Karjaalaisseura kertoi Mikael Källmanin lopettamisaikeista maanantaina.
Viime kaudella pronssille yltäneen BK-46:n kausi päättyi viime viikolla, kun HIFK nousi puolivälieräsarjassa 1–2-tappiolta 3–2-voittoon.
– Päättynyt kausi oli pettymys minulle ja myös seuralle. Pelaajamateriaali ei minusta yksinkertaisesti riittänyt parempaan sijoitukseen.
– Koska BK:lla ei ole jatkossakaan resursseja rakentaa tarpeeksi laajaa joukkuetta, olen harkinnan jälkeen päätynyt siihen, että ainoa oikea ratkaisu on astua syrjään, Källman kertoo.
BK:n valmennusvastuun ottavat Andreas Rönnberg ja Timo Oksanen.