Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Tasavallan presidenttikin ihmetteli tuomaritoimintaa – IIHF:n René Fasel vastasi suomalaisten kritiikkiin: "Vaikutti siltä, että videojärjestelmä ei ole kovin hyvä"

Kansainvälisen jääkiekkoliiton puheenjohtaja sanoi olevansa pahoillaan suomalaisten puolesta.

Pettyneet Leijonat
Kuva: AOP
Sari Sirkkiä-Jarva,
Hinni Hirvonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Jääkiekon naisten MM-finaalin tapahtumat kummastuttivat suomalaisia aina tasavallan presidenttiä Sauli Niinistöä myöten. Naisleijonat sai kiekon kertaalleen jatkoerässä maaliin, mutta maali hylättiin videotarkastuksen jälkeen ja Yhdysvallat vei voiton voittomaalikilpailun jälkeen maalein 2–1.

Kummallinen tilanne hämmästytti myös Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n puheenjohtajaa René Faselia.

– Minä keskityin vain tuomarin toimintaan. Kun Suomi sai kiekon maaliin, he (tuomarit) saivat soiton videotuomareilta. Videotuomarit analysoivat tilanteen uudelleen ja viimeisen tulkinnan jälkeen kyse oli maalivahdin estämisestä.

Tilanteesta ei kuitenkaan tuomittu Suomelle rangaistusta, vaan rangaistus määrättiin Yhdysvaltain maalivahti Alex Rigsbylle. Syytä tälle Fasel ei osannut antaa.

– Voin vain sanoa, että virallinen päätös on videotuomareiden tekemä.

Tilannetta tarkastettiin videolta useiden minuuttien ajan.

– Se kesti liian kauan, myönnän. Meidän täytyy arvioida tilannetta jälkeenpäin. Vaikutti siltä, että videojärjestelmä ei ole kovin hyvä. Minä vasta saavuin tänne, joten en tiedä. Päätös oli kuitenkin videotuomareiden, joten minulla ei ole enempää sanottavaa, Fasel kommentoi.

– Suomella oli itse asiassa monta tilaisuutta tehdä toinen maali ja sitten vielä rangaistuslaukauskilpailu, Fasel jatkoi.

– Olen onneton kuten tekin. Voin tuntea suomalaisten surun. Voit antaa kaiken p***n, minä kestän sen. Mutta tälläistä jääkiekkoa on. En voi muuttaa tilannetta.

Lue myös:

Pasi Mustonen kummasteli tuomaritoimintaa: päävalmentaja sai haastaa tuomion, vaikka aikalisä oli jo käytetty – "En ole ikinä ollut maailmanmestari ja yhtäkkiä en ole ikinä ollutkaan"

Kiekon kertaalleen jatkoerässä maaliin saanut Petra Nieminen: "Jos maalivahti tulee alueeltaan pois, se on yhtä lailla pelaava pelaaja"

Kommentti: Naisleijonat euforiasta farssin kautta megapettymykseen

Suomen pelaajat ehtivät juhlia jo maailmanmestaruutta, mutta voittomaali hylättiin videotarkistuksen jälkeen

Suosittelemme sinulle