Jyväskylän yliopiston tutkijaryhmä kehittää keinoja hillitä bakteerien nopeasti yleistyvää vastustuskykyä antibiooteille.
Vastustuskyky toimii siten, että bakteerit tuottavat entsyymejä, jotka pilkkovat antibiootteja. Lopputulos on se, että antibiootit eivät enää tepsi tulehduksiin.
Akatemiatutkija Matti Jalasvuoren mukaan bakteerit muuttuvat vastustuskykyisiksi antibiooteille pääasiassa kahdesta syystä.
Ensimmäinen on se tutumpi: antibiootteja käytetään paljon, ja kuureista jäävät henkiin ne bakteerit, jotka kestävät antibiootteja parhaiten. Toinen syy on se, että bakteerit voivat siirtää geenejä toisilleen. Ne voivat siis muuttua vastustuskykyisiksi myös ilman antibiootteja.
– Etenkin hankalia sairaalainfektioita aiheuttavien suolistoperäisten bakteerien kuten Escherichia colin ja Klebsiella pneumoniaen antibioottiresistenssin syynä on usein geeninsiirto bakteereiden välillä, kertoo Jalasvuori Jyväskylän yliopiston tiedotteessa.
Molemmat bakteerit kuuluvat yleisimpiin tulehdusten aiheuttajiin.
Bakteerit jakamaan vastustuskykyä tuhoavia geenejä
Jalasvuoren johtama ryhmä kehittää bakteereja, jotka käyttävät hyväkseen bakteerien kykyä jakaa geenejä keskenään.
Ryhmä on kehittänyt bakteereja, jotka levittävät resistenssin sijaan vastustuskykygeenejä tuhoavaa perimäainesta. Geneettisesti muokattuihin bakteereihin on liitetty niiden omaan immuunipuolustukseen liittyviä CRISPR-geenielementtejä.
Bakteerisolussa CRISPR tunnistaa vastustuskyvyn tuottavan geenin ja tuhoaa sen.
– Tämän elementin siirtyminen bakteeriin tekee aiemmin vastustuskykyisestä bakteerista jälleen herkän antibiooteille, Jalasvuori tiivistää.
CRISPR-elementit voidaan siirtää harmittomiin bakteereihin, joiden avulla elementit voidaan viedä esimerkiksi suolistoon ja sitä kautta osaksi ihmisen luonnollista bakteeristoa.
Jane ja Aatos Erkon säätiö on myöntänyt tutkijaryhmälle 255 000 euron avustuksen geeninsiirtotutkimuksiin.
Tutkimusartikkeli Midbiotics: conjugative plasmids for genetic engineering of natural gut flora on julkaistu Gut Microbes -lehdessä.
Lue myös: Superbakteerit yleistyvät, pitääkö niitä pelätä? – Viisi tärkeintä faktaa superbakteereista
Bakteerit selättävät antibiootit yllättävän monilla keinoilla