Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Kemikaalijätti Monsanto kärsi tappion oikeudessa

Ranskalainen maanviljelijä voitti pitkän oikeustaiston.

Mielenosoittaja vastustaa Bayer Monsanto -yhtiön glyfosaattien käyttöä.
Mielenosoittaja vastustaa Bayer Monsanto -yhtiön glyfosaattien käyttöä. Kuva: Christophe Petit Tesson / EPA
STT–Yle,
Yrjö Kokkonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Ranskalainen vetoomustuomioistuin pitää voimassa tuomion, jonka mukaan kemikaalijätti Monsanto on syyllinen maanviljelijän sairastuttua tuholaismyrkystä. Oikeustaistoa on käyty jo yli vuosikymmenen ajan.

Ranskassa maanviljelijä Paul Francois haastoi yhtiön oikeuteen tuholaismyrkky Lasson aiheuttamista terveyshaitoista ja vaati miljoonakorvauksia.

Maanviljelijä sairastui huhtikuussa 2004 altistuttuaan tuholaismyrkyn höyryille. Lasson käyttö on sittemmin kielletty Ranskassa ja monissa muissa maissa.

Francois voitti jutun oikeudessa vuonna 2012 ja korkeammassa oikeusasteessa vuonna 2015. Vetoomustuomioistuin palautti jutun kuitenkin käsittelyyn.

Monsanton osti viime vuonna saksalainen kemikaalijätti Bayer. Bayerin mukaan Monsanton tuotteet ovat turvallisia, jos niitä käytetään oikein.

Monsantoa uhkaavat oikeuskanteet myös Yhdysvalloissa, koska sen tuottaman glyfosaattipohjaisen rikkaruohomyrkyn epäillään aiheuttavan syöpää.

Suosittelemme sinulle