Karinakodin lakkauttamisuutinen on järkyttänyt saattohoitoon erikoistuneen yksikön henkilökuntaa ja asukkaita.
Lounais-Suomen Saattohoitosäätiön hallintoneuvosto päätti toiminnan lopettamisesta viikko sitten. Henkilöstön irtisanomiseen ja uudelleensijoittamiseen tähtäävät yt-neuvottelut aloitettiin heti. Perusteluina lakkauttamiselle oli, että Karinakodin käyttö on vähentynyt kuntien perustamien omien saattohoitoyksiköiden seurauksena. Karinakodin toiminta on ollut myös vuosien ajan tappiollista. Toiminta on jatkunut pääasiassa testamenttilahjoitusten turvin.
Viimeiset yhdeksän kuukautta Karinakodissa asunut Maria Laitakari kertoo, että Karinakoti on uniikki ja henkilökunta sitoutunutta.
– Olen melko järkyttynyt päätöksestä. Tämä on hyvä laitos ja tuntuu melko hienolta, että toiminta on jatkunut talousvaikeuksista huolimatta, kertoo Laitakari.
Samaa mieltä on Kauko Kivi.
– Päätös lakkautuksesta tuli aivan yhtäkkiä. Olen hyvin surullinen päätöksestä, Kivi sanoo.
Päätös lakkauttamisesta tuntuu Laitakarin mukaan pahalta.
– Meidät jätetään tyhjän päälle, Laitakari kuvailee.
Asukkaat eivät vielä tiedä minne siirtyvät
Karinakodin asukkaat eivät vielä tiedä minne siirtyvät laitoksen sulkemisen jälkeen. Turun kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta käsittelee Karinakodin toiminnan päättymistä toukokuun kokouksessaan.
Kivi on päättänyt olla siirtymättä takaisin kotiin. Hän toivoo pääsevänsä samankaltaiseen paikkaan kuin Karinakoti.
– Haluan siirtyä sellaiseen paikkaan, jossaei tarvitse olla kahden seinän sisällä ja istua samassa tuolissa koko ajan, Kivi sanoo.
Laitakari toivoo, että joku pelastaisi Karinakodin.
– Toivon, että joku instanssi tulee apuun ja ostaa paikan, jotta me voisimme jatkaa asumista täällä.
Karinakodin vapaus saa kiitosta
Karinakodista tekee hyvän Kiven mukaan erityisesti vapaa-aika.
– Täällä on hyvin vapaata olla. Voin tehdä täällä samoja asioita kuin kotonakin. Lisäksi täällä on merinäköala ja kovin viihtyisää, Kivi kuvailee.
Karinakodin täyttöaste on ollut viime aikoina noin puolessa. Monet kunnat ohjaavat potilaita omiin saattohoitoykiköihinsä ja myös monet potilaat haluavat olla kotona mahdollisimman pitkään.
Kansalaisaloite kerää nimiä
Saattohoitosäätiön asiamies Ville Viitanen kertoo, että ilmapiiri on Karinakodissa synkkä. Karinakoti on toiminut parantumattomasti sairaiden ja kuolevien ihmisten moniammattillisena hoitolaitoksena 25 vuoden ajan.
– Olemme kääntäneet kaikki kivet, jotta toiminta jatkuisi, Viitanen sanoo.
Turun kaupunki kertoi viime viikolla, että säätiön ja Turun kaupungin hyvinvointitoimialan yhteistyö jatkuu saattohoidon ja siihen liittyvän hoitotyön kehittämisenä.
Karinakodissa koko sen toiminnan ajan työskennellyt sairanahoitaja Nina Öhman on shokissa.
– Tuntuu kamalalta, että tätä paikkaa ei kohta enää ole. Kamalaa, jos ei saa valita, missä viettää elämänsä viimeiset päivät.
Öhmanin mukaan vertailua muihin paikkoihin ei kannattaisi välttämättä tehdä ollenkaan.
– Turussa on oma saattohoitoyksikkö Kaskenlinna ja sitten on Karinakoti. Minun mielestä vertailu ei kannata, mutta vaihtoehtoja pitäisi olla. Karinakodissa luonto on lähellä ja meillä on 25 vuoden työkokemus elämän loppumisesta. Lähes puolet henkilöstöstä on työskennellyt täällä vähintään 15 vuotta, Öhman kertoo.
Karinakodin lakkauttamista vastustava kuntalaisaloite on kerännyt tuhat allekirjoittajaa. Myös Turun SDP:n valtuustoryhmä on pyytänyt Turun kaupunkia selvittämään pystyisikö Karinakodin toimintaa jatkamaan.
Voit lukea jutun ruotsiksi Yle Åbolandin sivulta.
Lue lisää:
Turun demarit säilyttäisivät Karinakodin – vetoaa Turkuun saattohoidon jatkumisen puolesta