Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

120-vuotias pappila tuhoutui lähes täysin Kempeleessä

Vanha pappila on ollut hyvin vaikeasti sammutettava kohde.

kempeleen vanhan pappilan sammutustyöt.
Kuva: Risto Degerman / Yle
Jussi Salokorpi,
Miikka Kaskinen,
Ismo Savolainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kempeleen keskustasta noin kilometrin päässä oleva vanha puinen 2-kerroksinen pappilarakennus on palanut lähes täysin.. Henkilövahinkoja palo ei tiettävästi ole aiheuttanut.

Talo on noin 250 neliömetrin suuruinen ja se valmistui jo vuonna 1899. Päivystävä palomestari Jarno Soisalo pitääi kohdetta hyvin vaikeasti sammutettavana.

– Rakennuksen katto jouduttiin purkamaan kokonaan pois ja pappilasta on oikeastaan vain seinät pystyssä, Soisalo kertoi aamuyöstä.

Paikalla on 12 yksikköä ja palo oli aamuyöstä jo jälkisammutusvaiheessa.

– Jälkisammutuksessa menee varmasti aamuun asti. Seinissä on eristeenä purua, joten aina kun tuntuu, että joku kohta on saatu sammutettua, niin kytevä sahanpuru leimahtaa jossakin muualta, Soisalo kertoo.

Palon syttymissyystä ei vielä tässä vaiheessa ole tietoa.

Palosta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

kempeleen vanhan pappilan sammutustöitä
Kuva: Risto Degerman / Yle

Suosittelemme