Näyttelijä Jari Virman oli ammentanut tyhjiin buddhalaisuuden ja muut itämaiset uskonnot. Nyt täytyisi löytää jotain uutta.
Hengellisyys on kiehtonut Virmania pitkään ja hän on perehtynyt erilaisiin suuntauksiin, kuitenkin ilman uskonnollisuuden taakkaa.
Reilu vuosi sitten vastaan tuli 1200-luvulla eläneen persialaisen runoilijan Rumin tekstejä. Ne puhuttelivat niin, että Virmanin päässä alkoi elää ajatus vaelluksesta Rumin haudalle Konyaan Turkkiin.
– Rumin runoudessa tuntui yhdistyvän kaikki, mitä olin tähän asti etsinyt. Niissä on taidetta, iloa ja vapautta.
Rumin rakkautta ja rauhaa ylistävät runot ovat nousseet suureen suosioon etenkin Yhdysvalloissa ja monet elämäntavan hidastajat löytävät Rumin sanoista voimaa ja viisautta.
Virman ei tyytynyt pelkästään lukemaan, vaan halusi nimenomaan kokea rauhaa ja pyhyyttä. Niinpä hän päätti vaeltaa pitkin Turkin maaseutua ja vuoristoa 700 kilometrin matkan Konyaan. Konya on suufilaisuuden keskus Turkissa.
Mitään kummempaa valmentautumista Virman ei ehtinyt tehdä. Ennen matkaansa hän oli kuvauksissa Lapissa ja ehti siellä vain lyhyesti testata retkeilykamppeitaan. Hän luotti perushyvään pohjakuntoonsa.
Virman nauhoitti koko kuukauden pituisen vaelluksensa ajan ajatuksiaan ja kokemuksiaan puhelimelleen. Alusta asti oli selvää, että reissusta syntyisi jonkinlainen esitys. Millainen, se oli vielä hämärän peitossa. Asiasta oli kuitenkin sovittu Virmanin hyvän ystävän näytelmäkirjailija Ari-Pekka Lahden kanssa.
"Tuli oltua aika paljon hiljaa"
Virman teki vaelluksensa viime vuoden toukokuussa. Hän taivalsi suurimman osan matkasta jalan. Joskus hän pääsi lepuuttamaan jalkojaan traktorin peräkärryyn tai aasin selkään.
Virman oli hämmästynyt paikallisten ihmisten vieraanvaraisuudesta. Aina kun hän saapui uuteen kylään, kyläpäällikkö kutsui teelle. Usein häntä pyydettiin myös jäämään aterialle.
– Ihmiset kutsuivat koteihinsa ja olivat kauhean kiinnostuneita vaelluksestani. Ruokaa tarjottiin niin, että olisin melkein pärjännyt ilman omia eväitä. Vaikka hyvä niitäkin oli olla mukana.
Yhteistä kieltä kyläläisillä ja Virmanilla ei ollut. Turkin maaseudulla vain harva osaa englantia, joten Virman puhui suomea, kyläläiset turkkia.
– Siellä tuli aika paljon kuunneltua ja oltua hiljaa, naurahtaa puhelias Virman.
Tärkeintä matkalla oli juuri hiljaisuus. Yksin vuoristossa kävellessään hän uskoo aistineensa pyhyyttä.
– Luulen, että sain kokemuksen pyhyydestä. Sitä on vähän vaikea selittää. Pyhyys on vähän samanlaista kuin taide – jos siitä ryhtyy puhumaan suoraan, se katoaa.
Virman ei kuitenkaan suosittele rankkaa vaellusta kaikille hiljaisuutta etsiville. Hän toivoo, että ihmiset löytäisivät sen läheltä, arjestaan, pienistä hetkistä. Riittää, että tekee matkan sisälle itseensä.
"Miten tästä voi syntyä esitys?"
Päästyään perille Konyaan Rumin haudalle Virman oli suunnattoman helpottunut, mutta väsynyt. Fyysisestä koitoksesta oli selvitty, edessä oli vielä henkinen mittelö. Se esitys.
Ari-Pekka Lahti oli aluksi kauhuissaan, kun sai tuntikaupalla Virmanin puhetta nauhalla. Tästäkö esitys? Miten ihmeessä?
– Ensimmäinen ajatus oli: apua! Materiaalin äänimaailma oli kiinnostava, mutta toisaalta se oli sekalainen joukko arkipäiväisiä pätkiä.
Lahti kirjoitti ja kirjoitti, mutta tajusi, ettei perinteinen monologi toimi tässä tapauksessa.
– Silloin onneksi muistin maan parhaan äänisuunnittelijan, Ylellä työskentelevän Tiina Luoman, ja pyysin hänet apuun. Onneksi Tiina innostui ja suostui mukaan.
Virmanille suunnitellusta monologista tulikin äänirunoelma. Koska teatterin lainalaisuudet joutivat romukoppaan, ohjaajaksi pyydettiin koreografi Panu Varstala. Pikku hiljaa syntyi Tie Konyaan, jossa Virman on ääneti lavalla ja vain liikehti tunnelman mukaisesti. Kaikki puhe tulee nauhalta. Esityksen ydin on äänimaailmassa, silmille on tarjolla vain hidasta liikettä sekä valojen ja varjojen kontrasteja.
– Tässä joutui menemään oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Tätä oli jännittävä tai oikeastaan pelottavakin tehdä, kun olen enemmän tällainen teatteri-ihminen, myöntää Ari-Pekka Lahti.
Esityksen tekee vielä erikoisemmaksi, että jokaisen näytöksen lopussa asiantuntijavieras keskustelee Jari Virmanin kanssa esityksen aiheuttamista tuntemuksista ja ajatuksista. Vieraina ovat muun muassa Isä Ambrosius ja teatteriohjaaja Kristian Smeds. Jokainen vieras ohjaa asiantuntemuksellaan keskustelun suuntaa.
– Hiljaisuuden ja pyhyyden kokemisen lisäksi esityksen tärkeä teema on jakaminen. Kokemuksia on hyvä jakaa ja saada itselle uusia näkökulmia, summaa Jari Virman.
Tie Konyaan saa ensi-iltansa Kansallisteatterissa 26. huhtikuuta. Yle tekee esityksen pohjalta kuunnelman ja se kuullaan ensi elokuussa.