Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Brittinuoret Brexitistä: "Kansanäänestystä ei olisi ikinä pitänyt järjestää"

Brexit sai kylmää kyytiä brittinuorilta Yle Uutisluokan haastattelussa Euroopan parlamentin tapahtumassa.

Euroscola-tapahtumassa nuorten puheenaiheeksi nousi brexit
Yle Uutisluokka
Avaa Yle-sovelluksessa

Euroscola-tapahtuma kokosi nuoria ympäri Eurooppaa Strasbourgiin keskustelemaan Euroopan unionin tulevaisuudesta ja ajankohtaisista asioista.

Yhdeksi puheenaiheeksi nousi Brexit, josta Munkkiniemen yhteiskoulun uutisluokkalaiset haastattelivat brittinuoria. Erityisesti huolta herättivät tulevaisuuden opiskelumahdollisuudet ulkomailla.

– Aiemmin oli niin helppoa, kun saattoi vain hakea paikkaa ja sitten sai mennä. Mutta nyt kaikki Schengen-alueeseen ja liikkumisen vapauteen tulevat muutokset pilaavat meidän mahdollisuutemme lähes kokonaan, sanoo Beth Marsden.

Myös Rowan Griffiths haluaisi opiskella tulevaisuudessa ulkomailla yliopistossa.

– Brexit tulee todennäköisesti vaikeuttamaan sitä, Griffiths sanoo.

“Kansanäänestystä ei olisi pitänyt järjestää”

Nuoret olivat sitä mieltä, että Brexit-kysymys ei ole yksiselitteinen eikä esimerkiksi kansanäänestystä olisi voinut tehdä “kyllä tai ei” -periaatteella.

– Ihmisiä olisi pitänyt paremmin informoida Brexitin vaikutuksista tai mitään kansanäänestystä ei olisi ikinä pitänyt järjestää, toteaa brittiläinen Beth Marsden.

– Mielestäni Brexit on Britannialle vaikea ongelma ratkaistavaksi. Brexitin laittaminen kansanäänestykseen ei ollut järkevää, koska niin suureen perustuslailliseen asiaan ei voi vastata vai kyllä tai ei. Tällä on niin paljon monia eri seurannaisvaikutuksia, sanoo Rowan Griffiths.

Nuoria ei kuunnella tarpeeksi päätöksenteossa

Tapahtuman työpajoissa nuoria puhutti myös ongelma siitä, että päätöksiä tehdään heidän tulevaisuudestansa ilman mahdollisuutta vaikuttaa. Yhtä mieltä oltiin siitä, että nuorten ääni pitäisi saada paremmin kuuluviin päätöksenteossa.

Työpajoissa tuli myös ilmi, että esimerkiksi Euroopan unionin yhteinen turvallisuuspolitiikka ja EU:hun kuuluminen luo nuorille yhteenkuuluvuuden tunnetta.

– Olemalla eurooppalainen saan mahdollisuuksia tulla muun muassa tapahtumiin kuten Euroscolaan Strasbourgiin, sanoo Rowan Griffiths.

Kira Heikkonen ja Mona Leino, Munkkiniemen yhteiskoulun Uutisluokka

Yle Uutisluokka on mediakasvatushanke, jossa nuoret tekevät uutisia omista aiheistaan.

Lue lisää uutisluokkalaisten juttuja:

Hyvää tarkoittava tukiopetus voi johtaa jopa syrjintään – "Mun pitää itse uskoa, että mä pystyn samaan kuin muut suomalaiset nuoret" https://yle.fi/uutiset/3-10747483

Miltä kuulostaa saamen kielen pikaoppitunti, entä miten lemmikki voi auttaa koulunkäynnissä? Katso video Ylen uutisluokkalaisten verkkolähetyksestä https://yle.fi/uutiset/3-10753142

Mitä sanoisit, jos lapsesi tulisi kertomaan seksuaalisesta ahdistelusta? Tässä jutussa voit kokeilla – saat myös palautetta sanavalinnoistasi https://yle.fi/uutiset/3-10751167

Suosittelemme