HÄMEENLINNA. HPK tasoitti tiistaina SM-liigan finaalisarjan kotiyleisön edessä Hämeenlinnassa. HPK nappasi 3–1-voiton kahdella Janne Tavin maalilla sekä Teemu Turusen osumalla.
Jos Kärpät sai lauantain avausfinaalissa otteen pelistä itselleen toisessa erässä, nyt oli päinvastoin.
HPK oli toisessa erässä dominoiva.
– HPK oli parempi. Me pelasimme ensimmäisessä erässä ihan ok, mutta sen jälkeen kakkoserään tuli erinomainen kotijoukkue. Emme saaneet millään heidän pitkiä hyökkäyksiään poikki. Sitä kautta he ansaitsivat ylivoimatilanteet ja me vähän turhauduimme, Kärppien päävalmentaja Mikko Manner sanoi ottelun jälkeen.
Kärpät johti avauserän jälkeen Mikko Niemelän maalilla.
Toisessa erässä kaukalossa nähtiin kuitenkin tyystin toisenlainen HPK. Ratkaiseva käänne nähtiin erän puolivälissä, kun Turunen ja Tavi tekivät kaksi maalia 14 sekunnissa.
Tuo hetki käänsi ottelun lopullisesti HPK:lle.
– Se antoi heille bensaa liekkeihin. Meille kävi vähän päinvastoin. Me vähän jäädyimme siinä, Manner selvensi Kärppien mustan hetken tapahtumia.
Päätöserän alussa Kärpät jäähyili ja HPK pääsi kahden maalin karkumatkalle.
– Lopussa saimme vähän kiriä aikaan. Siihen olisi tarvittu yksi maali, joka olisi voinut tuoda kotijoukkueelle paniikkia, Manner totesi.
Lopussa lähimpänä maalia oli Kärppien Jari Sailio, joka pääsi laittamaan kiekkoa puolityhjään maaliin. HPK:n maalivahti Emil Larmi venyi kuitenkin haamutorjuntaan.
Liigafinaalit ovat nyt tasan 1–1. Mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa. Ottelusarja jatkuu torstaina Oulussa.
Lue myös:
HPK:n sankari äimisteli ainutlaatuista kokemusta SM-finaaleissa: "En ole tällaista koskaan kokenut"