Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Kainuu vaihtoi kansanedustajiaan, kaikki istuvat tippuvat – keskusta jäi ilman paikkaa Kainuusta

Vasemmistoliiton Merja Kyllönen ja SDP:n Raimo Piirainen palasivat eduskuntaan maakunnan ainoina kansanedustajina.

Vasemmistoliiton Merja Kyllönen ja SDP:n Raimo Piirainen palasivat eduskuntaan maakunnan ainoina kansanedustajina.
Eduskuntaan palaa Kainuusta kaksi kansanedustajaa, kun vasemmistoliiton Merja Kyllönen ja SDP:n Raimo Piirainen nousevat eduskuntaan. Kuva: Yle
Katja Oittinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kun Oulun vaalipiirin äänet on laskettu hieman puolen yön jälkeen, varmistui, että ensimmäistä kertaa eduskunnan historiassa Kainuusta ei nouse keskustalaista kansanedustajaa.

Keskustalaisista kuhmolainen Tuomas Kettunen kisasi äänenlaskun edetessä puolueensa viimeisestä paikasta Oulun vaalipiirissä tasaväkisesti pulkkilalaisen Antti Rantakankaan ja oululaisen Lauri Nikulan kanssa. Rantakangas varmisti paikkansa 4 447 äänellä.

Kettunen sai vaaleissa 4 333 ääntä.

Istuvat edustajat menettivät paikkansa

Keskustan paltamolainen Marisanna Jarva ja sotkamolainen Timo Korhonen menettävät kansanedustajan paikkansa.

Jarvan äänisaalis (4 165) jäi yli tuhannen päähän edellisten vaalien tuloksesta (5 347). Korhonen menetti äänistään yli puolet, kun tulos oli 2 532 ääntä edellisten vaalien lähes 5 200 ääneen verrattuna.

Kokoomuksen Eero Suutari menetti tuhatkunta ääntä edellisiin vaaleihin verrattuna ja menettämässä paikkansa. Kokoomus menetti Kainuun kansanedustajapaikkansa, kun Suutari sai 2 484 ääntä edellisten vaalien 3 303 ääneen verrattuna.

Vasemmisto ja SDP palasivat eduskuntaan Kainuusta

Eduskuntaan palaa Kainuusta kaksi kansanedustajaa, kun vasemmistoliiton Merja Kyllönen ja SDP:n Raimo Piirainen nousevat eduskuntaan.

En ole eduskuntapaikasta luopumassa, jos se täältä aukeaa.

Merja Kyllönen

Suomussalmelainen europarlamentaarikko Kyllönen on Kainuun äänikuningatar 7 052 äänellä. Kyllönen kertoi vasemmiston vaalituvalla Kajaanissa Ylen ja Kalevan Areena-lähetyksessä, että ottaa kansanedustajapaikan vastaan, vaikka eurovaalitkin ovat edessä.

– Se oli äänestäjiltä todella selkeä viesti. Toki eurovaalit ovat edessä ja työjuhta on luvannut Suomea kiertää, mutta en ole eduskuntapaikasta luopumassa, jos se täältä aukeaa.

SDP:n Raimo Piirainen nousi eduskuntaan Kainuusta pienemmällä äänimäärällä kuin sieltä tipahti edellisissä vaaleissa. Nyt paikka irtosi 2 775 äänellä, kun vuonna 2011 eduskuntavaaleissa 3 224 ääntä ei riittänyt paikan uusimiseen.

Tarkennuksia 15.4.2019 klo 0:40: Artikkelin sanamuotoja päivitetty kauttaaltaan laskennan valmistuttua. Lisätty tietoa Keskustan historiallisesta kansanedustajapaikan menettämisestä Kainuussa.

Lue myös:

Millainen vaalitulos on pääministerin vaalipiirissä? Seuraa suoraa lähetystä Oulusta

SDP johtaa ääntenlaskentaa yhdellä paikalla, Rinne: Odotin parempaa tulosta – katso suoraa lähetystä, seuraamme hetki hetkeltä

Korjattu 16.4 kello 13.48: Juttuun on korjattu, että nämä ovat ensimmäiset vaalit historiassa, kun Kainuusta ei ole keskustalaista kansanedustajaa. Aiemmin jutussa kerrottiin, että edellisen kerran keskusta jäi ilman edustajaa Kainuusta 1980-luvun vaihteessa.

Suosittelemme sinulle