Tässä hetkessä olen ollut aiemminkin. Lukkari antaa puolikorkean syötön, näen keskisaumassa tilaa. Polttaja yrittää syöksyä lyöntiä kiinni, mutta ei mahda mitään. Etenijä liikahtaa kohti kotipesää. Nostan kädet ilmaan. Joukkuekaverit ryntäävät ympärilleni. Tässä haluaisin olla aina. Kaikkien aikojen parhaana lyöjänä.
Kesällä 2015 Sami Joukainen halusi voittaa mestaruuden. Hän oli voittanut neljä kertaa Superpesiksen lyöjäkuninkuuden, mutta mestaruutta hänellä ei vielä ollut. Siihen oli mahdollisuudet, kun Joensuun Mailan bussi starttasi voitokkaan vierasottelun jälkeen Kankaanpäästä kohti kotia.
Joukainen oli lyönyt pelissä kolme juoksua. Se tuntui hankalan alkukauden jälkeen hyvältä.
Mies kävi makuulle linja-auton keskiosan penkeille ja nukahti bussin hurinaan. Hän heräsi siihen, kun bussi yhtäkkiä jarrutti.
Penkillä makuuasennossa ollut Joukainen retkahti voimakkaasti eteenpäin, päin edessä olevaa selkänojaa.
Äkkijarrutus johtui siitä, että kuljettaja oli joutunut väistämään kahta hirveä. Bussi pääsi kuitenkin jatkamaan matkaa.
Tuli puhtaita huteja. Oli järkytys huomata, missä tilanteessa ollaan.
Sami Joukainen
Kotona Joukainen tajusi, ettei kaikki ollut kunnossa. Uni ei tullut, huimasi ja hikoilutti. Peilin kuva näytti vääristyneeltä.
Mies sai soitettua ambulanssin. Alkoi matka, joka päätti Joukaisen peliuran aivan toisin kuin hän olisi halunnut. Mestaruutta ei koskaan tullut.
Sopupeliskandaalin keskellä
Pesäpallo tuli Joukaisen elämään jo pienenä poikana Ruotsissa, jossa perhe asui vuoteen 1982. He muuttivat Suomeen, kun Sami oli 9-vuotias. Pesäpallo on ollut hänelle koko elämä.
– Se on antanut itseluottamusta ja kasvattanut. Aina on raivattu almanakasta tilaa, jos pesäpallon ilosanomaa on tarvinnut viedä eteenpäin. Ja kun se ura päättyi miten päättyi, arpia tässä paikkaillaan vieläkin, sanoo Joukainen.
Lyöjäjokeri pelasi useissa seuroissa ja voitti urallaan kolme SM-hopeaa ja kaksi SM-pronssia. Hän löi Superpesiksessä yli 1200 juoksua. Uran varrelle mahtui myös kipeitä asioita, joista Joukainen kertoo hyvin avoimesti tuoreessa Lyöjäkuningas-kirjassaan. Voit kuunnella Joukaisen haastattelun täältä.
Oli hieno fiilis voittaa rahaa.
Sami Joukainen
Isä teki itsemurhan, kun Joukainen oli 18-vuotias. Superpesis-uran alkuvuosina miehellä oli vaikeuksia sopeutua rooliinsa joukkueessa, mikä näkyi paniikkihäiriökohtauksina.
Sitten tuli sopupeliskandaali, josta puhui koko Suomi. Aivoinfarkti ei ollut ainoa bussissa tapahtunut Joukaisen uran käännekohta, jonka siemen kylvettiin bussissa.
Elettiin vuotta 1998. Joukainen pelasi Juvan Pallossa, ja edessä oli vierasottelu Siilijärven Pesistä vastaan. Joukainen kertoo, että junailu selvisi hänelle bussimatkalla Siilinjärvelle.
Seurat olivat sopineet keskenään neljän pelin lopputuloksista. Joukaisen mukaan Juvan joukkueessa kukaan ei vastustanut sopupelaamista ääneen. Vedonlyönti kiehtoi.
Hän sanoo, että tunnelma pelin aikana oli outo.
– Siilinjärven koppareiden puolelta se oli aika läpinäkyvää. Toisaalta en ollut kotikaarella ihan varma, oliko peli sovittu.
Juva voitti, ja Joukainen kotiutti viidesti. Hän voitti 10 000 euroa.
– Oli hieno fiilis voittaa rahaa. Sen jälkeen alkoi konkretisoitua, että se olikin iso soppa.
Rahat palautettiin
Kun sovittuja otteluita hyödynnettiin pitkävedossa, petoksen kriteerit täyttyivät. Joukainen oli poliisin kuultavana, mutta häntä ei syytetty. Hän palautti voittamansa rahat ja kärsi kymmenen ottelun pelirangaistuksen.
Sopupeleistä jaetut tuomiot vaikuttivat pesikseen pitkään. Joukainen ihmettelee, miksi jupakan oikeuskäsittely venyi.
– En ymmärrä, miten ihmiset voivat muistaa kolmen vuoden takaisia tapahtumia. Siinä tilanteessa on ennemmin hiljaa kuin puhuu ohi suunsa ja sanoo jotain, mitä ei muista.
Uran loppu on piirtynyt muistiin minuutintarkkana kuvana.
Ambulanssi ei ensin löytänyt perille. Kun löysi, se ei löytänyt oikeaa ovea. Sami Joukainen raahautui eteiseen ja huusi, mutta kukaan ei tullut avaamaan ovea. Kun ensihoitajat löysivät hänet, hänen vointinsa oli hyvin heikko.
Sairaalassa todettiin pikkuaivoinfarkti ja valtimotukos. Kolmasosan pikkuaivoista oli tuhoutunut. Joukainen uskoi toipuvansa syksyn peleihin.
Kun hän kokeili kuukauden kuluttua lyömistä, todellisuus iski silmille. Maila olkapäällä tuntui vieraalta, ylimääräiseltä kappaleelta.
– Tuli puhtaita huteja. Oli järkytys huomata, missä tilanteessa ollaan.
Kotona tuli itku.
Katkeruus
Mies toipui kuntoutuksen avulla, mutta vuodet kohtalokkaan aivoinfarktin jälkeen ovat olleet rankkoja. Vaikka peliura jatkui, Joukainen ei päässyt enää tasolleen. Mediamylly oli siksi kova.
Onnistumisiakin tuli, esimerkiksi kesällä 2017. Hyvinkään Tahko ilmaisi kiinnostuksensa, ja neuvottelut etenivät pitkälle. Sopimuksen tekoon oli jo varattu aika. Paria tuntia ennen sitä tuli puhelu.
– Kello 12.24 seuran puheenjohtaja soitti, että sopimusta ei tehdä. Ura oli sitten siinä.
Moro Sami. Me ei tulla tekemään sun kanssa sopimusta. Tässä on liikaa riskejä, eikä meillä ole varmuutta mitä saadaan. Toivottavasti voidaan kuitenkin morjestella, kun nähdään.
Ei se lähde miehestä ikinä. Se on sydämessä, vaikka osin jossain arpien alla.
Sami Joukainen
Ura loppui katkerissa tunnelmissa.
– Olisin halunnut näyttää. Vaikka prosenttien valossa taso oli laskenut, en halunnut uskoa että se olisi ollut minun tasoni. Olisin halunnut pelata vielä vuoden. Lopettaminen omasta tahdosta olisi ollut hienointa.
Pesis jatkuu
Kokonaissaldo jäi kuitenkin plussan puolelle. Nyt 45-vuotias Joukainen edusti uransa aikana jo mainittujen seurojen lisäksi muun muassa Haminan Palloilijoita, Kouvolan Pallonlyöjiä, Hyvinkään Tahkoa, Imatran Pallo-Veikkoja sekä Kankaanpään Mailaa. Tilastomerkinnät ja pelihurmos, niitä ei kukaan vie pois.
– Työelämässä mistään ei saa sellaista tunnetta. Pelitilanteessa voit olla kiinni voitossa ja seuraavassa hetkessä taas häviöllä.
Elämään jäi muutakin, mistä Joukainen on kiitollinen.
– Se sosiaalinen verkosto ja ystävät ympäri Suomen. Ne ovat äärimmäisen tärkeitä.
Eikä Joukainen ole pesäpalloa jättänyt. Hän työskentelee nykyään Haminan Palloilijoiden junioripäällikkönä. Myös hänen molemmat poikansa pelaavat pesistä.
– Pesäpallon osaan parhaiten. Ei se lähde miehestä ikinä. Se on sydämessä, vaikka osin jossain arpien alla.
Jutussa on käytetty lähteenä myös Sami Joukaisen ja Harri Liekolan kirjaa Lyöjäkuningas Sami Joukainen mailan varressa. Kursivoidut kohdat ovat otteita kirjasta.