Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Kouluihin tulossa uudenlaista ilmasto-opetusta – "Pari maantiedon tuntia ysiluokalla ei riitä"

OAJ:n ja Opinkirjon ilmastokoulu alkaa syksyllä muutamista kouluista, mutta tarkoitus on laajentua koko maahan.

Vihtiläisen Otalammen koulun ysiluokkalaiset Hilla Nuolioja (vas.), Viivi Rimpiläinen ja Milla Jalas toivovat kouluun enemmän opetusta ilmastoasioista kaikissa oppiaineissa.
Vihtiläisen Otalammen koulun yhdeksäsluokkalaiset Hilla Nuolioja (vas.), Viivi Rimpiläinen ja Milla Jalas toivovat kouluun enemmän opetusta ilmastoasioista kaikissa oppiaineissa. Kuva: Mikko Koski / Yle
Jenni Frilander
Avaa Yle-sovelluksessa

On yhteiskuntaopin tunti vihtiläisellä Otalammen koululla. Opettaja Heli-Maija Heikkinen pyytää oppilaita kirjoittamaan taululle asioita, jotka pelottavat.

Useampikin oppilas kirjoittaa ilmastonmuutos.

Nuorten huoli ilmastonmuutoksesta on kasvanut voimakkaasti viimeisen kymmenen vuoden aikana myös nuorisobarometrin tutkimusten mukaan, ja tämä näkyy kaduilla ilmastolakkoilevina nuorina.

Siksi Suomen kouluihin ollaan suunnittelemassa uudenlaista opetusta ilmastonmuutoksesta.

Nuoret pääsevät osallistumaan ja tekemään

Kehittämiskeskus Opinkirjo ja OAJ ovat tekemässä kouluille mallia, miten ilmasto-asioita voitaisiin kouluissa käsitellä paremmin, kokonaisvaltaisemmin ja rakentavammin.

Tarkoitus on auttaa opettajia rakentamaan sellaisia monialaisia oppimiskokonaisuuksia, joissa käsitellään ilmastonmuutosta monesta eri näkökulmasta.

Opinkirjon mukaan nykyinen ilmastonmuutoksen opetustapa ei ota lapsia ja nuoria tarpeeksi mukaan osallistumaan.

– Kysymys on enemmänkin toimintatavasta kuin siitä, etteikö ilmastoasioita käsiteltäisi kouluissa vielä tarpeeksi, sanoo Opinkirjon toiminnanjohtaja Minna-Riikka Järvinen.

Opettajilta tulee Järviselle myös sellaista viestiä, että ei oikein tiedetä, kuinka paljon ilmastoasioita voi käsitellä.

– Kun ei haluta myöskään lisätä ilmastoahdistuksen määrää. Eli tavallaan yritetään pitää lapsia pumpulissa, vaikka tietovyöry näistä asioista toisesta suunnasta on valtavan suurta, Järvinen sanoo.

Oppilaiden on tarkoitus kirjoittaa esimerkiksi kirjeitä päättäjille, tehdä ilmasto- ja ympäristöprojekteja sekä yritysvierailuja.

– Kirjo on ihan valtava, miten voidaan osallistua asioiden hoitamiseen, esimerkiksi kouluruokailuun ja koulukuljetuksiin liittyen. Miten ollaan tekemisissä vaikka paikallisten yritysten kanssa, miten voidaan vaikuttaa heidän toimintatapoihinsa ja vaikka valikoimiinsa, Järvinen selittää toimintamuodon ajatustapaa.

Projektissa on tarkoitus laatia myös uusia opetusmateriaaleja.

– Hyvälle opetusmateriaalille on tarvetta. Uskon, että sille on kysyntää, sanoo Opetushallituksen opetusneuvos Hanna Pohjonen.

yleiskuva
Opettaja Heli-Maija Heikkisen yhteiskuntaopin tunnilla Otalammen koulussa Vihdissä käsitellään asioita, jotka pelottavat. Useampikin oppilas kirjoittaa taululle ilmastonmuutos. Kuva: Mikko Koski / Yle

"Ilmastonmuutoksesta pitäisi puhua kaikissa oppiaineissa"

Enemmän opetusta ilmastonmuutoksesta ja kaikesta siihen liittyvästä toivovat myös Vihdin Otalammen koulun yhdeksäsluokkalaiset, jotka ovat olleet mukana suunnittelemassa ilmastokouluhanketta.

– Ilmastonmuutoksesta pitäisi opettaa aikaisemmin kuin vasta ysiluokalla yksi kappale maantiedossa. Sen pitäisi olla kaikessa kiinni, sanoo Hilla Nuolioja.

Kouluissa on oppilaiden mukaan eräänlainen elefantti olohuoneessa -tyyppinen tilanne, jossa kaikki tietävät, että ilmastonmuutos on yhä vahvemmin läsnä, mutta siitä ei kuitenkaan paljon puhuta.

– Eri oppiaineissa pitäisi puhua enemmän ilmastonmuutoksesta. Se on kuitenkin niin iso asia, että tuntuu hassulta, jos se suljetaan pois, ettei siitä voi puhua, sanoo Milla Jalas.

– Moni haluaisi tietää, mistä ilmastonmuutoksessa oikeasti on kyse ja missä mennään, sanoo Viivi Rimpiläinen.

yleiskuva
– On hienoa, että tällainen aloitetaan, mutta tässäkin on se, että vain ne opettajat, jotka haluavat tarjota sitä [ilmasto-opetusta], tarjoavat. Sitten, kun sen saa pakolliseksi, niin sitten se on ihan mahtavaa, sanoo Otalammen koulun yhdeksäsluokkalainen Hilla Nuolioja (vas.). Vieressä Viivi Rimpiläinen ja Milla Jalas. Kuva: Mikko Koski / Yle

OAJ: Ilmasto-opetus tarvitsee yhdenmukaistamista

Ilmastonmuutos on jo nykyisin mukana koulujen opetussuunnitelmissa varhaiskasvatuksesta lukioihin asti. Kouluissa voi kuitenkin olla eri painotuksia opetuksessa, eikä asiasta aina välttämättä puhuta vain ilmastonmuutoksen nimellä, vaan laajemmin kestävästä elämäntavasta.

Paljon on myös opettajasta kiinni, mitä opetetaan ja kuinka paljon.

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n mukaan ilmasto-opetusta on syytä yhdenmukaistaa.

– Täytyy tehdä oikeanlaista, myönteistä asennemuokkausta. Puhe ilmastokysymyksistä ei ole mitään ilmastovouhotusta, vaan tärkeä asia. Lasten ja nuorten oman tahdonmuodostuksen rakentamiseksi on tärkeää, että koulut ovat aktiivisesti siinä mukana, sanoo OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen.

Henkilökuva
OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkaisen mukaan suurin ongelma yleissitovien työehtosopimusten purkautumisessa olisi minipalkan määrittäminen. Se pitäisi jatkossa tehdä lainsäädännön kautta. Kuva: Mikko Koski / Yle

Ilmastokouluhanke alkaa muutamista kouluista, mutta kaikki kiinnostuneet koulut voivat ilmoittautua mukaan. Tarkoitus on luoda pysyvä toimintamuoto Suomen kouluihin.

– Lasten ja nuorten olisi hyvä saada omannäköisensä tapa tehdä tekoja ilmaston ja ympäristön hyväksi, Järvinen sanoo.

Aiemmin myös Lapin yliopistossa on käynnistetty kaksivuotinen ilmastokasvatushanke, jota tehdään yhteistyössä Suomen ilmastopaneelin kanssa. Sen keskiössä ovat Lapin yliopiston opettajaopiskelijat, jotka pilotoivat sitä alakoululaisten kanssa.

Keväällä myös muutamat kaupalliset radiokanavat ja mainostoimisto TBWA Helsinki tekivät kansalaisaloitteen siitä, että ilmasto-oppi tulisi kokonaan uudeksi kouluaineeksi. Sitä on kannattanut tähän mennessä noin 10 000 ihmistä.

Henkilökuva
Opinkirjo ry:n toiminnanjohtajan Minna-Riikka Järvisen mukaan yhdenvertainen mahdollisuus ottaa käsittelyyn niitä asioita, jotka lapsia ja nuoria huolettavat, olisi tärkeää. Kuva: Mikko Koski / Yle

Lue myös:

Siirrät ilmaston tuhoavan elämäntavan lapsillesi, etkä edes tajua tekeväsi niin – Asiantuntijoiden mukaan toivoa ei ole menetetty

Suosittelemme