melkein yhden käden sormiin. Kiinassa toiminta on ammattimaista, ja siitä sitten saa toki palkankin, Klinga muotoilee.
Klingan lisäksi Sarparannalla on jo sopimus ensi talvesta Kiinan yhdistetyn päävalmentajana, mutta Leppävuori ei ole vielä valmis allekirjoittamaan sopimuspaperia.
– Kaikki riippuu siitä, miten kiinalaiset organisoituvat. Byrokratiaa on nyt niin paljon, ettei keneltäkään saa selvää vastausta tulevaisuudesta, Leppävuori sanoo.
Juttua muokattu 12.4. klo 9.34. Leppävuori oli paikalla Kiinan mestaruuskisoissa Shangbaishanissa.
Lue myös: