Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Suomalaisten uutuuspelien määrä alamäessä – pelinkehittäjien palkat nousseet, ulkomaalaisia työntekijöitä yhä enemmän

Suomalaiset pelistudiot uskovat palkkaavansa satoja työntekijöitä tulevina vuosina.

kännykkä kädessä, mobiilipeliä pelataan, mobiilipeli, pelifirma, peliteollisuus, Nitro Games, peliala
Pelejä kehitellään varsinkin älypuhelimiin. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle
Timo-Pekka Heima
Avaa Yle-sovelluksessa

Palkat ovat nousseet ja ulkomaalaisten työntekijöiden määrä kasvanut suomalaisella pelialalla. Tämä käy ilmi pelialan ammattiliitto Game Makers of Finlandin palkkakyselystä ja Neogames Finland ry:n keräämistä tiedoista.

Pelialan palkkakyselyssä mediaaniansio on 3 700 ja keskiansio 3 950 euroa kuukaudessa. Yli puolella vastaajista palkka oli noussut viimeisen vuoden aikana. Tähän tärkeimpinä syinä olivat yleinen palkankorotus, oma ansioituneisuus ja työpaikan vaihto.

Kannustinpalkkioita vastaajista sai merkittävä osa. Peräti 56 prosenttia vastaajista ilmoitti saaneensa kannustinpalkkioita kuukausipalkkansa lisäksi.

– Viime vuosina tapahtunut pelialan kypsyminen ja vakiintuminen näkyvät paitsi palkoissa, myös erilaisissa kannustinjärjestelmissä ja työsuhde-eduissa. Yritysten hyvinvointi näkyy myös työntekijöille, sanoo Suomen pelialan etujärjestö Neogamesin johtaja KooPee Hiltunen tiedotteessa.

Suomen pelialalla on nyt noin 3 200 työntekijää ja näistä 27 prosenttia on ulkomaalaisia. Työntekijöiden kokonaismäärä on kasvanut kahdessa vuodessa noin 16 prosenttia ja ulkomaalaisten määrä peräti 75 prosenttia, pelialan etujärjestö kertoo.

Uutuuspelejä aiempaa vähemmän

Suomalaiset pelistudiot uskovat, että uusia työpaikkoja syntyy yli 500 seuraavan vajaan kahden vuoden aikana. Pelejä kehittävien yritysten liikevaihto on Suomessa Euroopan kärkipäässä.

– Työpaikkojen ja ulkomaisten työntekijöiden määrän kasvu on merkittävää ja osoittaa, että Suomi on maailmanlaajuisesti erittäin houkutteleva peliteollisuuden keskus. Kokeneiden ammattilaisten saatavuus paikallisesti on ollut ja on edelleen yksi Suomen peliteollisuuden suurimmista haasteista, sanoo Hiltunen.

Toinen merkittävä havainto etujärjestön mukaan on, että vuonna 2018 julkaistiin uusia pelejä vain noin 100 kappaletta, kun aiemmin niitä julkaistiin 150–200 kappaletta vuodessa.

Tämä johtuu lähinnä siitä, että iso osa peleistä on nykyään pitkäikäisempiä palveluja perinteisten yksittäisten pelien sijaan. Studiot keskittyvät nykyisten pelien kehittämiseen sen sijaan, että julkaisisivat kokonaan uusia pelejä. Eniten satsataan pelien kehittämiseen Android- ja iOS-puhelimille.

Peliala on liikevaihdoltaan Suomessa runsaan kahden miljardin euron toimiala. Neogamesin koko raporttiin voi tutustua täällä.

Lue myös

Suomalainen pelifirma listautui pari vuotta sitten Tukholman pörssiin – irtisanoo nyt kolmasosan työntekijöistään

Uusi tutkimus: Suomalaisista yli 40 prosenttia harrastaa aktiivisesti digipelejä – Tyttöjen, poikien ja nuorehkojen naisten pelikone on puhelin

Pelialalla jättikauppa: Zynga ostaa suomalaisen Small Giant Gamesin – yksi Suomen suurimmista peliyhtiön myynneistä Supercellin jälkeen

Suosittelemme sinulle