Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Näitä törkykirjoituksia kansanedustaja al-Taee pahoittelee: rinnasti somalit ääri-islamisteihin, pilkkasi juutalaisia ja vihjaili Egyptin presidentin hirttämisestä

Kansanedustaja Hussein al-Taee myönsi kuvakaappaukset Facebook-kirjoituksistaan aidoiksi. Kuvakaappauksissa käytetään rajua, halventavaa kieltä.

Hussein al-Taee jobbar för CMI.
Hussein al-Taee. Kuva: Kalevi Rytkölä / Yle
Johanna Mattinen
Avaa Yle-sovelluksessa

SDP:n tuore kansanedustaja Hussein al-Taee on myöntänyt hänen Facebook-kirjoituksistaan levinneet kuvakaappaukset aidoiksi.

Al-Taee päivitti asiasta tänään blogiinsa.

– Avaan tässä kirjoituksessa vuosien takaisia Facebookiin kirjoittamiani tekstejä, joista otetut kuvakaappaukset ovat herättäneet keskustelua viime viikkoina. Olen käynyt näitä uudelleen ja uudelleen läpi ja voin sanoa niiden olevan valitettavasti aitoja.

Al-Taee ei tarkemmin erottele blogissaan, mitkä kuvakaappauksista ovat aitoja. Aiemmin hän on myöntänyt kirjoittaneensa Gazan sotaa käsittelevässä ryhmässä yhä näkyvissä olevat kommentit, joissa hän on verrannut Israelia Isisiin. Muita, erityisesti vanhempia päivityksiä al-Taee ei ole tunnistanut omakseen tai ei muista kirjoittaneensa.

Kuvakaappauksia julkaistiin alunperin anonyymissa blogissa, joka ilmestyi päivää ennen ennakkoäänestyksen alkamista. Myös Ylellä on hallussaan kuvakaappauksia. Niitä on toistakymmentä.

Osa blogissa julkaistuista tuoreimmista ja maltillisemmista päivityksistä löytyi vielä maaliskuussa Hussein al-Taeen Facebook- ja Twitter-profiilista. Päivitykset liittyivät Iraniin.

Erilaisia kuvakaappauksia alkoi kiertää myös sosiaalisessa mediassa. Muun muassa kansalaisaktivisti Anter Yasa julkaisi niitä omassa blogissaan. Yasa on aiemmin ollut esillä “lelusalakuljettaja” Rami Adhamin tapauksessa, jonka hän auttoi paljastamaan.

Nyt Al-Taee myöntää blogissaan, ettei aiemmin uskaltanut kertoa menneisyydestään kaikkea.

– Pyydän anteeksi myös sitä, etten ole kyennyt avaamaan vanhoja tekstejä ja ajatteluni muutosta sitä kysyneille toimittajille, tukijoille ja muille ihmisille. Ymmärrän, että toimintani on hämmentänyt tilannetta lisää hetkenä, jolloin avoimuuden vaatimus on ollut täysin perusteltu ja oikeutettu. Toimin typerästi, koska olen halunnut painaa tämän osan menneisyyttä taakseni.

Kirjoituksia presidentin hirttämisestä

Yle avaa nyt julkisuudessa levinneiden kuvakaappausten sisältöä. Päivityksissä on rajua, alatyylistä ja halveksuvaa kielenkäyttöä.

Vanhimmat päivitykset ovat vuodelta 2011. Vanhoissa päivityksissä esiintyy homoseksuaaleja, juutalaisia ja sunnimuslimeja halveksuvaa kielenkäyttöä.

Yhdessä päivityksessä toivotaan Saudi-Arabiaan entisen kuninkaan Abdullahin ja Egyptin entisen presidentin Hosni Mubarakin “palamista”. Päivityksessä viitataan myös Mubarakin hirttämiseen. Päivityksen päivämäärä on Mubarakin eroamispäivä vuonna 2011.

Kuvakaappaus Hussein al-Taeen kirjoituksista vuodelta 2011.
Kuvakaappaus al-Taeen kirjoituksesta vuodelta 2011. Kuvasta poistettu sivullisten nimet ja kuvat.

Vanhojen päivitysten kommenteissa Hussein al-Taee kirjoittaa muun muassa “sunnien paskapuheesta” (sunni bullshit).

– Pahoittelut (nimi poistettu), ettet ole kuullu kaikesta sunnien paskapuheesta. Jos olisit, et olisi sunni, al-Taee kommentoi.

Al-Taee käyttää myös homoseksuaaleista ja juutalaisista äärimmäisen halveksuvaa ja alatyylistä kieltä.

– Juutalainen tekee mitä juutalainen tekee parhaiten. Kusettaa kaikkia (fucks up everybody) saadakseen kaiken, al-Taee kommentoi.

Eräässä Ylelle toimitetussa kuvakaappauksessa al-Taee solvaa somaleja ja heidän uskonnonharjoittamistaan yhdistäen heidät ääri-islamisteihin. Myös tänään julkaistussa blogissaan al-Taee myönsi käyttäneensä halveksuvaa kieltä somaleista.

Tänään Hussein al-Taee pyysi blogissaan anteeksi loukkaavia kirjoituksiaan.

– Minulla ei ole sanoja häpeälle, jota tunnen nyt niistä ennakkoluuloista, ajatuksista ja kielestä jota olen käyttänyt homoseksuaaleista, juutalaisista, sunneista, somaleista tai muista ihmisryhmistä.

Al-Taee painottaa tekstissään, ettei hän hyväksy yhdenkään ihmisryhmän syrjintää tai mihinkään ryhmään kohdistuvaa vihaa. Hän kertoo pitkästi blogissaan, millaiset asiat ovat johtaneet hänellä nuorena olleisiin mielipiteisiin.

Hussein al-Taee on vieraana illan A-studiossa kello 21.00. Voit katsoa lähetyksen TV1:ltä tai Yle Areenasta.

Lue myös:

Kansanedustaja Hussein al-Taee myöntää kuvakaappaukset Facebook-kirjoituksista aidoiksi – Puoluesihteeri: Keskustelu kirjoituksista jatkuu

Israelissakin tuohduttiin al-Taeen kommenteista – "SDP:n pitäisi erottaa hänet"

CMI poisti maininnan Hussein al-Taeesta

STT: Eduskuntaan valittu Hussein al-taee pyytää anteeksi vanhoja Facebook-päivityksiään – Rinnasti niissä Israelin ja Isisin

Suosittelemme