HÄMEENLINNA. Kärppien 2–2-tasoitusta tarkistettiin lauantaina minuuttitolkulla videolta jääkiekon SM-liigan neljännen loppuottelun toisessa erässä.
Kärppien Jasper Lindsten heitti kiekon nollakulmasta verkkoon. Kiekko meni pienestä kulmasta maaliin, vaikka sitä ei heti huomannutkaan. Kiekko lipui maaliin HPK:n maalivahdin Emil Larmin patjan mukana.
– Larmin patja menee maalin sisään ja kiekko on kiinni patjassa, Yle Urheilun asiantuntija Kimmo Kuhta selosti tilannetta Yle Puheella.
Kuhta kiinnitti huomiota Larmin ovelaan temppuun tilanteessa. Larmi "kauhoi" kiekkoa räpylällään oman maalinsa ulkopuolelta, vaikka kiekko oli oikeasti maalissa.
– Larmi tiesi, että kiekko on maalissa. Hän laittoi räpylän peitoksi maalin ulkopuolelle. Hän yritti peittää sitä kameralta, Kuhta sanoi.
Tilannetta tarkistettiin videolta ja SM-liigan tilannehuone tuomitsi sen maaliksi.
Tämän jälkeen HPK:n päävalmentaja Antti Pennanen teki ihmeellisen ratkaisun. Pennanen haastoi maalin, vaikka tilanteessa ei ollut minkäänlaista maalivahdin häirintää.
Tilannehuone oli jo kameroistaan pystynyt näkemään, että kiekko kävi maalissa. Valmentaja ei haastollaan voi sitä päätöstä muuttaa.
Pennanen menetti haastonsa myötä aikalisän.
Lue myös: